Perjantain pohjat:Skottirokkareiden suurmenestys

Nazareth:Hair of the Dog

Skotlantilainen Nazareth teki lopullisen läpimurtonsa vuonna 1973 ilmestyneellä kolmannella pitkäsoitollaan Razamanaz ja siltä napatuilla hiteillä Bad Bad Boy ja Broken Down Angel. Seuraava klassikkoalbumi Loud n’ Proud ehti sekin ilmestyä vielä samaisen vuoden aikana. Vuoden 1975 pitkäsoitosta Hair of the Dog muodostui Nazarethin suurin menestysalbumi, jota on tähän mennessä myyty parisen miljoonaa kappaletta. Samaisena vuotena suureksi hitiksi nousi yhtyeen tunnetta tihkuva näkemys alun perin Everly Brothersien levyttämästä balladista Love Hurts. Se sisältyy kuitenkin ainoastaan pitkäsoiton amerikkalaiselle versiolle. Albumin tunnetuimpaan antiin lukeutuu sen ärhäkkä, kiekon starttaava nimiraita, joka kelpasi coveriksi myös Guns N’ Rosesille yhtyeen lainabiiseistä koostuneelle Spaghetti Incident-levylle. Miss Misery jatkaa rivakalla linjalla ja hyödyntää erityisesti solisti Dan McGaffertyn raspia säästelemätöntä talenttia. Guilty edustaa albumin coverosastoa; kappaleen originaaliversiosta vastasi Randy Newman. Pitkäsoiton loppuosa koostuu pitkistä ja vakuuttavista kappaleista. Sellaiset aloittaa raa’an vokalisoinnin ja iskevän riffittelyn komea liitto Changin’ Times. Kappaleen kitaranäytös alkaa sen puolivälissä. Kakkospuoli käynnistyy kappaleista Beggars Day ja Rose in the Heather koostuvalla medleyllä. Niistä ensin mainittu on Nils Lofgrenin käsialaa, eli coverosastolle siirrytään toistamiseen. Edellisen raaka rokkaus vaihtuu jälkimmäisen myötä parhaimmillaan Nazarethin erityisalaa edustavaksi balladiosastoksi instrumentaalikappaleen muodossa. Whiskey Drinkin’ Woman edustaa musiikillisesta rullaavuudesta voimansa ammentavaa rockia. Kitaristi Manny Charlton pääsee ääneen suhteellisen vakuuttavasti, vaikka hän on vastaanottanut taidoistaan myös kritiikkiä. Pitkäsoiton päättää lähes kymmenminuuttinen Please Don’t Judas Me. Hitaasti käynnistyttyään kappaleella on tarjottavanaan varsin tehokkaita kitaraosuuksia. Kokonaisideaansa nähden se lienee silti turhan pitkä. Kyseessä on joka tapauksessa varsin vahva albumikokonaisuus, joka toimii mainiosti myös ilman Love Hurts-hittiä. Nazarethin diskografiassa sitä seurasi niin ikään varsin onnistunut Playing the Game, jota yhtyeen jäsenet itse jossakin vaiheessa kohottivat tuotantonsa parhaimmaksi albumiksi.