perjantai 8. syyskuuta 2023

Lauantain pitkä:Toinen Kenny Jonesin rumpaloima The Whon albumi

The Who:It's Hard


Neljäs syyskuuta 1982 ilmestynyt It's Hard on The Whon kymmenes studioalbumi. Se jäi viimeiseksi studioalbumiksi sekä basisti John Entwistlelle että Keith Moonin yhtyeen riveissä korvanneelle rumpali Kenney Jonesille. Yhtyeen kotimaassa Britanniassa albumin julkaisijana oli Polydor Records ja Yhdysvalloissa Warner Bros Records. Billboardilla It's Hardin paras listasijoitus oli kahdeksantena ja Britanniassa kolmea sijaa alempana. Yhdysvalloissa albumi myi kultalevyksi ilmestymisvuotensa marraskuussa. Kyseessä on The Whon viimeinen studioalbumi yli kahteen vuosikymmeneneen, sillä sen seuraaja Endless Wire ilmestyi vasta vuonna 2006. It's Hardin avauskappale Anthena saavutti Billboardin singlelistalla sijan 28. Pitkäsoiton kappaleista Dangerous, It's Your Turn ja One at a Time olivat Entwistlen käsialaa, mutta hän oli niistä leadvokalistina ainoastaan viimeksi mainitussa. Vuonna 1997 MCA Records julkaisi It's Hardista uuden miksauksen. Kappaleista Eminence Front ja One Life's Enough löytyvät vaihtoehtoiset otot. Niistä ensiksi mainitussa solistina on Roger Daltrey ja jälkimmäisessä Pete Townshend. Kappaleessa I've Known No War kuullaan Quadrophenia-elokuvassa vuonna 1979 alun perin mukana ollut orkesterisovitus kappaleesta I've Had Enough. It's Hardin kappaleista yli puolet oli keikkaohjelmistossa The Whon vuoden 1982 jäähyväiskiertueella mainitun pitkäsoiton tiimoilta. Ensimmäisenä albumin kappaleista keikkasettiin päätyi Dangerous. Athenaa soitettiin sekä varsinaisessa setissä että encoreissa. Niin ikään ajoittain soitettu A Man is a Man soitettiin Anthenan kanssa viimeisen kerran samaisessa konsertissa. Albumin nimikappaletta soitettiin koko vuoden 1982 kiertueella ja se sisälsi lopussaan bändijamittelun. Cooks Country soitettiin ainoastaan kerran; Chicagossa kuudes lokakuuta 1982 It's Hard nimikappaleen tilalla. Pitempiaikaisesti The Whon keikkasettiin It's Hardilta päätyivät ainoastaan Eminence Front ja Cry If You Want. Kappaleista viimeksi mainittu palasi hetkeksi keikkasettiin vuonna 2006 ja oli vuonna 2009 osa My Generationissa soitettua jamia. Cry If You Want palasi keikkasettiin vielä vuoden 2014 The Who Hits 50!-kiertueella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti