Amerikkalais-kanadalaisen Buffalo Springfield -yhtyeen vaikutus amerikkalaiseen folk- ja countryrockiin on niin merkittävä, että ainoastaan The Byrdsiä voinee pitää genressään keskeisempänä. Vuonna 1966 perustetun yhtyeen jäseniä olivat Stephen Stills, Neil Young, Ritchie Furay, Jim Messina, Dewey Martin, Bruce Palmer, Ken Koblum ja Jim Fielder. Buffalo Springfieldin aktiiviura kesti ainoastaan pari vuotta. Kyseisenä aikana yhtye julkaisi kolme pitkäsoittoa. Tulevina vuosikymmeninä julkaistiin vielä niin demoja, studio out-takeja kuin liveäänityksiäkin.
Neil Youngin ja Stephen Stillsin polut kohtasivat Thunderbayssä, Ontariossa 60-luvun puolivälissä. Young oli siellä winnipegiläisen yhtyeen The Squiresin kanssa, jonka johtohahmona hän oli toiminut helmikuusta 1963 ja Stills oli kiertueella Au Go Go Singersin sivuprojektin The Companyn kanssa. Vaikka kaksikko tapasi seuraavan kerran vasta vuotta myöhemmin, kiinnostus musiikilliseen yhteistyöhön oli herännyt. Kun The Company hajosi kyseisen kiertueen jälkeen, Stills siirtyi länsirannikolle, missä hän työskenteli studiomuusikkona. Levytuottaja Barry Friedman kertoi Stillsille töitä olevan tarjolla, jos hän saisi kootuksi yhtyeen. Kyseisessä tarkoituksessa Stills otti yhteyttä Au Go Go Singersin Ritchie Furayhin ja The Squiresin basistin vakanssia hoitaneeseen Ken Kobluniin ja pyysi heitä soittokavereikseen Kaliforniaan. Molemmat suostuivat, vaikka pian 3's A Crowd- yhtyeeseen siirtyneen Koblunin pesti Stillsin kanssa jäi lyhyeksi. Alkuvuodesta 1966 Young tapasiTorontossa kanadalaisbasisti Bruce Palmerin, joka vaikutti yhtyeessä The Mynah Birds. Yhtye oli soolokitaristin tarpeessa ja Young suostui liittymään mukaan. Mynah Birdsin oli tarkoitus levyttää albumi Motown Recordsille, mutta yhtyeen myöhemmin Rick Jamesina tunnettu solisti Ricky James Matthews joutui Yhdysvaltain laivaston pidättämäksi. Young ja Palmer päättivät muuttaa Los Angelesiin tavoitteenaan aloittaa yhteistyö Stillsin kanssa. Runsasta viikkoa myöhemmin Stillsiä ei ollut löytynyt ja Youngin ja Palmerin suunnitelmissa oli muutto San Franciscoon. Kuin ihmeen kaupalla Los Angelesin Sunset Boulevardin liikenneruuhkassa valkoisessa pakettiautossa istuneet Stills, Furay ja Friedman havaitsivat vastakkaisesta suunnasta ajaneen Youngin vuoden 1953 mustan Pontiacin. Furay teki laittoman u-käännöksen ja huutamisen, viittelöinnin ja jännityksen seurauksena neljä muusikkoa tuli siihen tulokseen, että heidät oli tarkoitettu soittamaan yhdessä. The Byrdsin managerin Jim Dicksonin suosituksesta rumpaliksi tuli hitistä Dirty Water muistetussa garagerockyhtyeessä The Standellsissä aiemmin soittanut Dewey Martin. Yhtye otti nimekseen Buffalo Springfield Friedmanin kotitaloa vastapäätä parkkeeratun höyryjyrän kyljestä, jossa luki Buffalo Springfield Roller Company ja soitti debyyttikeikkansa Hollywoodin Troubadourilla. Pian sen jälkeen alkoi kiertue The Byrdsin ja The Dillardsin kanssa.
Byrdsin kanssa tehdyn kiertueen jälkeen yhtyeen Chris Hillman kehotti Whisky A Go Go -clubin omistajia antamaan Buffalo Springfieldille tilaisuuden koe-esiintymiseen. Sen ansiosta yhtyestä tuli Whiskyn housebändi runsaan kuukauden ajaksi touko-kesäkuussa 1966. Buffalo Springfield vahvisti maineensa vahvana live-esiintyjänä ja useat levy-yhtiöt osoittivat kiinnostuksensa yhtyeeseen. Friedman pyysi apua The Byrdsin valomiehenä toimineelta Dickie Davisilta, joka taas kääntyi Sonnyn ja Cherin manageritiimin Charlie Greenin ja Brian Stonen puoleen. Loppujen lopuksi Friedman sai potkut, Davisista tuli yhtyeen kiertuemanageri ja Green ja Stone suostuivat pitkin hampain yhtyeen managereiksi. Kaksikko solmi lopulta neljän albumin sopimuksen Atlantic Recordsin Ahmet Ertegünin kanssa, vaikka myös Elektra ja Warner Bros olisivat halunneet yhtyeen talliinsa. Debyyttialbumin äänitykset alkoivat Gold Star studioilla Hollywoodissa. Kolmikko Stills, Young ja Furay äänitti demoja pitkäsoittoa varten. Tuottajina toimineet Green ja Stone pitivät Youngin ääntä liian kummallisena ja valtaosa albumille tulleista Youngin sävellyksistä päätyi Furayn leadvokalisoimiksi. Vastaavasti yksikään Furayn sävellyksistä ei päässyt mukaan levylle.
Buffalo Springfieldin esikoissingle oli elokuussa 1966 ilmestynyt Nowadays Clancy Can't Even Sing, joka nousi Los Angelesissa top 25:een, mutta ei juurikaan herättänyt huomiota muualla. Yhtyeen jäsenet olivat pettyneitä ja levyttivät uudelleen osan jäljellä olevista albumin kappaleista. Stills ja Young ovat pitkään painottaneet, että heidän originaali monomiksauksensa albumista päihitti kevyesti Greenen ja Stonen tekemän stereomiksauksen. Buffalo Springfieldin nimetön debyytti julkaistiin alun perin sekä monona että stereona Atlanticin alamerkillä Atcolla joulukuussa 1966. Erilaisen kappalejärjestyksen sisältänyt, paranneltu uusioversio ilmestyi sekä monona että stereona maaliskuussa 1967. Saman aikaan Stillsin säveltämästä kappaleesta For What It's Worth muodostui top ten-hitti. Stills oli säveltänyt kappaleen edellisen vuoden marraskuussa ja saanut aiheen sen tekstiin poliisin hyökkäyksestä Sunset Stripille kerääntynyttä, Pandora's Box-nimisen yökerhon sulkemista vastustanutta nuorisojoukkoa vastaan. Ensiesityksensä keikalla kappale sai Whisky A Go Gossa. Se levytettiin muutamaa päivää myöhemmin ja radion ensisoitto oli Los Angelesin KJH:lla pian sen jälkeen. Kappale pääsi mukaan Buffalo Springfieldin debyyttilevyn kakkosversiolle. Singlenä For What It's Worth myi yli miljoona kappaletta ansaiten kultalevyn.
Alkuvuodesta 1967 Buffalo Springfield esiintyi levy-yhtiönsä kehotuksesta New Yorkin Ondine's clubilla, jossa myös The Doors soitti. Näihin aikoihin Bruce Palmer jäi kiinni marihuanan hallussapidosta ja joutui jäämään Kanadaan. Yhtyeen basistina esittäytyi muun muassa Mother's of Inventionin Jim Fielder. Buffalo Springfield jatkoi keikkailua äänittäen välillä kakkosalbumiaan. Young ja Stills olivat halukkaita toimimaan tuottajina säveltämillään kappaleilla. Myös Furay esittäytyi tällä kertaa biisintekijänä. Palmer palasi yhtyeeseen kesäkuussa, mutta Young oli lähtenyt eikä hän osallistunut Buffalo Springfieldin esiintymiseen Monterey Popissa. Konsertoinnin ja kakkosalbuminsa viimeistelyn välillä tasapainoillut yhtye julkaisi loppujen lopuksi Ertegünin tuottaman kakkosalbumin Buffalo Springfield Again marraskuussa 1967. Vaikka pitkäsoitto koostui ensisijaisesti yksilösuorituksista, silti niin useimmat diggarit kuin kriitikotkin ovat valmiit kohottamaan albumin Buffalo Springfieldin parhaaksi. Sen huippuhetkistä mainittakoon Mr Soul, Broken Arrow, Rock & Roll Woman, Sad Memory ja Blue Bird, joista viimeksi mainittua monet pitävät yhtyeen laadukkaimpana yksittäisenä suorituksena. Livekontekstissa se yltyi pitkäksi Youngin, Stillsin ja Furayn välillä tapahtuneeksi kitarajamiksi. Eräs liveversio pääsi mukaan vuonna 1973 ilmestyneelle kokoelmalle Buffalo Springfield ja FM Radio soitti sitä ahkerasti. Suitsutusta ei vastaanottanut ainoastaan albumi, vaan myös Buffalon esiintymiset osana Beach Boysin kiertuetta.
Tammikuussa 1968 Palmer jäi kuitenkin toistamiseen kiinni huumeiden hallussapidosta. Hänet korvasi pysyvästi kitaristi ja studioinsinööri Jim Messina. Palmerin lähdettyä myös Young alkoi näyttäytyä yhä harvemmin ja Stills sai huolehtia valtaosasta leadkitaroita konserteissa. Studiosessiot buukattiin ja kolmannella albumilla julkaistut kappaleet oli äänitetty maaliskuun 1968 loppuun mennessä. Huhtikuussa ilmeni useampaa yhtyeen jäsentä koskenut huumepidätys ja Buffalo Springfield päätti hajota. Viimeisen keikkansa yhtye soitti Long Beach Areenalla viides toukokuuta tuona vuonna. Se päättyi yli 20 minuuttiseen Blue Bird -versiointiin. Yhtyeen viimeinen albumi Last Time Around koottiin materiaalista, joka oli äänitetty kesän 1967 ja alkuvuoden 1968 välisenä aikana. Messina toimi tuottajana ja klassikoita albumilla edustavat Furayn Kind Woman, Stillsin Four Days Gone ja Youngin I Am A Child, mutta suurimmalla osalla levyn kustakin kappaleesta oli mukana korkeintaan kolme yhtyeen jäsenistä. Omana aikanaan Buffalo Sprinfield ei saavuttanut valtavaa suosiota, mutta yhtyeen arvostus on lisääntynyt merkittävästi vuosien myötä. Stills ja Young ovat luoneet merkittävät urat paitsi soolourillaan, myös Crosby, Stills, Nash and Youngin sekä Stills Young Bandin riveissä. Furay ja Messina perustivat menestyksekkään countryrockyhtye Pocon ja Messina oli mukana Kenny Logginsin kanssa yhtyeessä Loggins and Messina. Buffalo Springfield pääsi Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1997. Yhtyeen kuudesta konsertista koostunut reunion toteutui vuonna 2011. Originaalijäseniä edustivat tuolloin Stills, Young ja Furay. Seuraavaksi vuodeksi kaavailtiin kokonaista kiertuetta, mutta se jäi toteutumatta, sillä Neil Young oli nauhoittamassa kahta albumia Crazy Horsen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti