torstai 16. helmikuuta 2017

Perjantain pohjat:Erään southern rockin klassikon viimeinen mestariteos

Blackfoot:Marauder

Heinäkuussa 1981 julkaistu Marauder on southern rock -yhtye Blackfootin viides pitkäsoitto ja samalla kolmas menestysalbumi. Tyylillisesti se jatkoi kahden edeltäjänsä, vuonna 1979 julkaistun pitkäsoiton Strikes ja seuraavana vuonna ilmestyneen albumin Tomcattin viitoittamaa ja toimivaksi havaittua musiikillista ilmaisua. Avauskappale Good Morning edustaa pitkäsoiton raskainta ja revittelevintä antia ja sen vastapainoksi Marauderilla on tarjottavanaan monipuolisen Diary of a Workingmanin ja sielukkaan päätösraidan Searchingin kaltaisia balladeita. Iskevä Fly Away muodostui hitiksi ja se saavuttikin singleformaatissa 42. sijan. Shorty Medlocke vieraili kappaleessa Rattlesnake Rock N' Roller. Hän vastasi kappaleen puhutusta esittelystä sekä banjosoolosta. Blackfootin diskografiassa Marauderia voi pitää viimeisenä todella tiukasti rokkaavana pitkäsoittona yhtyeen studioalbumien osalta. 80-luvun edetessä Blackfoot hyödynsi soundissaan syntetisaattoreita ja sen suosio väheni. Marauderia on tituleerattu erääksi Blackfootin uran tiukimmin rokkaavimmista pitkäsoitoista ja samalla viimeiseksi todella onnistuneeksi albumiksi. Yhtye lopetti toimintansa 80-luvun puolivälissä, mutta yhtyeen johtohahmo Ricky Medlocke levytti Blackfoot-nimeä käyttäen taas muutamaa vuotta myöhemmin. Hän on ollut mukana Lynyrd Skynyrdissä 90-luvun puolivälistä lähtien ja vieraili kyseisessä southern rockin klassikkoyhtyeessä jo aivan 70-luvun alussa, tosin tuolloin ensisijaisesti rumpalin vakanssissa. Vuonna 1978 julkaistu, Skynyrdin varhaistuotannosta koostuva  kiinnostava demorypäs, albumi Skynyrd's First and...Last sisältää myös pari Medlocken leadvokalisoimaa raitaa. Heavy metal-yhtye Exodus versioi Marauderin avauskappaleen Good Morning vuonna 1990 ilmestyneen singlensä Lunatic Parade kakkospuolelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti