13. elokuuta 1951 syntynyt ja 16. joulukuuta 2007 syöpään edesmennyt Daniel Grayling Fogelberg oli yhdysvaltalainen muusikko, lauluntekijä, säveltäjä ja multi-instrumentalisti. Hänen tunnetuimpaan tuotantoonsa lukeutuvat 70- ja 80-lukujen taitteessa ilmestynet kappaleet Longer ja Leader of the Band (1979) sekä Same Old Lang Syne (1980). Leader of the Bandin Fogelberg kirjoitti tribuuttina isälleen vuonna 1979 ilmestynyttä albumiaan Phoenix varten. Hän koki mainitun kappaleen kuitenkin tuossa vaiheessa liian henkilökohtaisena ja niinpä se julkaistiin vasta Fogelbergin vuonna 1981 ilmestyneellä albumilla The Innocent Age. Hän syntyi Peoriassa, Illinoisissa. Fogelbergin äiti Margaret, omaa sukuaan Irvine, oli klassisen musiikin koulutuksen saanut pianisti ja hänen isänsä Lawrence Peter Fogelberg toimi yhtyeen johtajan tehtävissä Woodruff High Schoolissa ja Bradleyn yliopistossa Peoriassa sekä Pekin Community High Schoolissa. Fogelbergin äiti oli skotlantilainen maahanmuuttaja ja isä ruotsalaista alkuperää. Hyödyntämällä Mel Bayn oppikirjaa Fogelberg oppi soittamaan isoisältään vastaanottamaansa havaijalaista slidekitaraa. Fogelberg oppi myös soittamaan pianoa. 14-vuotiaana hän liittyi The Beatlesiä coveroineeseen yhtyeeseen The Clan. Fogelbergin seuraava yhtye The Coachmen oli niin ikään coverbändi. Vuonna 1967 yhtye nauhoitti Golden Voice Recording-studiolla Etelä-Pekinissä Ledger-yhtiön julkaiseman singlen Maybe Time Will Let Me Forget/Don't Want to Lose Her, jonka molemmat kappaleet olivat Fogelbergin käsialaa. Valmistuttuaan Woodruff High Schoolista vuonna 1969 Fogelberg opiskeli teatteritaiteita ja maalausta Illinoisin yliopistossa. Samaan aikaan hän soitti paikallisissa keikkapaikoissa folkrockyhtyeessä The Ship ja alkoi tehdä akustisia soolokeikkoja kahviloissa. Niiden joukossa oli Red Herring, jossa Fogelberg teki ensimmäiset soololevytyksensä osana vuonna 1971 järjestettyä folkfestivaalia. Fogelbergin löytäjänä oli REO Speedwagonia promoamalla uransa aloittanut Irving Azoff. Tämä lähetti Fogelbergin Nashvilleen, Tennesseehen kehittämään taitojaan. Fogelbergistä tuli sessiomuusikko. Hänen esikoisalbuminsa oli Norbert Putnamin tuottama ja vuonna 1972 ilmestynyt Home Free. Se myi lopulta platinalevyyn oikeuttavan määrän. 70-luvun alussa Fogelberg esiintyi Van Morrisonin lämmittelijänä. Jacksonissa, Mississippissä sijainnut radioasema WZQQ antoi Home Freelle runsaasti soittoaikaa. Paikalliset promoottorit varmistivat Fogelbergille esiintymisen City Auditoriumiin. Konsertti myytiin loppuun kymmenessä päivässä. Promoottorien ilmoitettua Fogelbergin managerille keikan olevan loppuunmyyty, tämä oli epäuskoinen, sillä tuohon mennessä Fogelberg oli esiintynyt vajaan sadan hengen keikkapaikoissa. City Auditoriumiin mahtui 2500 henkeä, mikä teki mainitusta esiintymisestä Fogelbergin ensimmäisen suuren keikan. WZZQ nauhoitti mainitun konsertin ja lähetti sen 22. helmikuuta 1974. Fogelbergin toisesta, Joe Walshin tuottamasta ja vuonna 1974 ilmestyneestä albumista Souvenirs muodostui suosittu. Kappaleesta Part of the Plan tuli hänen ensimmäinen hittinsä. Mainitun albumin työstämiseen osallistui The Eaglesin jäsenistöä ja näihin aikoihin Fogelberg myös konsertoi mainitun yhtyeen kanssa. Vuosina 1975 ja 1977 ilmestyneet albumit Captured Angel ja Nether Lands olivat niin ikään varsin menestyksekkäitä. Vuonna 1978 ilmestynyt albumi Twin Sons with Different Mothers oli Fogelbergin ensimmäinen yhteistyö jazzhuilisti Tim Weisbergin kanssa. Itse pitkäsoitto nousi brittilistalla sijalle 42. ja siltä poimittu single Power of Gold samaisessa maassa sijalle 59. Kyseessä olivat Fogelbergin ainoat listasijoitukset Britanniassa. Vuonna 1979 ilmestynyt albumi Phoenix nousi top teniin ja single Longer aina kakkossijalle poplistalla. Phoenix myi lopulta kaksi miljoonaa kappaletta ja myös singlestä Heart Hotels muodostui top 20-hitti. Vuonna 1980 Fogelberg oli mukana elokuvan Urban Cowboy soundtrackillä kappaleellaan Times Like These ja hän teki debyyttilive-esiintymisensä tv:n puolella. Lokakuussa 1981 ilmestyneestä tupla-albumista The Innocent Age muodostui Fogelbergin uran huipentuma sekä taiteellisesti että kaupallisesti. Albumilta poimittiin neljä singlemenestystä; Same Old Lang Syne, Hard to Say, Leader of the Band ja Run for the Roses. Inspiraation lähteenä albumille oli ollut Thomas Wolfen novelli Of Time and the River. Vuonna 1982 ilmestynyt Fogelbergin greatest hits-kokoelma sisälsi myös kaksi uutta kappaletta; Missing You ja Make Love Stay, jotka julkaistiin lisäksi singleformaatissa. Vuonna 1984 ilmestynyt Fogelbergin seuraava albumi Windows and Walls sisälsi singlekappaleet The Language of Love ja Believe in Me. Vuonna 1985 ilmestyneen ja Nashvillessa nauhoitetun albumin High Country Snows työstämiseen osallistui useita keskeisiä bluegrass-muusikoita, eli Vince Gill, Ricky Skaggs, Doc Watson, Jerry Douglas, David Grisman, Chris Hillman ja Herb Pedersen. Loppuvuodesta 1985 Fogelberg suuntasi tien päälle muusikkoystäviensä Joe Vitalen, Paul Harrisin, Tino Gonzalesin, Jeff Grossbergin ja Rick Rosasin kanssa. Yhtye esiintyi nimellä Frankie and the Aliens ympäri Coloradoa soittaen bluescovereita esimerkiksi Creamin ja Muddy Watersin ohjelmistosta. Vuonna 1987 ilmestynyt albumi Exiles merkitsi Fogelbergin paluuta rocksoundiin. Sen kappaleista What You're Doing oli kunnianosoitus Stax Recordsin 60-luvulla Memphisissä suosituksi tekemälle soundille. Vuonna 1990 ilmestynyttä albumia The Wild Places seurasi kiertue. Seuraavana vuonna julkaistiin livelevy Greetings from the West ja täysmittainen, myös haastatteluosuuksia sisältävä konserttielokuva. Vuonna 1993 ilmestynyt River of Souls oli Fogelbergin viimeinen Sony Recordsille työstämä albumi. Vuonna 1997 julkaistun, neljästä cd:stä koostuvan boxin Portrait kukin levy esitteli eri tyylisuuntaa Fogelbergin musiikista. Vuonna 1999 Fogelberg julkaisi joululevyn First Christmas Morning ja vuonna 2003 ilmestynyt Full Circle merkitsi Fogelbergin tuotannossa paluuta hänen 70-luvun alun tyyliään muistuttavaan folkvaikutteiseen, kevyeen rocksoundiin. Toukokuussa 2017 Fogelbergilta julkaistiin livelevy, joka oli taltioitu Carnegie Hallissa vuonna 1979. Nauhoituksista oli vastannut Fogelbergin kanssa yhteistyötä tehnyt äänialan yhtiö ja julkaisusta vastasivat Fogelbergin perhe ja hänen pitkäaikainen ystävänsä Irv Azoff. Kesäkuussa 2017 albumi saavutti Billboardin listalla sijan 71. ollen Fogelbergin ensimmäinen mainitulle listalle noussut koserttitaltiointi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti