Vuonna 1963 Lontoossa perustettu The Pretty Things on brittiläinen rockyhtye, joka otti nimensä Willie Dixonin vuonna 1955 levyttämästä kappaleesta Pretty Thing. Uransa alussa The Pretty Things oli puhdas rhythm and blues-yhtye. Tuolloin se saavutti kotimaassaan useita singlemenestyksiä. Myöhemmin The Pretty Thingsin tyylissä oli vaikutteita psykedeelisestä rockista. Vuonna 1968 ilmestynyttä albumia SF Sorrow on pidetty jopa kaikkien aikojen ensimmäisenä rockoopperana. 70-luvun alussa The Pretty Thingsin musiikillisessa ilmaisussa oli vaikutteita hardrockista ja seuraavan vuosikymmenen alussa uudesta aallosta. Monipuolisuudestaan huolimatta The Pretty Things ei milloinkaan myöhemmin yltänyt alkuaikojensa veroiseen suosioon. The Pretty Thingsiä oli edeltänyt yhtye Little Boy Blue and the Blue Boys, johon kuuluivat Dick Taylor, Keith Richards ja Mick Jagger. Kolmikko lyöttäytyi yhteen Brian Jonesin ja Ian Stewartin kanssa. Kesäkuussa 1962 Jones keksi yhtyeelle nimen Rolling Stones. Koska yhtyeessä oli liikaa kitaristeja, Taylor siirtyi basistiksi. Hän jätti yhtyeen viisi kuukautta myöhemmin, sillä pääsi Lontoon taide- ja suunnittelukouluun. Toinen opiskelija Phil May kehotti häntä kasaamaan uuden yhtyeen. Taylorille lankesi jälleen kitaristin rooli Mayn ollessa solistina ja huuliharpistina. Basistiksi tuli John Stax, rytmikitaristiksi Brian Pendleton ja rumpaliksi Pete Kitley. Viimeksi mainitun korvasi pian myös Viv Broughtonin nimellä tunnettu Viv Andrews. Mayn ja Taylorin opiskelijatoveri Bryan Morrison ryhtyi yhtyeen manageriksi. 60-luvulla hänen toimistonsa edusti mm. Pink Floydia. Lauluntekijä Jim Duncaniin solmimansa tuttavuuden avulla Morrison järjesti The Pretty Thingsille levytyssopimuksen Fontana Recordsin kanssa alkuvuodesta 1964. Tässä vaiheessa Viv Andrewsin korvasi kokeneempi rumpali Vic Prince, joka oli soittanut aikaisemmin yhtyeessä Carter-Lewis and the Southerners. The Pretty Thingsin varhaistuotanto koostui raa'asta bluesrockista, jonka tyylillisinä innoittajina olivat esimerkiksi Bo Diddley ja Jimmy Reed. Yhtyeen kolme ensimmäistä singleä näyttäytyivät brittilistalla vuosina 1964-65. Rosalyn saavutti sijan 41., Don't Bring Me Down oli kymmenes ja omaa tuotantoa edustava Honey I Need 13. Vaikka The Pretty Things ei milloinkaan saavuttanut singlehittiä Yhdysvalloissa, yhtye oli varsin suosittu myös Australiassa, Uudessa Seelannissa, Saksassa ja Alankomaissa. Prince jätti yhtyeen ensimmäisenä marraskuussa 1965, sillä muut eivät kestäneet hänen villiä käytöstään. Princen paikan otti Skip Allan. Vuonna 1966 Pretty Things teki lyhytelokuvan The Pretty Things on Film. Se sisälsi livebiisejä ja musiikkivideon kappaleesta Can't Stand the Pain. Harvoin nähty elokuva päätyi Snapperin uudelleenjulkaiseman Get the Picture-albumin multimediaosuudeksi. Vuonna 1966 rhythm and blues alkoi olla tyylisuuntana vanhentunutta ja The Pretty Things siirtyi hienoisesti soulmusiikin suuntaan. Viimeisen brittisinglehittinsä yhtye saavutti The Kinks-coverilla House in the Country, jossa kuultiin vaskisektiota. Pendleton lähti joulukuussa 1966 ja Stax seuraavan vuoden tammikuussa. Heidän paikkansa ottaneet Jon Povey ja Wally Waller olivat kumpikin vaikuttaneet aikaisemmin yhtyeessä Bern Felliot and the Fenmen. Fontana Recordsin Pretty Thingsin levyistä viimeisenä julkaisema ja Steve Rowlandin tuottama Emotions oli julkaistava sopimuksellisista syistä. Syyskuun lopussa 1967 The Pretty Things kiinnitettiin EMI:n Columbia-yhtiölle. Samaisen vuoden marraskuussa julkaistu single Defecting Gray ei menestynyt. Sitä seurasi kaksi a-puolta sisältänyt pikkulevy Talking About the Good Times/Walking through My Dreams. Kyseinen single merkitsi SF Sorrow-albumin äänitysten alkua. Marraskuussa 1968 julkaistu levy oli kaikkien aikojen ensimmäinen rockooppera puoli vuotta ennen The Whon Tommya. Pretty Things työsti sitä Abbey Roadin studioilla samaan aikaan, kun Pink Floyd äänitti Saucerful of Secretsiä ja The Beatles White Albumia. Maaliskuussa 1968 lähteneen rumpali Skip Alanin paikan ottanut Twink auttoi yhtyettä viimeistelemään SF Sorrown. Kesäkuussa 1969 Taylor jätti yhtyeen SF Sorrown vähäiseen menestykseen pettyneenä. Hänet korvasi Edgar Broughton Bandin Victor Unitt. Loppuvuodesta 1969 Twink lähti perustamaan yhtyettä The Pink Fairies. Skip Alan palasi yhtyeen rumpaliksi sen palatessa Abbey Roadin studioille nauhoittamaan seuraavaa albumiaan Parachute. Hieman ennen sen julkaisua Unitt palasi Edgar Broughton Bandiin ja hänen paikkansa otti Eire Apparentin kitaristi Peter Tolson. Hänen kanssaan yhtye julkaisi muutaman singlen ennen kesään 1971 ajoittunutta hajoamistaan.
The Pretty Things kasasi rivinsä jälleen loppuvuodesta 1971. Wally Waller oli siirtynyt apulaistuottajaksi EMI:lle ja hänen paikkansa otti aikaisemmin Black Cat Bonesissa soittanut Stuart Brooks. Yhtye solmi sopimuksen Warner Brosin kanssa ja julkaisi seuraavan albuminsa Freeway Madness loppuvuodesta 1972. Vaikka Waller ei ollut enää yhtyeen jäsen, hän tuotti kaupallisessa mielessä pettymykseksi osoittautuneen albumin pseudonyymillä ja oli myös leadvokalistina sen kappaleessa Over the Moon. Vuoden 1973 loppupuolella David Bowie coveroi Pretty Thingsin kappaleet Rosalyn ja Don't Bring Me Down coveralbumilleen Pin Ups. Samoihin aikoihin Pretty Thingsin kokoonpanoa täydensi kitarasta ja kosketinsoittimista vastannut ja myös vokalisoinut Gordon John Edwards. Vuonna 1974 The Pretty Things oli yksi ensimmäisistä Led Zeppelinin levy-yhtiölle Swan Songille kiinnitetyistä yhtyeistä ja Peter Grantista tuli myös yhtyeen manageri. Basisti Stuart Brooks jätti yhtyeen ennen kuin se levytti Swan Song-debyyttinsä, albumin Silk Torpedo. Basso-osuuksista kyseisellä pitkäsoitolla vastasi kitaristi Pete Tolson ja uusi basisti Jack Green ehti vastata albumilla ainoastaan taustalauluista. Silk Torpedo oli Pretty Thingsin ensimmäinen Yhdysvalloissa listoille noussut levy, joskin se ylsi ainoastaan Billboardin listan loppupäähän. Pretty Thingsin levyttäessä Silk Torpedon seuraajaa, albumia Savage Eye Mayn ja tulokkaiden Edwardsin ja Greenin välillä esiintyi eripuraa. May jätti saapumatta tärkeälle Lontoon-keikalle ja hän sai lähteä yhtyeestä pian tapauksen jälkeen. Alan, Edwards, Green ja Tolson kasasivat uuden yhtyeen nimeltä Metropolis, mutta Swan Song ei ollut kiinnostunut solmimaan yhtyeen kanssa levytyssopimusta. Edwards liittyi The Kinksiin yhtyeen The Misfits-albuminsa tiimoilta tekemälle kiertueelle ja Green ehti olla Rainbown basistina ainoastaan viikkoja ennen siirtymistään soolouralle. Vuonna 1978 Mayn, Alanin, Poveyn, Taylorin ja Wallerin muodostama Pretty Thingsin vuoden 1967 kokoonpano soitti yhden konsertin Alankomaissa. Kokoonpanolla, jossa myös Pete Tolson oli mukana, yhtye nauhoitti Warner Brosille vuonna 1980 ilmestyneen albumin Cross Talk, mutta tyylillisesti uutta aaltoa edustanut albumi ei kiiinnostanut ostavaa yleisöä ja The Pretty Things lopetti toimintansa uudelleen vuonna 1981. 80-luvulla May ja Taylor pitivät yhtyeen nimen ihmisten mielissä eri taustamuusikoiden kanssa. Erityisen suosittu yhtye oli Saksassa ja sillä oli lojaali diggarikunta. Vuonna 1987 ilmestynyt albumi Out of the Island oli yhtyeen ensimmäinen cd-julkaisu ja se sisälsi studiolivenä taltioituja versioita Pretty Thingsin vanhemmasta repertuaarista. Loppuvuoteen 1990 ajoittui menestyksekäs bluesturnee Euroopassa Stan Webbin Chicken Shackin ja Luther Allisonin kanssa. Kyseinen kokoonpano konsertoi säännölisesti Euroopassa vuoteen 1994 saakka. The Yardbirdsin rumpalin Jim McCarthyn kanssa May ja Taylor kasasivat kaksi albumia levyttäneen The Pretty Things/Yardbird Blues Bandin. Kyseiset pitkäsoitot olivat George Paulusin tuottamat The Chicago Blues Tapes ja Wine, Women, Whiskey, joista ensin mainittu ilmestyi vuonna 1991. Inmatesin jäsenten ja Procol Harumin Matthew Fisherin kanssa levytettiin vuonna 1992 ilmestynyt albumi Rockin' The Garage. 90-luvun alussa yhtye kävi lailliseen taisteluun levy-yhtiötään EMI:ä vastaan. Yhtye ei ollut vastaanottanut levy-yhtiöltään rahaa vuosiin. Pretty Things voitti jutun ja vastaanotti masternauhansa, copyrightinsa ja sovitun rahasumman. Vuoden 1967 Pretty Things-kokoonpano oli jälleen hyvissä väleissä ja jatkoi kokoonpanolla, johon myös Tolson tuli mukaan. Runsaan treenauksen jälkeen hän päätti kuitenkin jättää yhtyeen ja Tolsonin paikan otti Frank Holland. Tolson menehtyi huhtikuussa 2016. Levy-yhtiö Snapper Records julkaisi yhtyeen albumeita remasteroituina ja runsaasti bonuskappaleita sisältävinä cd-versioina. Abbey Roadin studioilla yhtye soitti SF Sorrown uudelleen kokonaisuudessaan vierailijoinaan David Gilmour ja Arthur Brown ja konsertista julkaistiin dvd. Pretty Things soitti kiertueen Yhdysvalloissa vuosien jälkeen. 16. toukokuuta 2001 yhtyeen originaali rytmikitaristi Brian Pedleton menehtyi kurkkusyöpään Maidstonessa. Myös Kinksin kanssa työskennellyt kosketinsoittaja Gordon Edwards menehtyi helmikuun viimeisenä 2003 masennuksen aiheuttamaan itsemurhaan. Vuonna 1999 Pretty Things julkaisi uuden studioalbumin Rage Against Beauty. 2000-luvun alussa julkaistiin kokoelmalevyjä, livealbumi ja dvd. Vuonna 2003 Firefly julkaisi Alan Lakeyn kirjoittaman yhtyeen biografian Growing Old Disgracefully. Siinä huomioitiin yhtyehistorian lisäksi voimakkaasti yhtyeen EMI-levy-yhtiötä vastaan nostama oikeusjuttu. Vuonna 2001 Skip Alanilla oli ongelmia sydämensä kanssa St. Johnin tuuratessa häntä rumpalin tehtävissä. Kesällä 2007 ilmestyi Pretty Thingsin 11. studioalbumi Balboa Island. Waller ja Povey eivät voineet osallistua Pretty Thingsin kiertueelle perhesyistä ja Mayn ja Taylorin ympärille kootussa yhtyeen kokoonpanossa vaikuttivat kitaristi Frank Holland, rumpali Jack Greenwood ja basisti George Woosey. Kesällä 2010 Waller, Povey, Allan ja Tolson levyttivät Parachuten uudelleen albumin 40-vuotisen olemassaolon kunniaksi. Uusi versio ilmestyi tosin Esoteric Recordingsin julkaisuna vasta huhtikuun lopussa 2012. Samana päivänä Fruits Del Mer Recordsin julkaisuna ilmestyi rajoitettuna 700 kappaleen painoksena SF Sorrowsta ainoastaan vinyylinä julkaistu tribuuttilevy Sorrow's Children. Bonuksenaan se sisälsi Mayn ja Taylorin haastattelun sekä Pretty Thingsin liveversion kyseisen albumin kappaleesta Loneliest Person. Se oli nauhoitettu joulukuussa 2010 Lontoon 100 Clubilla, missä yhtye soitti kokonaisuudessaan debyyttialbuminsa. Vuonna 2012 yhtye soitti Uudessa Seelannissa ensi kertaa sitten vuoden 1965. Australian kiertueella Melbournessa soitetuilla keikoilla bassossa oli yhtyeen originaalijäsen John Stax. Hän oli soittanut Pretty Thingsissä viimeksi vuonna 1967. Vuonna 2013 Pretty Things vietti 50-vuotisjuhliaan soittamalla Britanniassa ja muualla Euroopassa. Yhtyeen viimeisin studioalbumi The Sweet Pretty Things (Are Now in Bed, Of Course) julkaistiin 10. heinäkuuta 2015. Kyseinen albumi on nauhoitettu kiertuejäsenten Greenwoodin ja Wooseyn kanssa.Vuonna 2018 yhtye ilmoitti lopettavansa sähköiset esiintymisensä. Kaikki kyseisen vuoden konsertit olivat osa yhtyeen jäähyväiskiertuetta. Phil May menehtyi 15. toukokuuta 2020 75-vuotiaana King's Lynnin sairaalassa pyöräilyonnettomuutta seuranneen kirurgian jälkeisiin komplikaatioihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti