Keskiviikon klassikko:Sladen 70-luvun tuotannon viimeinen suurmenestys

Slade:Slade in Flame

 Marraskuun lopussa 1974 ilmestynyttä pitkäsoittoa Slade in Flame voi pitää lukuisia singlehittejä tehtailleen ja myös varsin tasokkaita pitkäsoittoja työstäneen Slade-yhtyeen viimeisenä suurmenestyksenä 70-luvun tuotannostaan. Samalla kyseessä on soundtrack samannimiseen elokuvaan ja eräs Sladen diskografian kiistattomista merkkipaaluista Slade Aliven, Slayedin ja onnistuneella tavalla erilaisen Play It Loudin tavoin.
Pitkäsoiton hitit, Far Far Away sekä How Does It Feel edustavat yhtyettä sofistikoituneemmillaan ja erityisesti jälkimmäinen myös koskettavimmillaan. Them Kinda Monkeys Can’t Swing ei kitarointinsa raakuudessa jää kauaksi MC5:sta. So Far So Good on astetta nyanssikkaampi ja se sisältää erinomaisen kertosäkeen ja soolot sekä moitteettoman kokonaistoteutuksen. Kappaleessa oli toisin sanoen jopa hittiainesta. OK Yesterday Was Yesterday edustaa vielä Sladen jyräävämpää perustyyliä, mutta vihjaa tekstissään muutoksia olevan odotettavissa. Summer Song (Wishing You Were Here) on balladivoittoisempi jo aiheensa ansiosta. This Girl tarjoaa hienoisia diskorytmejä, Lay It Down on esimerkillinen rockraita ja Heaven Knows rauhoittaa tunnelmaa jälleen hieman ennen Standing on the Cornerin erinomaista loppurytistystä, johon puhaltimet tuovat erinomaisen lisänsä. Seitsenkymppisiään kesäkuun puolivälissä viettävä Noddy Holder tulkitsee kiitettävällä intensiteetillä, kuten hänen tyyliinsä kuului ja valtaosa pitkäsoiton kappaleista edustaa liki pitäen Sladea laadukkaimmillaan.
In Flamella tyylillisen muutoksen tuulet puhalsivat jo jossakin määrin, mutta todelliset leijonankyntensä tuotantonsa monipuolisuudessa Slade näytti vasta seuraavalla pitkäsoitollaan, ensisijaisesti Amerikan markkinoille suunnatulla albumilla Nobody’s Fools, jonka huippuhetkiin lukeutuvat esimerkiksi tanakasti rokkaava Scratch My Back sekä nöyrän koskettava nimiraita Nobody’s Fool.