The Byrds oli yhdysvaltalainen, vuonna 1964 Los Angelesissa perustettu rockyhtye. Uransa aikana se koki useita miehistönvaihdoksia, mutta solisti/kitaristi Roger, eli vuoteen 1967 saakka Jim McGuinn säilyi The Byrdsin johtohahmona yhtyeen vuonna 1973 ajoittuneeseen hajoamiseen asti. Yhtyeen tunnetuimpiin jäseniin kuuluu lisäksi varsinkin Crosby, Stills, Nash and Youngista tutuksi tullut kitaristi/solisti David Crosby. Vaikka yhtyeen huippusuosio käsitti ainoastaan vuodet 1965-1966, kriitikot nostavat The Byrdsin aivan vuosikymmenen vaikutusvaltaisimpien rockyhtyeiden joukkoon. Vaikka The Byrds mielletään ensisijaisesti folkrockin edustajaksi, vaikutti yhtye omalta osaltaan myös psykedeelisen rockin ja countryrockin kehitykseen. The Byrdsin tavaramerkeistä käyneet stemmalaulu ja McGuinnin 12-kielisen Rickenbacker-kitaran heleä soundi ovat osaltaan saaneet olla inspiraation lähteenä popmusiikille vuosikymmeniksi eteenpäin. The Byrdsin keväällä 1965 ilmestynyt näkemys Bob Dylanin Mr Tambourine Manista nousi listakärkeen Atlantin molemmin puolin. Samaisen vuoden kesällä ilmestynyt samanniminen albumi edusti myös varsin hyvää tasoa. Omasta tuotannosta pitkäsoitolta kannattaa erityisesti nostaa esiin rytmikitaristi Gene Clarkin käsialaa ollut Feel A Whole Lot Better. Lokakuussa 1965 The Byrds julkaisi coverin Pete Seegerin kappaleesta Turn! Turn! Turn! Se nousi kotimaassaan listakärkeen ja joulukuussa seurasi samanniminen, myönteiset arvostelut saavuttanut pitkäsoitto. The Byrdsin seuraava single oli osaltaan psykedeelisen rockin peruskiviä muurannut Eight Miles High. Lentopelosta kärsinyt Gene Clark erosi yhtyeestä. Sittemmin hän levytti hyvät arviot saavuttaneita, mutta kaupallisesti vähemmälle huomiolle jääneitä albumeita. Clark kuoli vatsahaavaan keväällä 1991. Heinäkuussa 1966 ilmestyi The Byrdsin kolmas pitkäsoitto Fifth Dimension. Sillä yhtye jatkoi ensisijaisesti psykedeelisen rockin parissa.
Gene Clarkin lähdön jälkeen Chris Hillmanin osuus yhtyeen kolmantena solistina muodostui keskeiseksi. Kotimaassaan albumi saavutti sijan 24. ja The Byrds palasi studioon jo samaisen vuoden lopussa. Helmikuussa 1967 ilmestynyt yhtyeen neljäs pitkäsoitto Younger Than Yesterday oli edeltäjäänsä monipuolisempi sisältäen psykedelian lisäksi vaikutteita folk- ja countryrockista. Se saavutti edeltäjäänsä myönteisemmät arvostelut ja sijoittui Billboardin listalla edeltäjänsä tavoin sijalle 24. Singlehitti So You Want to Be A Rock N' Roll Starrin lisäksi albumin keskeisimpään tuotantoon lukeutuvat McGuinnin ja Crosbyn yhteistyötä edustava Renaissance Fair sekä Chris Hillmanin sävellykset, jotka veivät yhtyettä kohti countryrockia, tyylisuuntaa, joka oli tuleva puhkeamaan täydelliseen kukkaansa The Byrdsin hieman myöhäisemmässä tuotannossa. Yhtyeen seuraava pitkäsoitto oli tammikuussa 1968 ilmestynyt Notorious Byrd Brothers. Esimakuna siltä oli jo edellisen vuoden lokakuussa julkaistu Gerry Coffinin ja Carole Kingin käsialaa ollut Never Goin' Back. Jo ilmestymisaikanaan myönteiset arvostelut saavuttanutta albumia pidetään edelleen eräänä The Byrdsin laadukkaimmista. Kaupallisesti se oli silti pettymys sijoittuen ainoastaan sijalle 47. Billboardin listalla. David Crosby erotettiin yhtyeestä lokakuussa 1967 ja rumpali Michael Clark oli lähtenyt jo hieman aikaisemmin. Hänet korvasi Hillmanin serkku Kevin Kelley. Gram Parsons palkattiin aluksi kosketinsoittajaksi, mutta hän siirtyi kitaran varteen. Parsonsin pesti The Byrdsissä jäi lyhyeksi, mutta hänen osuutensa vuoden 1968 countryrockia edustaneella pitkäsoitolla Sweetheart of the Rodeo oli varsin keskeinen. Hän vaikutti yhtyeen uudenlaiseen musiikilliseen ilmaisuun ja oli solistina raidoilla You're Still on My Mind, Life in Prison ja Hickory Wind. Pitkäsoitto ilmestyi elokuussa 1968 lähes kaksi kuukautta Parsonsin yhtyeestä eromaisen jälkeen. Laadukkuudestaan huolimatta Sweetheart of the Rodeosta muodostui The Byrdsin huonoimmin myynyt pitkäsoitto.
Jo heinäkuussa 1968 yhtyeen täysivaltaiseksi jäseneksi oli kiinnitetty sessiokitaristi Clarence White. Pian tämän jälkeen Hillman seurasi Parsonsia Flying Burrito Brothers -yhtyeeseen. Hänen tilalleen kiinnitettiin John York, joka oli ollut mukana Sir Douglas Quintetissä ja toiminut myös sessiomuusikkona The Mamas and the Papasille. Äänitykset seuraavaa pitkäsoittoa Dr Byrds & Mr Hyde varten alkoivat lokakuussa. Maaliskuussa 1969 ilmestynyt albumi saavutti melko myönteiset arviot. Heinä-elokuussa samana vuonna yhtye työsti albumin The Ballad of Easy Rider, joka koostui ensisijaisesti covermateriaalista; mukana oli ainoastaan kolme originaalisävellystä. Nimikappale oli luonnollisesti mukana samana vuonna ilmestyneessä kulttielokuvassa Easy Rider. Tuplakitarointia harjoittanut McGuinnin ja Whiten liidaama yhtye oli elementissään konserttikontekstissa. Syyskuussa 1970 ilmestynyt nimetön tupla-albumi oli vaihteeksi menestys niin kriitikoiden kuin ostavan yleisön keskuudessa. Tupla-albumin toinen levy oli taltioitu livenä. Heinäkuussa 1971 ilmestynyt Byrdmaniax saavutti heikommat arvostelut, mutta sen seuraajaan, jo saman vuoden marraskuussa ilmestyneeseen pitkäsoittoon Father Along suhtauduttiin suopeammin. The Byrdin originaalikvintetti palasi jo vuonna 1972 ja seuraavan vuoden maaliskuussa ilmestynyt, yhtyeen nimeä kantanut pitkäsoitto saavutti ristiriitaisen vastaanoton. Rock and Roll Hall of Fameen The Byrds pääsi tammikuussa 1991 ja useat yhtyeen jäsenistä ovat luoneet merkittävän soolouran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti