Keskiviikon klassikko:Boogiekoneen kenties kirkkain albumihelmi

Status Quo:Hello!

Francis Rossin ja jouluaattona 2016 edesmenneen Rick Parfittin luotsaaman Status Quon ensimmäiset, 1960-luvun lopussa ilmestyneet pitkäsoitot edustivat psykedelian hengessä tehtyä poppia. 1970-luvun alussa vastustamaton boogiekonsepti löytyi ja aivan vuoden 1972 lopussa ilmestynyt albumi Piledriver Paperplane-hittisingleineen ja useine muine onnistuneine raitoineen, joista pikaisesti mainittakoon Don’t Waste My Time, todellinen boogiejyrä Big Fat Mama sekä erinomainen näkemys The Doorsin Roadhouse Bluesista oli yhtyeen tuotannon ensimmäinen täysosuma.
Sitä seuranneen, vuoden 1973 syyskuussa ilmestyneen pitkäsoiton Hello! ovat monet valmiit kohottamaan Status Quon huipputyöksi ja esimerkiksi kokonaisen albumin Quon tuotantoa suomeksi työstänyt Kari Peitsamo nimesi kyseisen longarin 80-luvun lopussa kaikkien aikojen parhaaksi rocklevyksi.
Albumin todellisiin ässiin lukeutuvat kummankin puoliskon avausraidat, tarttuvariffinen hittisingle Caroline sekä pituudessaan pienestä teoksesta käyvä rankka rypistys Roll Over Lay Down. Claudie tarttuvine melodioineen ja terhakoine sooloineen edustaa hittipotentiaalia, Softer Ride yhdistää kevyen laulumelodian tiukkaan kitarapaahtoon ja Reason for Living svengaa kiitettävällä intensiteetillä. Ajan hammas on päässyt kuitenkin hieman nakertamaan kyseistä levykokonaisuutta. Blue-eyed Lady ja And It’s Better Now ovat nimittäin aavistuksen täytteenomaisempia raitoja. Sokerit tarjotaan kuitenkin pohjalla, sillä liki kymmenminuuttinen maratonbiisi Forty Five Hundred Times nimittäin kantaa upeasti uljaaseen loppuunsa saakka.

1970-luvun puolivälin tienoilla  Status Quo oli todella kovassa vedossa, sillä yhtye julkaisi melkoisen lyhyessä ajassa vielä kolme kiistatonta klassikko-albumia; Quo, On the Level sekä Blue for You. Kyseisten albumien biisiaarteistoon lukeutuvat esimerkiksi sellaiset kappaleet kuin Driftin’ Away, I Saw The Light, Nightride, Is There A Better Way sekä singlehitti Rain. Yhtyeen laadullisen huippukauden summasi erinomainen, konstailemattomasti Liveksi nimetty tuplakonserttitaltiointi.
Ässäbiisejä Statuksen tuotannossa on toki riittänyt pitkin matkaa ja muutamat tuoreemmistakin pitkäsoitoista, kuten Heavy Traffic ja In Search of the Fourth Chord ovat yllättävänkin hyvätasoisia. Vuosien 1972–76 Status Quo-tuotanto on kuitenkin laadullisesti omaa luokkaansa.