The
Easybeats oli australialainen, Sydneyssä vuonna 1964 perustettu
rockyhtye, joka lopetti toimintansa loppuvuodesta 1969. Yhtyettä
pidetään yleisesti kyseisen vuosikymmenen keskeisimpänä australialaisena
popyhtyeenä, joka saavutti kansainvälisen pophitin vuonna 1966
ilmestyneellä singellään Friday on My Mind. Yhtyeen line-up kävi
malliesimerkistä sodanjälkeisestä, Australiaan suuntautuneesta
maahanmuutosta. Solisti Steve Wright ja rumpali Gordon "Snowy" Fleet
tulivat Englannista, rytmikitaristi George Young Skotlannista ja
soolokitaristi Harry Vanda sekä basisti Dick Diamonde Alankomaista.
Yhtyeen aloittaessa toimintansa sitä inspiroivat ensisijaisesti
britti-invaasiota edustaneet yhtyeet. The Easybeatsista muodostui
nopeasti eräs Sydneyn suosituimmista yhtyeistä. Popmanageri Mike Vaughan
ryhtyi huolehtimaan yhtyeen asioista ja hänen kauttaan se solmi
sopimuksen Albert Productionsin kanssa. Kyseessä oli eräs ensimmäisistä
itsenäisistä australialaisista julkaisutoimintaa harjoittaneista
levy-yhtiöistä. Yhtiön omistajan Ted Albertin perhe omisti J. Albert
& Sonsin, joka on eräs Australian vanhimmista ja suurimmista
musiikkia julkaisseista yhtiöistä. Albert sainasi The Easybeatsin EMI:n
Parlophone-yhtiölle ja vuoden 1965 loppuun mennessä yhtye oli Australian
suosituin popyhtye. Sen konserteissaan aiheuttama suosio vertautui
Beatle-maniaan ja siitä käytettiin nimitystä Easyfever. Alkuvuoteen 1966
mennessä The Easybeats oli julkaissut sarjan menestyssinglejä. Niistä
top ten-menestyksiä olivat She's So Fine, Wedding Ring, Women (Make You
Feel Alright), Come and See Her, I'll Make You Happy ja Sorry, joista
kaksi viimeksi mainittua nousi kotimaassaan listakärkeen. Kaikki
kyseisistä kappaleista olivat Ted Albertin tuottamia. Parivaljakko
Wright ja Young kirjoitti hittejä myös muille artisteille ja yhtyeille.
Niistä Johnny Youngin levyttämä Step Back nousi listakärkeen kotimaassaan vuonna 1966.
Yhtyeen kiertäessä kyseisen vuoden alussa edelleen Australiassa manageri Vaughan lensi New Yorkiin ja yritti hankkia suojateilleen levytyssopimuksen Yhdysvalloissa. Kymmenen päivän neuvottelujen tuloksena oli viisivuotinen sopimus United Artists Recordsin kanssa. Heinäkuussa 1966 yhtye suuntasi Britanniaan, mutta äänitti sitä ennen kotimaassaan jäähyväistv-shown The Coca Cola Special, jota voikin pitää todellisena artefaktina 60-luvun australialaisesta poptv:stä. Saavuttuaan Lontooseen yhtye teki äänityksiä Abbey Roadin studioilla Ted Albertin kanssa. The Easybeatsin tuottajaksi vaihtui kuitenkin The Kinksin ja The Whon kanssa yhteistyötä tehnyt Shel Talmy. Yksi ensimmäisistä levytyksistä oli Friday on My Mind, josta muodostui kansainvälinen menestys. Kotimaassaan se nousi listakärkeen, Britanniassa kuudenneksi ja Yhdysvalloissakin sijalle 16. Top ten-menestys kappale oli Saksassa, Alankomaissa, Ranskassa ja Italiassa. Kaiken kaikkiaan single myi yli miljoona kappaletta ja saavutti kultalevyn. David Bowie coveroi kyseisen kappaleen vuonna 1973 ilmestyneelle albumilleen Pin Ups ja kolme vuotta myöhemmin punkyhtye London versioi Friday on My Mindin MCA Recordsille tekemälleen ep:lle. Äänitykset oli lisäksi tehty Portlandin IBC- studioilla, siis samassa paikassa, jossa The Easybeats oli levyttänyt kappaleen originaaliversion. Tässä vaiheessa Vanda korvasi Wrightin Youngin biisintekoparina. Yhtye konsertoi Euroopassa ja Yhdysvalloissa Rolling Stonesin kanssa ja esiintyi saksalaisessa musiikkiohjelmassa Beat Beat Beat. Tehtyään kotiinpaluukiertueen Australiassa kesällä 1967 yhtyeen rumpaliksi vaihtui aikaisemmin Purple Heartissa soittanut Tony Cahill. Snowy Fleet halusi nimittäin keskittyä perhe-elämään. Loppuosan urastaan yhtye vietti Lontoossa. Sen kappaleista Bring a Little Lovin' ja Come on In, You'll Get Pheumonia päätyivät Los Bravosin ja Paul Revere & The Raidersin coveroimiksi.
The Easybeatsin myöhäisemmästä tuotannosta kappaleet Good Times ja Falling off the Edge of the World olivat pieniä hittejä Yhdysvalloissa ja niistä ensin mainitussa vieraili taustalaulajana Small Facesin Steve Marriott ja kosketinsoittajana Nicky Hopkins. INXS:n ja Jimmy Barnesin Good Timesista tekemä cover nousi toiseksi Australiassa ja siitä muodostui Mushroom Recordsin myydyin single.Loppuvuodesta 1968 yhtyeen rivit alkoivat rakoilla, mutta kaksikko Vanda & Young säilytti luomisvoimansa. He pystyivät soittamaan lähes mitä tahansa levytyksissä tarvittavaa instrumenttia ja olivat kehittyneet myös äänittäjinä ja tuottajina. Lisäksi he jatkoivat ahkerina biisinkirjoittajina, mutta tekivät ainoastaan muutamia keikkoja kuukaudessa sekä demosessioita Denmark Streetillä sijainneissa Central Sound studioissa. The Easybeatsin viimeinen virallinen pitkäsoitto Vigil ilmestyi Britanniassa kesäkuussa 1968. Yhdysvalloissa ja Australiassa kyseisestä levystä julkaistiin lokakuussa hieman eriävä versio, jonka nimeksi oli vaihtunut Falling off the Edge of the World. Alkuvuodesta 1969 Vanda ja Young asettuivat asumaan Lontoon Moscow Roadille taloon, jota piraattiradioasemat olivat aikaisemmin hyödyntäneet mainosstudiona. Muutoksilla siitä kehittyi neliraitainen kotistudio, jossa Vanda ja Young alkoivat pääosin itsenäisesti tuottaa demoja. Ainoat viralliset äänitykset olivat huhtikuussa Olympic studioilla nauhoitetut St. Louis ja Can't Find Love, jotka julkaistiin The Easybeatsin viimeisenä singlenä.
Yhtyeen kiertäessä kyseisen vuoden alussa edelleen Australiassa manageri Vaughan lensi New Yorkiin ja yritti hankkia suojateilleen levytyssopimuksen Yhdysvalloissa. Kymmenen päivän neuvottelujen tuloksena oli viisivuotinen sopimus United Artists Recordsin kanssa. Heinäkuussa 1966 yhtye suuntasi Britanniaan, mutta äänitti sitä ennen kotimaassaan jäähyväistv-shown The Coca Cola Special, jota voikin pitää todellisena artefaktina 60-luvun australialaisesta poptv:stä. Saavuttuaan Lontooseen yhtye teki äänityksiä Abbey Roadin studioilla Ted Albertin kanssa. The Easybeatsin tuottajaksi vaihtui kuitenkin The Kinksin ja The Whon kanssa yhteistyötä tehnyt Shel Talmy. Yksi ensimmäisistä levytyksistä oli Friday on My Mind, josta muodostui kansainvälinen menestys. Kotimaassaan se nousi listakärkeen, Britanniassa kuudenneksi ja Yhdysvalloissakin sijalle 16. Top ten-menestys kappale oli Saksassa, Alankomaissa, Ranskassa ja Italiassa. Kaiken kaikkiaan single myi yli miljoona kappaletta ja saavutti kultalevyn. David Bowie coveroi kyseisen kappaleen vuonna 1973 ilmestyneelle albumilleen Pin Ups ja kolme vuotta myöhemmin punkyhtye London versioi Friday on My Mindin MCA Recordsille tekemälleen ep:lle. Äänitykset oli lisäksi tehty Portlandin IBC- studioilla, siis samassa paikassa, jossa The Easybeats oli levyttänyt kappaleen originaaliversion. Tässä vaiheessa Vanda korvasi Wrightin Youngin biisintekoparina. Yhtye konsertoi Euroopassa ja Yhdysvalloissa Rolling Stonesin kanssa ja esiintyi saksalaisessa musiikkiohjelmassa Beat Beat Beat. Tehtyään kotiinpaluukiertueen Australiassa kesällä 1967 yhtyeen rumpaliksi vaihtui aikaisemmin Purple Heartissa soittanut Tony Cahill. Snowy Fleet halusi nimittäin keskittyä perhe-elämään. Loppuosan urastaan yhtye vietti Lontoossa. Sen kappaleista Bring a Little Lovin' ja Come on In, You'll Get Pheumonia päätyivät Los Bravosin ja Paul Revere & The Raidersin coveroimiksi.
The Easybeatsin myöhäisemmästä tuotannosta kappaleet Good Times ja Falling off the Edge of the World olivat pieniä hittejä Yhdysvalloissa ja niistä ensin mainitussa vieraili taustalaulajana Small Facesin Steve Marriott ja kosketinsoittajana Nicky Hopkins. INXS:n ja Jimmy Barnesin Good Timesista tekemä cover nousi toiseksi Australiassa ja siitä muodostui Mushroom Recordsin myydyin single.Loppuvuodesta 1968 yhtyeen rivit alkoivat rakoilla, mutta kaksikko Vanda & Young säilytti luomisvoimansa. He pystyivät soittamaan lähes mitä tahansa levytyksissä tarvittavaa instrumenttia ja olivat kehittyneet myös äänittäjinä ja tuottajina. Lisäksi he jatkoivat ahkerina biisinkirjoittajina, mutta tekivät ainoastaan muutamia keikkoja kuukaudessa sekä demosessioita Denmark Streetillä sijainneissa Central Sound studioissa. The Easybeatsin viimeinen virallinen pitkäsoitto Vigil ilmestyi Britanniassa kesäkuussa 1968. Yhdysvalloissa ja Australiassa kyseisestä levystä julkaistiin lokakuussa hieman eriävä versio, jonka nimeksi oli vaihtunut Falling off the Edge of the World. Alkuvuodesta 1969 Vanda ja Young asettuivat asumaan Lontoon Moscow Roadille taloon, jota piraattiradioasemat olivat aikaisemmin hyödyntäneet mainosstudiona. Muutoksilla siitä kehittyi neliraitainen kotistudio, jossa Vanda ja Young alkoivat pääosin itsenäisesti tuottaa demoja. Ainoat viralliset äänitykset olivat huhtikuussa Olympic studioilla nauhoitetut St. Louis ja Can't Find Love, jotka julkaistiin The Easybeatsin viimeisenä singlenä.
Kyseiset kappaleet äänitettiin brittiyhtye Nirvanasta tutun Ray Singerin kanssa. Tämä oli toiminut tuottajana Peter Sarstedtin hitillä Where Do You Go to My Lovely. Britanniassa ja Yhdysvalloissa single julkaistiin kesäkuussa ja viimeksi mainitussa se alkoi nousta listoilla yhtyeen viimeisen kiertueen aikana. Elokuussa St. Louis julkaistiin Australiassa ja Polydor julkaisi myös albumin Friends. Ainoat todelliset Easybeats-kappaleet levyllä olivat nimittäin St. Louis ja Rock & Roll Boogie. Muilta osin kappaleet koostuivat Vandan ja Youngin Moscow Roadilla tekemistä äänityksistä, jotka oli tarkoitettu demoiksi muita artisteja varten. Lokakuussa kyseinen albumi julkaistiin Britanniassa ja marraskuussa Yhdysvalloissa St. Louis-singlen siellä julkaisseen Rare Earthin kautta. Syyskuussa yhtye teki lyhyen Euroopan-kiertueen, jota seurasi pitkin hampain toteutettu viiden viikon kiertue Australiassa. The Easybeatsin ajoitus oli huono, sillä yhtye alkoi edustaa hardrockia vaiheessa, jossa suosittuja genrejä yhtyeen kotimaassa olivat progressiivinen rock, soul sekä purkkapop. Vastoin yhtyeen toivomuksia Parlophone julkaisi singlenä vuoden 1967 satoa edustaneen psykedeelisen kappaleen Peculiar Hole in the Sky, joka oli äänitetty puhtaasti demomielessä The Valentines-yhtyettä varten. Lokakuussa yhtye teki tv-esiintymisen ATN- 7:n Easybeats Speciaalissa ja sitä seurasivat viimeiset keikat Sydneyssä. Kiertueen päätyttyä The Easybeats lopetti toimintansa, vaikkei hajoamisesta tehty virallista ilmoitusta. Yhtyeen jäsenet tapasivat vielä Dick Diamonden häissä alkuvuodesta 1970, mutta sitten he kulkivat omia teitään. Vuonna 1986 yhtyeen originaali lineup palasi yhteen ja soitti sarjan hyvän vastaanoton saaneita konsertteja Australiassa.Solisti Stevie Wright menehtyi Australiassa 27. joulukuuta 2015. Musiikkiteollisuuden palveluksesta 90-luvun lopussa jättäytynyt ja 22. lokakuuta 2017 70-vuotiaana edesmennyt George Young asui elämänsä loppuajan pääosin Portugalissa. Hän toimi tuottajana Ac/Dc:n vuonna 2000 ilmestyneellä albumilla Stiff Upper Lip.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti