29. lokakuuta 1946 syntynyt ja 25. heinäkuuta 2020 73-vuotiaana edesmennyt Peter Allen Greenbaum oli brittiläinen bluesrockkitaristi, joka saa kantaa Fleetwood Mac -yhtyeen perustajajäsenen kunniakasta titteliä. Kyseisen seikan ansiosta Greenbaum pääsi Rock And Roll Hall of Fameen vuonna 1998. Hänet tunnetaan tosin nimellä Peter Green. Albatrossin, Black Magic Womanin, Oh Wellin ja Man of the Worldin kaltaiset Greenin Fleetwood Macille säveltämät kappaleet nousivat singlelistoille ja monista mainituista kappaleista useat muusikot ovat työstäneet coverversioita. Green kuului brittiläisen bluesboomyn toisen aikakauden keskeisimpiin hahmoihin. BB King on maininnut Greenin olleen ainoa, jonka soitto aiheutti hänelle kylmiä väreitä. Eric Clapton ja Jimmy Page ovat molemmat ylistäneet Greenin soittoa, joka on tullut tunnetuksi esimerkiksi vibraatostaan. Rolling Stonen sadan kaikkien aikojen parhaan kitaristin listalla Green saavutti 38:n sijan. Greenin sointi John Mayall's Bluesbreakersin instrumentaalikappaleessa The Supernatural tuli Guitar Playerin äänestyksessä valituksi 50 kaikkien aikojen parhaan joukkoon. Kesäkuussa 1996 musiikkilehti Mojon äänestyksessä Green tuli valituksi kaikkien aikojen kolmanneksi parhaaksi kitaristiksi. Lontoon Bethnal Greenissä syntynyt Greenbaum soitti aluksi bassoa yhtyeessä Bobby Dennis and The Dominoes, joka soitti covereita pophiteistä ja rockstandardeista mukaan lukien lainoja The Shadowsin repertuaarista. Green on myöhemmin maininnut Hank B Marvinin olleen hänen kitarasankarinsa ja Green levyttikin kappaleen Midnight tribuuttialbumille Twang. Greenin seuraava yhtye oli rhythm and bluesia edustanut The Muskrats ja sitä seuranneessa The Tridentsissä hänen instrumenttinsa oli jälleen bassokitara. Vuonna 1966 Green oli soolokitaristina Peter Bardensin yhtyeessä Peter B's Looners. Kyseisen yhtyeen riveissä hän tapasi rumpali Mick Fleetwoodin. Peter Bardensin yhtyeessä Green teki myös debyyttilevytyksensä ja kyseessä oli single If You Wanna Be Happy/Jodrell Blues. Singlen paraatipuoli oli cover Jimmy Soulin käsialaa olevasta instrumentaalikappaleesta. Soitettuaan kolmen kuukauden ajan Bardensin yhtyeessä Greenille tarjoutui tilaisuus täyttää Eric Claptonin paikka kitaran varressa John Mayall's Bluesbreakersissä kolmen konsertin ajan. Claptonin jätettyä Bluesbreakersin pian tämän jälkeen Greenistä tuli yhtyeen täysaikainen jäsen. Bluesbreakersien riveissä Green levytti vuonna 1967 ilmestyneen pitkäsoiton A Hard Road. Se sisälsi kaksi hänen omaa sävellystään; kappaleet The Same Way ja The Supernatural. Viimeksi mainittu oli yksi Greenin ensimmäistä instrumentaalikappaleista, ja siitä muodostui nopeasti hänen tunnusmerkkinsä. Greenin pätevyyttä muusikkona kuvaa hänen kolleegoidensa antama lempinimi The Green God.
Jo vuoden 1967 aikana Green päätti muodostaa oman bluesyhtyeensä ja jätti The Bluesbreakersin. Greenin uusi yhtye, johon tulivat mukaan myös Bluesbreakersin rumpalina toiminut Mick Fleetwood sekä kitaristi Jeremy Spencer, totteli aluksi nimeä Peter Green's Fleetwood Mac.Bluesbreakersin basistin vakanssia hoitanut John McVie oli Greenin ensimmäinen valinta nelikielisen taitajaksi uuteen yhtyeeseensä, mutta hän ei vielä tuossa vaiheessa ollut valmis liittymään mukaan. Niinpä basistin pestin sai väliaikaisesti Bob Brunning. Elokuussa 1967 yhtye esiintyi Windsorin Jazz ja Blues-festivaaleilla ja pian mainitun keikan jälkeen se solmi levytyssopimuksen Mike Vernonin Blue Horizon-yhtiön kanssa. Yhtyeen ohjelmisto koostui bluesstandardeista ja ensisijaisesti Greenin käsialaa olleista originaalikappaleista, mutta myös slidekitaristi Jeremy Spencer kirjoitti kappaleita yhtyeen ohjelmistoon. Ensisingle I Believe My Time Ain't Long/Ramblin' Pony ei noussut listoille, mutta esikoisalbumi Peter Green's Fleetwood Mac saavutti huomattavan myönteisen vastaanoton ja pysytteli listoilla yli vuoden ajan. Syyskuussa 1967 John McViesta oli tullut Fleetwood Macin täysaikainen basisti. Vaikka bluescoverit ja bluestyyliä edustaneet omat kappaleet lukeutuivat Fleetwood Macin kyseisen ajan ydintuotantoon, alkoi Peter Green loistaa myös biisinkirjoittajana vuodesta 1968 eteenpäin. Greenin yhtyeelle säveltämät singlekappaleet heijastivat siirtymistä bluesjuurilta uusille musiikillisille reviireille. Fleetwood Macin vuonna 1968 ilmestynyt toinen pitkäsoitto Mr Wonderful jatkoi edeltäjäänsä viitoittamaa musiikillista ilmaisua. Samana vuonna julkaistiin Greenin käsialaa ollut single Black Magic Woman, josta Santana teki paria vuotta myöhemmin menestyksekkään coverversion. Sitä seurannut vuoden 1969 puolella ilmestynyt instrumentaalikappale Albatross nousi brittien singlelistan kärkeen. Samana vuonna ilmestyneitä Greenin Fleetwood Macille kirjoittamia hittejä olivat Oh Well ja Man of the World ja vuoden 1970 puolella ilmestynyt The Green Manalishi. Vuonna 1969 ilmestynyt tupla-albumi Blues Jam in Chicaco äänitettiin Chess Recordsin Tel-Mar studiossa. Siellä Fleetwood Mac teki Vernonin ja Marshall Chessin ohjauksessa nauhoituksia Otis Spannin, Big Walter Hortonin, Willie Dixonin, Buddy Guyn ja J. T. Brownin kaltaisten amerikkalaisten bluesin suuruuksien kanssa. Singlen Man of The World yhtye julkaisi pian toimintansa lopettaneella Immediate Recordsilla ja solmi sen jälkeen uuden sopimuksen Warner Brosin alamerkin Reprise Recordsin kanssa. Kyseisellä yhtiöllä Fleetwood Mac julkaisi pitkäsoiton Then Play On, jolla yhtyeen kokoonpanoa täydensi kolmas kitaristi Danny Kirwan. Green oli kuullut Kirwanin soittoa jo vuonna 1967 tämän johtaman bluestrion Boilerhousen riveissä basisti Trevor Stevensin ja rumpali Dave Terreyn kanssa. Kuulemastaan vakuuttuneena hän kiinnitti Boilerhousen Fleetwood Macin lämmittelybändiksi ennen Kirwanin lopullista Fleetwood Mac- kiinnitystä. Viimeisen konserttinsa Fleetwood Macin riveissä Green soitti 20. toukokuuta 1970.
27. kesäkuuta samana vuonna Green esiintyi bluesin ja progressiivisen musiikin Bath-festivaalissa John Mayallin, urkuri Rod Mayallin, basisti Ric Grechin ja rumpali Aynsley Dunbarin kanssa. Fleetwood Macista lähdettyään Green hoiti useassa kappaleessa kitarat Peter Bardensin sooloalbumilla The Answer. Samana vuonna Green äänitti myös jamisession, johon osallistuneista muusikoista tunnetuin hänen itsensä ohella oli kosketinsoittaja Zoot Money. Reprise Records julkaisi kyseiset äänitykset Greenin ensimmäisenä sooloalbumina nimellä The End of the Game. Vuonna 1971 Green teki lyhyen paluun Fleetwood Maciin auttaessaan yhtyettä viemään loppuun Yhdysvaltain-kiertueensa Jeremy Spencerin jätettyä Fleetwood Macin. Tuolloin Green esiintyi käyttäen pseudonymiä Peter Blue. Bobby Tenchin yhtyeen Gassin albumilla Juju Green soitti kahdella kappaleella. Lisäksi hän levytti yhden soolosinglen ja toisen Bobby Tenchin kanssa, teki äänityksiä BB Kingin kanssa Lontoossa vuonna 1972 ja oli mukana kappaleessa Night Watch Fleetwood Macin vuoden 1973 albumilla Penguin tosin kreditoimattomana. Hiljaisempien aikojen jälkeen Green palasi vuonna 1979 sooloalbumilla In the Skies. Samana vuonna hän teki vierailun Fleetwood Macin pitkäsoitolla Tusk kappaleessa Brown Eyes, tosin jälleen ilman mainintaa. Vuonna 1981 Green oli mukana kahdella raidalla Mick Fleetwoodin sooloalbumilla The Visitor. Muista keskeisistä vierailuista muiden levyillä mainittakoon yhtyeen Katmandu pitkäsoitto A Case for the Blues, jolla musisoivat myös Mungo Jerry-yhtyeen Ray Dorset, Crazy World of Arthur Brownin Vincent Crane ja The Nashville Teensin Len Surtees. Vuonna 1986 Peter ja hänen veljensä Mickey osallistuivat yhtyeninimellä The Enemy Within Lawrie "Raven" Gainesin albumin A Touch of Sunburn levyttämiseen. Kyseinen pitkäsoitto on julkaistu uudelleen useita kertoja esimerkiksi nimillä Post Modern Blues ja Peter Green and Mick Green Two Greens Make A Blues. Kyseisillä uudelleenjulkaisuilla maininnan saa usein myös The Piratesin kitaristi Mick Green. 1990-luvun lopussa Green perusti Peter Green's Splinter Groupin Cozy Powellin ja Nigel Watsonin avustamana. Vuosien 1997 ja 2004 välillä yhtye julkaisi yhdeksän pitkäsoittoa. Alkuvuodesta 2004 Green jätti yhtyeen ja muutti Ruotsiin. Pian tämän jälkeen hän liittyi The British Blues All Starsiin, mutta yhtyeen suunniteltu kiertue peruuntui saksofonisti Dick Heckstall-Smithin kuoltua.Helmikuussa 2009 Green jatkoi jälleen kiertueita ja levytyksiä; tällä kertaa nimellä Peter Green and Friends. Saman vuoden toukokuussa valmistui Henry Hadawayn tuottama, BBC Fourille työstetty dokumentti Peter Green:Man of the World. Yhtyeineen Green teki kiertueen Irlannissa, Saksassa ja Britanniassa. Maaliskuussa 2010 seurasi useita keikkoja Australiassa, niiden joukossa Byron Bay Bluesfest. Greenin keskeiseksi vaikuttajakseen maininneista rockkitaristeista nostettakoon esiin Blues for Greeny-nimisen coveralbumin julkaissut Gary Moore, Aerosmithin Joey Perry, Wishbone Ashin Andy Powell, Led Zeppelinin Jimmy Page sekä The Black Crowesin Rich Robinson. Green oli heistä viimeksi mainitun valinta kaikkien aikojen kitaristiksi vuonna 2010 Guitar Worldin äänestyksessä, jossa kaikkien aikojen kitaristit valitsivat omat suosikkikitaristinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti