Whitesnake:Ready an' Willing
Brittiläisen hardrockin ikoneihin lukeutuvan Deep Purplen hajottua vuonna 1976 heavyn herruudesta Britanniassa ryhtyi kamppailemaan kaksi yhtyettä, jotka molemmat olivat Purple-johdannaisia. Kitaristi Ritchie Blackmore oli vuoteen 1978 mennessä ehtinyt julkaista Rainbow-yhtyeensä kanssa kolme Ronnie James Dion vokalisoimaa klassikkoalbumia. Samaisena vuonna ilmestyi Whitesnaken esikoispitkäsoitto Trouble. Purplen miehistöä yhtyeessä alusta alkaen edustivat Mark III:n solisti David Coverdale sekä kaikissa siihenastisissa line upeissa mukana ollut kosketinsoittajavelho Jon Lord. Vuonna 1980 ilmestyneeseen ja järjestyksessään kolmanteen Whitesnaken pitkäsoittoon Ready an’ Willingiin ehdittäessä yhtyeen kokoonpano oli Purplen ex-jäsenistön osalta lisääntynyt luottorumpali Ian Paicella. Keppimiehinä Whitesnaken legendaarisimmassa kokoonpanossa vaikuttivat Mick Moody ja Bernie Marsden ja basistina Neil Murray.
Virkaveljeensä Rainbowhun verrattuna Whitesnake oli musiikillisesti
selkeästi voimakkaammin bluesrockjuurinen ja tekstiensä osalta
klisheisempi. Brittilistalla aina kuudenneksi kivunneella Ready an’
Willingillä oli tarjottavanaan paljon muun hyvän lisäksi myös
singlehitti. Niin kertosäkeensä kuin riffinsä osalta huomattavaa
tartuntapintaa omannut Fool for Your Loving, joka oli julkaistu
pitkäsoitolta jo etukäteismaistiaisena, nousi brittilistalla
kolmanneksitoista.
Myös pitkäsoiton nimiraita, niin ikään melkoisen
iskevän kertosäkeen sisältävä Ready an’ Willing oli sekin kotikonnuilla top
50-menestys. Albumin voi todeta sisältävän huippuhetkiä erityisesti balladimaisemman tuotantonsa osalta. Sellaisiin lukeutuvat Carry Your Load,
Ain’t Gonna Cry No More sekä todellinen kaunokki Blindman. Black and
Blue on erinomaisen kulkeva rockpala, mutta selkeästi revittelevämpää
rockosastoa albumilla tarjoavat toden teolla kolme raitaa, eli Deep
Talker, Love Man sekä She’s A Woman. Mainiosti onnistuneen kolmannen
studioalbuminsa jatkoksi Whitesnake julkaisi aluksi varsin monelle
rockryhmälle tutuksi tulleen tuplaliven, joka yhtyeen tapauksessa oli otsikoltaan Live in the Heart of the City. Tuplakko sisälsi äänityksiä sekä vuodelta 1978 että vuodelta 1980. Seuraavan studioalbumin, vuonna 1981 ilmestyneen Come and Get Itin
antiin sisältyi muun muassa suureksi hitiksi osoittautunut Don’t Break
My Heart Again ja se lukeutui vielä Whitesnaken tuotannon terävimpään
kärkeen. Puritaaneimmille diggareille Whitesnaken viimeinen mestariteos
oli ehkäpä vuonna 1982 ilmestynyt Saints & Sinners,
joka sisälsi originaalit ja onnistuneemmat näkemykset viisi vuotta
myöhemmin uudelleen levytetyistä kappaleista Here I Go Again ja Crying
in the Rain. Vaikkei Whitesnake koskaan ole ollut ilmaisussaan erityisen
omaleimainen, on se tarjonnut edustamassaan genressä laadukkaimmillaan
suorastaan esimerkillistä bluespohjaista rockia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti