Maaliskuussa 1971 julkaistu Love It to Death on Alice Cooperin kolmas pitkäsoitto, joka merkitsi yhtyeelle kaupallista läpimurtoa. Kyseisellä albumilla yhtyeen voi todeta löytäneen aggressiivisen hardrocksoundinsa. Love It to Deathin tunnetuin kappale I’m Eighteen julkaistiin singleformaatissa jo ennen albumin levyttämistä. 1960-luvun puolivälissä perustettu yhtye otti vuonna 1968 käyttöön nimen Alice Cooper ja tuli tunnetuksi teatraalisesta lavashow’staan. Sen kaksi ensimmäistä, psykedeelistä rockia edustanutta albumia eivät vielä menestyneet kaupallisesti. Vuonna 1970 yhtye muutti Detroitiin ja sai vaikutteita siellä vaikuttaneesta hardrock-skenestä. Yhtyeen tuottajaksi valikoitui nuori Bob Ezrin, joka harjoitteli yhtyeen kanssa kahden kuukauden ajan kymmenestä kahteentoista tuntia päivässä. Kyseisenä aikana yhtyeen soundi tiukentui merkittävästi. Single I’m Eighteen nousi sijalle 21. ja levy-yhtiö Warner Bros uskoi yhtyeen kaupalliseen potentiaaliin kokonaisen pitkäsoiton osalta. Love It to Death nousi Billboardin listalla sijalle 35. ja toinen single Caught in a Dream saavutti top 100:n sijoittumalla sijalle 94. Pitkäsoiton tiiimoilta tehty kiertue edusti shockrockia pakkopaitoineen ja sähkötuoleineen. Alice Cooper työsti Bob Ezrinin kanssa useita hittialbumeita ennen yhtyeen vuoteen 1974 ajoittunutta hajoamista. Love It to Death on innovatiivinen albumi, jolla oli vaikutuksensa niin hardrockin, punkin kuin heavy metallin kehitykseen. Useista pitkäsoiton kappaleista muodostui standardeja Cooperin keikkasetissä ja niistä on tehty myös useita coverversioita. Detroitissa syntynyt Vincent Furnier perusti 1960-luvun puolivälissä Phoenixissa, Arizonassa yhtyeen The Earwigs yhdessä kitaristi Glen Buxtonin, kitaristi/kosketinsoittaja Michael Brucen, basisti Dennis Dunawayn ja rumpali Neal Smithin kanssa.
Yhtyeen nimeksi vaihtui The
Spiders ja vuonna 1967 se julkaisi muutamia singlejä. Vuonna 1968 nimeksi
vaihtui 1800-luvun noidalta napattu Alice Cooper. Mustaa meikkiä suosinut yhtye
muutti Los Angelesiin ja tuli tunnetuksi provokatiivisesta ja teatraalisesta
lavashowstaan. Yhtyeen kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa; vuonna 1968 ilmestynyt
Pretties for You ja seuraavana vuonna julkaistu Easy Action ilmestyivät Frank
Zappan Straight Recordsilla, eivätkä löytäneet yleisöään. Yhtye palasi
Detroitiin ja löysi moottorikaupungin musiikkikskenen, jota hallitsivat MC 5:n
ja The Stoogesin hardrockaavat soundit. Alice Cooperista tuli oma osansa tiukkaa
rock-skeneä, jonka se yhdisti teatraaliseen lavashowhunsa. Yhtyeen esiintyessä
Strawberry Fields Festivaalilla Kanadassa huhtikuussa 1970 sen manageri Shep Gordon
otti yhteyttä Jack Richardsoniiin, joka oli tuottanut singlehittejä The Guess
Wholle. Richardson lähetti kuitenkin tilalleen nuoren Bob Ezrinin. Tämä ei
aluksi ollut halukas tuottamaan yhtyettä, mutta hänen mielensä muuttui, kun hän
oli päässyt todentamaan Alice Cooperin konsertin Max Kansas Cityssa samaisen
vuoden lokakuussa. Ezrin vakuuttui yleisön kultinomaisesta omistautumisesta. Se
osasi kappaleiden tekstit ja tiesi toimintatavat. Ezrin palasi Torontoon, mutta
Richardson ei edelleenkään halunnut työskennellä suoraan yhtyeen kanssa, vaan
Ezrinin tuli toimia johtohahmona. Ezrin ja yhtye esituottivat albumin
marras-joulukuussa 1970 Pontiacissa, Michiganissa. Itse levytys tapahtui
joulukuussa Chicagon Record Centerissä Richardsonin toimiessa
apulaistuottajana. Ahkeran treenauksen myötä Alice Cooperin musiikista
kehkeytyi tiukkaa hardrockia, joka sisälsi ainoastaan ripauksen vanhaa
psykedeelisen rockin estetiikkaa. Ezrin sovitti kahdeksanminuuttisen jamittelukappaleen
I Wish I Was 18 Again kolmen minuutin rockpalaksi. Love It to Deathin
kappaleista ainoastaan Black Juju äänitettiin livenä studiossa.
Buxton ja Bruce
käyttivät Gibson SG-kitaroita ja Dunawayn bassonsoitolle oli tunnusomaista melodisuus tyypillisen
rockstrategian seuraamisen sijaan. Hitti I’m Eighteen sijoittuu albumilla
kahden suoremman rockpalan, Caught in a Dreamin ja Long Way to Gon väliin. Albumi
on saanut nimensä niistä jälkimmäisen tekstistä. Love It to Deathin ykköspuolen
päättää Dunawayn käsialaa oleva pitkä ja psykedeelinen Black Juju. Kakkospuolen
avaa I’m Eighteenin b-puolena julkaistu Is It My Body? Hallowed Be My Name ja
Second Coming sisältävät teksteissään uskonnollisia teemoja. The Ballad of
Dwight Fry on dramaattinen, akustisia kitaroita ja koskettimia kitaralatauksen
lisäksi hyödyntävä raita. Albumin päättää cover australialaisen viihdyttäjän
Rolf Harisin kappaleesta Sun Arises. Kyseinen nopeatempoinen kappale oli
toiminut yhtyeen keikkojen avausnumerona vuonna 1970 ja se tarjoaa voimakkaan
kontrastin albumin yleiselle tummalle sävylle. Love It to Death sai
ristiriitaiset arvostelut, mutta esimerkiksi Rolling Stonen John Mendelsohn
löysi siitä paljon myönteistä. Jo samaisen vuoden marraskuussa ilmestynyt
pitkäsoitto Killer nousi Billboardin listalla sijalle 21. ja viimein vuonna
1973 Billion Dollar Babies saavutti listakärjen. Love It to Deathia pidetään
eräänä heavy metal – soundin peruskivien muuraajista esimerkiksi Sabbathin, Zeppelinin
ja Purplen tavoin. Punkrockin keskeisistä edustajista erityisesti I’m Eighteen
on ollut tärkeä vaikuttaja Joey Ramonelle ja John Lydonille. Hit Parader
sijoitti Love It to Deathin Heavy Metal Hall of Fameensa vuonna 1982. Vuonna
1989 albumi sijoittui kyseisen lehden listalla sijalle 21. sadan kaikkien
aikojen metal-albumin listalla. Vuonna 2003 albumi sijoittui sijalle 452.
Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Ezrin toimi
tuottajana vielä Alice Cooperin ensimmäisellä sooloalbumilla, vuonna 1975
ilmestyneellä Welcome to My Nightmarella. Muista keskeisistä Ezrinin
tuottamista levyistä mainittakoon Aerosmithin Get Your Wings, Kissin Destroyer
sekä Pink Floydin The Wall. Trashmetalyhtye Anthrax coveroi I’m Eighteenin
vuoden 1984 esikoispitkäsoitolleen Fistful of Metal. Vaihtoehtoista rockia
soittava Sonic Youth versioi Love It to Deathin kappaleista Ballad of Dwight
Fryn, Hallowed Be My Name.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti