maanantai 18. syyskuuta 2023

Tiistain tukeva:Kahden klassikon ainoa yhteinen albumi

 Dave Mason & Cass Elliott


Dave Mason & Cass Elliot on mainitun kaksikon, eli Traffic-yhtyeen kitaristin ja erään Mamas and the Papasin solistin ainoa yhteisesti työstämä albumi. Mainittu pitkäsoitto nauhoitettiin vuonna 1970 ja albumin julkaisijana oli Masonin levy-yhtiö Blue Thumb Records. Mason ja Elliott tutustuivat yhteisen ystävänsä Gram Parsonsin kautta. Tuohon mennessä Elliotilta oli ilmestynyt kaksi sooloalbumia. Alun perin hänen oli tarkoitus olla toisena tuottajana Masonin sooloalbumilla, mutta musiikilliseen yhteistyöhön päädyttiin Elliottin oltua taustavokalistina useilla työstetyn albumin kappaleista. Kyseiset lauluosuudet edustivat Elliotin raaempaa laulutyyliä. Rolling Stonelle antamassaan haastattelussa Elliot mainitsi laulavansa albumilla hyvin, koska Dave Mason oli niin hyvä ja vokalisoivansa sellaisia nuotteja,  joita hän ei koskaan laulanut The Mamas and the Papasin jäsenenä.Tyylillisesti albumi edustaa countryrockia hienoisilla bluesvaikutteilla höystettynä. Pitkäsoiton kappaleista viisi oli Masonin kirjoittamia. Elliot otti osaa kahden biisin kirjoitustyöhön. Ne olivat myös singleformaatissa ilmestynyt   Something to Make You Happy sekä Here We Go Again, joka oli Elliotin ainoa soolonumero kyseisellä albumilla.Mainitut biisit olivat Elliotin ensimmäiset ja samalla viimeiset sitten hänen yhtyeissä The Big 3 ja The Mugwumps vaikuttamisensa jälkeen. Dave Mason & Cass Elliot nauhoitettiin syksyn 1970 aikana Record Plant Westillä. Tammikuussa 1971 singlenä ilmestyneen Something to Make You Happyn lisäksi albumilta julkaistiin seuraavassa kuussa toisena singlenä kappale Too Much Truth, Too Much Love. Maaliskuussa 1971 ilmestynyt pitkäsoitto saavutti Billboardin Top 200 -listalla kohtuullisen menestyksekkään 49:n sijan. Sen promootion tiimoilta Mason ja Elliot esiintyivät The Tonight Showssa ja Andy Williams Showssa. Varsinaiset konsertit soitettiin Santa Monican Civic Auditoriumissa ja New Yorkin Fillmore Eastissä. Vaikka Mason ja Elliot säilyivät ystävinä ja ilmaisivat kiinnostuksensa uusiin levytyksiin, mainittu albumi jäi kaksikon ainoaksi yhteistyöksi. Dave Mason & Cass Elliot -albumin uudelleenjulkaisusta vastasi vuonna 2008  brittiläinen Rev-Ola Records.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti