Grace Slick:Manhole
Tammikuun alussa 1974 ilmestynyt Manhole on Jefferson Airplanen ja myöhemmin Jefferson Starshipin solistina tunnetuksi tulleen Grace Slickin Grunt/RCA:n julkaisemana ilmestynyt esikoissooloalbumi. Hän oli aikaisemmin levyttänyt Sunfighter-pitkäsoiton Paul Kantnerin ja Baron von Tollbooth and the Crome Nunn -albumin Kantnerin sekä David Freibergin kanssa. Kyseinen kaksikko vastasi Manholen tuotannosta. Pitkäsoiton äänitykset tapahtuivat vuonna 1973, jolloin Jefferson Airplane oli lopettanut keikkailunsa ja Jorma Kaukonen ja Jack Casady työstivät Hot Tuna -yhtyeen pitkäsoittoa The Phosphorescent Rat. Kaikki Jefferson Starship-yhtyeen perustajajäseniin vuonna 1974 kuuluneet muusikot osallistuivat Manhole-albumin työstämiseen Papa John Creachia lukuun ottamatta. Kyseisestä pitkäsoitosta kaavailtiin soundtrackia elokuvaan. Sen 15-minuuttinen nimikappale kantoi nimeä Theme from the Movie Manhole, mutta loppujen lopuksi kyseistä elokuvaa ei koskaan työstetty. Manholen kansitaide oli täysin Grace Slickin käsialaa ja hän kirjoitti albumin kanteen Child Type Odd Art My Grace. Slick oli tutustunut nuoreen kitaristiin Craig Chaquicoon työstäessään Baron von Tollbooth and the Crome Nunnia Paul Kantnerin ja David Freibergin kanssa. Chaquicon kitarointia kuultiin neljällä pitkäsoiton kuudesta raidasta. Alle kolmeminuuttinen ja pitkäsoiton käynnistävä akustisvoittoinen psykedeliapala Jay on täysin Slickin käsialaa. 15-minuuttinen Theme from the Movie Manhole on Slickin debyytin suurteos, joka vimmassaan ja psykedeliahengessään muistuttaa voimakkaasti ja onnistuneesti Slickin emoyhtyeestä. Osa teksteistä on tulkittu espanjaksi. Niin ikään Slickin itsensä käsialaa olevassa kappaleessa hän vastaa myös piano-osuuksista.Myös Lontoon sinfoniaorkesteri rikastaa osaltaan vakuuttavasti kappaleen instrumentaatiota ja taustavokalisteina kuullaan David Crosbya, Paul Kantneria sekä David Freibergiä. Come Again? Toucan sisältää Slickin tekstit musiikin ollessa David Freibergin käsialaa. Mainiosti svengaava kappale sisältää Chaquicon vakuuttavaa kitaratyöskentelyä ja Slickin takuuvarmaa vokalisointia. It's Only Music-raidalla Freiberg on säveltäjänä ja tekstit ovat Grateful Deadin hovitekstittäjän Robert Hunterin. Kyseisessä kappaleessa vokaaliosuuksista vastaavat tavanomaisesta poiketen täysin Kantner ja Freiberg Slickin sijaan. Soolokitaristina kappaleella kuullaan Gary Duncania. Bluesvaikutteisen irroittelun Better Lying Downin teksti on Slickin ja sävellys kappaleessa pianosta vastaavan Pete Searsin käsialaa. Slickin debyyttisoolon päättää sen toinen suurteos, hänen, Kartnerin sekä Jack Traylorin tekstittämä sekä Kantnerin säveltämä Epic No. 38. Chaquico saa aikaan upeaa jälkeä kitaroineen ja lisäksi kappaleen instrumentaatiota rikastavat Lontoon sinforniaorkesterin säkkipillin soittajat. Voimakasta psykedeliajaksoa kappaleessa seuraa seesteisempi osuus, jonka jälkeen Chaquico pääsee jälleen sooloilemaan täydeltä laidalta. Nimikappaleen tavoin myös albumin päätösraita on lähempänä Jefferson Airplanen tuotantoa. Laadukkuudestaan huolimatta Manhole epäonnistui kaupallisesta aspektista tarkasteltuna, sillä pitkäsoiton listasijoitukseksi Billboardilla jäi 127. sija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti