24. marraskuuta 1941 syntynyt ja 13. toukokuuta 2012 edesmennyt Donald "Duck" Dunn oli amerikkalainen basisti, sessiomuusikko, levytuottaja ja biisintekijä. 60-luvulla hänen merkittävintä työsarkaansa edusti yhtye Booker T and the MG's. Lisäksi Dunn toimi Stax Recordsin sessiobasistina. Staxillä ollessaan hän soitti jopa tuhansilla levyillä. Niihin lukeutui hittejä esimerkiksi Otis Reddingiltä, Sam & Davelta, Rufus Thomasilta, Albert Kingiltä, Irma Thomasilta ja Elvis Presleyltä. Dunn pääsi Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1992. Hän oli syntynyt Memphisissä, Tennesseessä. Dunn pyöräili ja urheili tulevan muusikkokollegansa Steve Cropperin kanssa. Cropperin ryhdyttyä soittamaan kitaraa yhteisen ystävän Charlie Freemanin kanssa Dunn valitsi instrumentikseen basson. Rumpali Terry Johnsonin myötä nelikosta muodostui The Royal Spades. Kokoonpanoa täydennettiin kosketinsoittaja Jerry Smithillä, solisti Ronnie Angelilla sekä puhallinsektiolla, jonka muodostivat baritonisaksofonisti Don Dix, tenorisaksofonisti Charles Axton sekä trumpetisti, The Memphis Hornsin perustajajäseniin kuulunut Wayne Jackson. Steve Cropper on maininnut itseoppineen Dunnin soittaneen bassoa levyjen mukaan. Tämän ansiosta hänen bassolinjansa olivatkin ainutlaatuisia. Axtonin äidillä Estellellä ja hänen veljellään Jim Stewartilla oli levy-yhtiö Satellite Records. He kiinnittivät yhtyeen, joka nimeä Mar-Keys käyttäen saavutti vuonna 1961 hitin kappaleella Last Night. Dunn oli mukana levytyksellä, mutta hän jätti yhtyeen vuonna 1962 ja liittyi Ben Branchin big bandiiin. Steve Cropper ja Booker T Jones perustivat Booker T and the MGs-yhtyeen samaisena vuonna. Yhtyeen rumpalina vaikutti Al Jackson Jr. Originaali basisti oli Alan Steinbergh ja hän soitti muun muassa suurella varhaisella hittisinglellä Green Onions.
Dunn tuli hänen tilalleen vuonna 1964. Kyseinen kokoonpano soitti esimerkiksi sellaisilla klassikoilla kuin Otis Reddingin Respect ja I Can't Turn You Loose, Sam & Daven Hold On, I'm Coming sekä Albert Kingin Born Under a Bad Sign. Instrumentaaliyhtyeenä sen merkkiteoksiin kuuluvat vuoden 1970 pitkäsoitto McLemore Avenue, jolla coveroidaan ensisijaisesti The Beatlesin klassikkoalbumi Abbey Roadin kappaleita sekä vuoden 1971 Melting Pot, joka on toiminut inspiraation lähteenä useille hip hop-artisteille. Dunn osallistui Elvis Presleyn vuoden 1973 albumin Raised on Rock levytykseen. Vuonna 1971 Tom Fogertyn lähdettyä Creedence Clearwater Revivalista yhtye harkitsi Dunnin kiinnittämistä kokoonpanoon. Yhtyeen basisti Stu Cook olisi siirtynyt kitaranvarteen. Loppujen lopuksi CCR säilyi loppuaikansa triokokoonpanona. Booker T and the MG's oli jammaillut studiossa Creedencen kanssa ja soittanut myös yhteisiä konsertteja. Erityisesti Dunnista oli tullut yhtyeen jäsenten hyvä ystävä. 80-luvulla Dunn soitti Muddy Watersin, Freddie Kingin, Jerry Lee Lewisin, Eric Claptonin ja Rod Stewartin kanssa. Tom Pettyn levytyksiin hän osallistui vuosien 1976-1981 välillä. Levon Helmin RCO All Starsissa Dunn teki jälleen yhteistyötä Steve Cropperin kanssa. Eric Claptonin basistina Dunn oli Live Aid -konsertissa. Hän oli mukana elokuvissa Blues Brothers ja Blues Brothers 2000. Dunn ja MG's soittivat housebandina Bob Dylanin 30-vuotisjuhlakonsertissa Madison Square Gardenissa. Mukana olivat lisäksi muun muassa Clapton, George Harrison, Tom Petty, Stevie Wonder, Eddie Vedder ja Neil Young, joka teki kiertueen MG's:n kanssa ja levytti Dunnin kanssa useita kertoja. 2000-luvulla Dunn alkoi vetäytyä keikkalavoilta, vaikka esiintyikin silloin tällöin clubeissa Booker T and the MG's:n kanssa. Kesäkuussa 2004 Dunn, Cropper ja Jones olivat housebandina Eric Claptonin Crossroads Guitar Festivalilla. He soittivat esimerkiksi Joe Walshin taustalla Cotton Bowlin päälavalla Dallasissa, Teksasissa. Vuonna 2008 Dunn ja Cropper olivat mukana australialaisen soullaulajan Guy Sebastianin 18 konsertista koostuneella The Memphis Tourilla. 13. toukokuuta 2012 Dunn kuoli unessaan Tokiossa. Hän oli ollut kiertueella Cropperin ja Eddie Floydin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti