keskiviikko 21. marraskuuta 2018
Torstain terävä:Blondien rumpali ja paljon muuta
24. marraskuuta 1954 syntynyt Clement Burke on yhdysvaltalaismuusikko,
joka ensisijaisesti identifioituu Blondie-yhtyeen rumpaliksi. Hän vaikutti yhtyeessä
pian sen vuoteen 1975 ajoittuneesta perustamisesta lähtien koko uran
ajan. Burken kokemukset rumpalina alkoivat 60- ja 70-lukujen vaihteessa.
Hän oli yksi perustajajäsenistä Bayonnen alueella vaikuttaneissa
coveryhtyeissä Total Enviroment ja Sweet Willie Jam Band. Perkussioihin
hän pääsi tutustumaan samalla alueella operoineissa yhtyeissä Saint
Andrew Bringmen Drum ja Bugle Corps. 70-luvun puolivälissä Burke liittyi
Deborah Harryn ja Chris Steinin edellisenä vuonna perustamaan
Blondieen. Originaalin basistin Fred Smithin siirryttyä
Television-yhtyeeseen Burke oli keskeinen hahmo pitäessään Blondien
kasassa. Uudeksi nelikielisen taitajaksi yhtyeeseen valikoitui Gary
Valentine. Burken soittoon vaikuttaneita rumpaleita ovat Hal Blaine,
Keith Moon, Ringo Starr ja Earl Palmer. Blondien toiminnan ollessa
tauolla 80- ja 90-luvuilla Burke soitti esimerkiksi The Romanticsin,
Pete Townshendin, Bob Dylanin, Iggy Popin ja Joan Jettin kanssa. Vuonna
1983 Burke levytti yhtyeessä Chequered Past, johon kuuluivat lisäksi Sex
Pistolsin kitaristina ensisijaisesti muistettu Steve Jones, Burken
tavoin Blondiessa soittanut basisti Nigel Harrison, muun muassa David
Bowien kanssa työskennellyt Tony Sales sekä solisti/näyttelijä Michael
DesBarres. Vuonna 1987 Burke soitti kaksi keikkaa Ramonesin jäsenenä
Richie Ramonen äkillisen eroamisen jälkeen. Burken taiteilijanimi oli
Elvis Ramone ja soitetut keikat olivat elokuun lopussa Rhode Islandin
Providencessa ja New Jerseyn Trentonissa. Kahdeksas lokakuuta 2004 Burke
esiintyi jälleen nimellä Elvis Ramone Ramones Beat the
Cancer-konsertissa Tommy Ramonen, C J Ramonen ja Daniel Reyn kanssa.
Burke levytti ja esiintyi Wanda Jacksonin ja Nancy Sinatran kanssa.
Vuonna 2005 Burke osallistui Go Go's:in Kathy Valentinen sooloalbumin
Light Years levyttämiseen. Seuraavana vuonna Burke pääsi Rock and Roll Hall of
Fameen Ramonesin jäsenenä. Vuonna 2007 Burkesta tuli osa yhtyettä
Slinky Vagabond yhdessä David Bowie-kitaristi Earl Slickin, Sex
Pistols-basisti Glen Matlockin ja Keanan Duftyn kanssa.
Debyyttikeikkansa yhtye soitti kyseisen vuoden toukokuussa Joey Ramonen
syntymäpäivän muistokonsertissa. Burke on myös jäsen yhtyeessä Magic
Christian, johon kuuluvat lisäksi Flamin' Grooviesin Cyril Jordan ja
Plimsoulsin basistina vaikuttava leadkitaristi Eddie Munoz. Burke on
konsertoinut useita kertoja Hugh Cornwell Bandin rumpalina. Vuoden
aikana Burke soitti sata 90-minuuttista settiä. Hän otti osaa
Gloucesterhiren ja Chichesterin yliopistoissa järjestetttyyn
kahdeksanvuotiseen tutkimukseen, joka tutki rummuttamisen psyykkisiä ja
psykologisia vaikutuksia. Heinäkuussa 2011 hän vastaanotti
Gloucestershiren yliopiston kunniatohtorin arvonimen osallistumisestaan
rummutusprojektiin. Joulukuussa 2011 Burke perusti yhtyeen International
Swingers Glen Matlockin, Generation X:n kitaristin James Stevensonin ja
Supernautin solistin Gary Twinnin kanssa. Samoihin aikoihin hänestä
tuli yhtyeen Split Squad perustajajäsen. Se konsertoi ahkerasti ja
julkaisi esikoisalbuminsa Now Hear This... tammikuussa 2014. Huhtikuussa
2013 Burke oli mukana Little Stevenin kirjoittamalla raidalla All I
Needed Was You Carla Olsonin albumilla Have Harmony Will Travel. Vuonna
2014 Burke oli perustajajäsenenä yhtyeessä Empty Hearts. Siihen
kuuluivat lisäksi Small Faces/The Faces-urkuri Ian McLagan, The
Romanticsin solisti/kitaristi Wally Palmar, The Carsin kitaristi Elliot
Easton ja The Chesterfield Kingsin basisti Andy Babiuk. Yhtyeen nimeä
kantava esikoisalbumi ilmestyi viides elokuuta 2014 Ed Stasiumin
tuottamana. Vuonna 2015 The International Swingers nosti rahaa
Pledgemusicin kautta levyttääkseen ensimmäisen albuminsa. Se
nauhoitettiin Los Angelesissa Studio 606:ssa, jonka nykyinen omistaja on Foo
Fighters. Miksauksesta vastasi Simple Mindsin, Pulpin ja viimeksi Scott
Walkerin kanssa työskennellyt Peter Walsh. Vuonna 2019 Burke soitti tribuuttiyhtyeessä Bootleg Blondie.
Joulukuussa 2021 hän tuurasi Gina Shockia kun The Go Go's pääsi Rock and Roll Hall of Fameen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti