12. heinäkuuta 1947 syntynyt ja 21. marraskuuta 2022 edesmennyt John Peter Wilkinson, eli Wilko Johnson oli englantilainen kitaristi, biisintekijä, solisti ja näyttelijä. Hänen 70-lukuinen uransa identifioituu voimakkaasti pubrockyhtye Dr. Feelgoodiin. Canvey Islandilla, Essexissä syntynyt Wilko kävi Westcliff High Schoolia ja soitti useissa paikallisissa yhtyeissä ennen siirtymistään opiskelemaan Newcastle Upon Tynen yliopistoon. Siellä hänen oppiaineitaan olivat englanti ja kirjallisuus. Valmistumisensa jälkeen Johnson asui Intiassa. Kotiseudulleen palattuaan hän soitti yhtyeessä Pigboy Charlie Band. Siitä kehittyi vuonna 1971 perustettu Dr. Feelgood. Vuonna 1972 Johnson toimi vajaan vuoden ajan englannin opettajana. Ensimmäisen Fender Telecasterinsa Johnson osti vuonna 1965. Hän soittaa edelleen vuoden 1962 mallia edustavaa Telecasteria. Sormityylinsä ansiosta Johnson pystyi soittamaan samanaikaisesti riffejä, sooloja ja rytmikitaraa. Hänen keskeisin esikuvansa oli The Pirates-yhtyeen kitaristi Mick Green. Johnsonin kitarointi oli essentiaalinen osa varhaisen Dr. Feelgoodin soundia. Johnson oli mukana yhtyeen neljällä ensimmäisellä pitkäsoitolla; albumeilla Down By the Jetty, Malpractise, livelevyllä Stupidity sekä Sneakin' Suspicion. Wilkon aikana julkaistiin myös viisi singleä, näiden joukossa klassikot Roxette ja Back in the Night. Ainoa listoille noussut single oli kuitenkin Sneakin' Suspicionin nimiraita. Pitkäsoittojen osalta Stupidity nousi listakärkeen kotimaassaan. Johnson lähti Feelgoodista huhtikuussa 1977. Jo samana vuonna hän perusti yhtyeen Solid Senders. Se solmi sopimuksen Virgin Recordsin kanssa seuraavana vuonna ja julkaisi nimeään kantaneen pitkäsoiton. The Wilko Johnson Band soitti Front Row Festivaalilla, kolmeviikkoisessa Hope and Anchor -tapahtumassa Islingtonissa marras-joulukuussa 1977. Festivaalin esityksistä kasattiin myös tupla-albumi ja Wilko Johnson Bandilta mukana ovat kappaleet Dr Feelgood ja Twenty Yards Behind. Brittilistalla levy saavutti 28. sijan.
Vuonna 1980 Johnson liittyi Ian Duryn yhtyeeseen The Blockheads. Hänen toinen albuminsa Ice on the Motorway ilmestyi seuraavana vuonna ja Lew Lewisin kanssa työstetty ep Bottle up and go vuonna 1983. Seuraavan vuosikymmenen aikana Johnson julkaisi useita pitkäsoittoja eurooppalaisten levy-yhtiöiden kautta. Vuonna 1998 ilmestyi albumi Going Back Home ja Japanissa taltioitu livelevy Don't Let Your Daddy Know vuonna 2000. Viisi vuotta myöhemmin ilmestyi studioalbumi Red Hot Rocking Blues. Kyseessä oli coverlevy, joka sisälsi näkemyksiä esimerkiksi Sonny Boy Williamsonin, Bob Dylanin ja Van Morrisonin tuotannosta. Vuosina 2005-2006 seurasi konsertointia The Hamstersin ja John Otwayn kanssa. Vuonna 2009 ilmestyi Dr. Feelgoodista kertova, Julian Templen ohjaama dokumenttielokuva Oil City Confidential, jossa Johnson luonnollisesti oli mukana. Vuonna 2011 Johnson lämmitteli The Stranglersiä yhtyeen Black & Blue -nimisellä brittikiertueella. Samaisen vuoden huhtikuussa Johnson soitti useita loppuunmyytyjä konsertteja Irlannissa Kilkenny Rhythm and Roots -festivaalilla. Toukokuussa 2012 ilmestyi Johnsonin elämäkerta Looking Back at Me, jonka hän oli työstänyt Zoe Howen kanssa. Alkuvuodesta 2013 Johnson ilmoitti sairastavansa vakavaa syöpäsairautta ja tekevänsä jäähyväiskiertueen. Esiintymisen Madness-yhtyeen kanssa maaliskuussa olisi pitänyt olla Johnsonin kaikkien aikojen viimeinen. Heinäkuussa seurasi kuitenkin konsertti Village Green Festivaalilla. Maalis-huhtikuussa 2014 Johnson lämmitteli Status Quon legendaarisen originaalikvartetin konsertteja. Huhtikuussa hän meni 11 tuntia kestäneeseen leikkaukseen sairautensa tiimoilta ja ilmoitti parantumisestaan lokakuussa. Tammikuussa 2013 Johnsonille oli luvattu ainoastaan yhdeksän kuukautta elinaikaa. Wilko Johnsonin vaikutus lukuisiin keskeisiin rockin tekijöihin on huomattava ja hänen diggareikseen ovat tunnustautuneet esimerkiksi John Lydon, Paul Weller sekä Madnessin solisti Suggs. The Who-solisti Roger Daltreyn kanssa vuonna 2014 työstetystä albumista Going Back Home muodostui suuri menestys ja se nousi brittilistalla kolmanneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti