Aphrodite’s Child oli kreikkalainen progressiivista rockia edustanut yhtye, johon kuuluivat kosketinsoittaja Vangelis Papathanassiou, solisti/basisti Demis Roussos, rumpali/solisti Loukas Sideras ja kitaristi Silver Koulouris. Vangelis ja Roussos olivat jo aikaisemmin saavuttaneet menestystä kotimaansa musiikkiskenessä yhtyeissä Formynx ja Idols. Uusi yhtye sai nimensä Dick Campbellin Signs Where It’s At –pitkäsoitolta löytyvästä samannimisestä kappaleesta. Yhtyeen ensimmäiset levytykset olivat neljä kappaletta George Romanosin albumilla In Concert and in Studio, tosin tuolloin yhtye totteli nimeä Vangelis and His Orchestra. Samana vuotena yhtye äänitti kahdesta kappaleesta koostuneen demonauhan, jonka lähetti Philips Recordsille. Todennäköisesti Vangeliksen ehdotuksesta yhtye suunnitteli asettuvansa Lontooseen, joka olisi ollut otollisempaa aluetta yhtyeen musiikille. Siirtyminen Lontooseen ei ollut kuitenkaan ongelmatonta, ja loppujen lopuksi yhtyeen tukikohdaksi muodostui Pariisi, missä se solmi sopimuksen Mercury Recordsin kanssa. Lou Reisner kastoi yhtyeen Aphrodite’s Childiksi ja sen esikoissingle oli Rain and Tears. Se menestyi Ranskan lisäksi myös monissa muissa Euroopan maissa, vaikka olikin englanninkielinen.
Yli miljoonan kappaleen myynnillään kappale saavutti
kultalevyn. Samaisen vuoden lopussa julkaistiin Aphrodite’s Childin
esikoisalbumi End of the World. Tyylillisesti se sisälsi tasapuolisesti
psykedeelistä poppia ja esimerkiksi Procol Harumia ja The Moody Bluesia
muistuttavia balladeita. Euroopan-kiertuetta seurasi seuraava singlemenestys I
Want to Live, joka oli itse asiassa uusi sovitus kappaleesta Plaisir d’Amour.
Seuraavaa albumiaan varten yhtye matkusti Lontooseen Trident-studioille. Single
Let Me Love Let Me Live ilmestyi marraskuussa 1969 ja pitkäsoitto It’s Five o’Clock
seuraavan vuoden tammikuussa. Se sisälsi
lisää balladeita esimerkiksi nimikappaleensa myötä, mutta kyseessä oli
musiikillisesti monipuolinen kokonaisuus, joka käsitti esimerkiksi
countryrockia. Kakkosalbumin jälkeen yhtye jatkoi konsertointia, mutta tällä
kertaa ilman Vangelista, joka jäi Pariisiin ja äänitti musiikin Henry Chapierin
elokuvaan Sex Power. Keikkatilanteessa hänen paikkansa otti Harris Halkitis. Vuosi
1970 kului muulta yhtyeeltä viimeisimmän albumin promoamisessa ja Vangeliksen
työskennellessä ensimmäisen elokuvaprojektinsa parissa. Elokuussa 1970 ilmestyi
seuraava single Winter Spring Summer and Fall. Loppuvuodesta 1970 yhtye alkoi
levyttää musiikillista adaptaatiota Raamatun ilmestyskirjasta nimeltä 666.
Kolouris oli saanut armeijapalveluksensa päätökseen ja palasi Aphoridite’s
Childiin.
Albumi oli ensisijaisesti Vangeliksen taidonnäyttö ja musiikillisesti
se sisälsi runsaammin elementtejä progressiivisesta ja hardrockista kuin
yhtyeen aikaisemmat työt. Sooloura alkoi kiehtoa Roussosta. Hän oli jo
julkaissut ensimmäisen sooloalbuminsa On the Greek Side of My Mind. Vangelis
oli äänittänyt ranskalaisen tv-dokumentin Le Apocalypse des animaux tunnusmusiikin.
Tupla-albumin mittaan kasvanut 666 sai julkaisunsa vasta kesäkuussa 1972.
Vaikka Aphrodite’s Child oli myynyt yli 20 miljoonaa albumia, yhtye oli tuohon
mennessä jo hajonnut. Roussos ja Vangelis lanseerasivat menestyksekkäät
soolourat; heistä jälkimmäinen on menestynyt erityisesti elokuvamusiikin
säveltäjänä. Hän vastaa esimerkiksi Ridley Scottsin Blade Runnerin sekä Oliver
Stonen Alexanderin musiikista. Chariots of Firen soundtrackista Vangelis voitti Oscarin.
Kolouris työskenteli välillä kummankin kanssa Siderasin luodessa vähemmän
menestyksekkään soolouran. Vuonna 2013 hän asui edelleen Kreikassa ja konsertoi
yhtyeensä kanssa. Aphrodite’s Child on saavuttanut kulttiyhtyeen statuksen.
666-albumia pidetään yhtyeen mestariteoksena ja sitä ovat ylistäneet monet
keskeiset progressiivisen rockin edustajat, kuten Yes-yhtyeen johtohahmo Jon
Anderson. Kotimaisella puolella mainittu albumi on lukeutunut ainakin Tumppi Varosen suosikkeihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti