perjantai 8. syyskuuta 2023

Sunnuntain extra:Ikurin rockikoneen livepaahtoa vuodelta 1986

 Popeda:Huilut suorina


Huilut suorina on 24. lokakuuta 1986 Husulan Casinolla nauhoitettu Popedan livealbumi, joka julkaistiin aluksi yhtyeen kokoelma-albumin 15 GT Golden Turpo kylkiäisenä, vaikka olikin monien mielestä kyseistä kokoelmaa laadukkaampi. Albumilla kuultiin Popedan tuossa vaiheessa melko tuoretta lineupia, jossa olivat solisti Pate Mustajärven, kitaristi Costello Hautamäen ja rumpali Kari Holmin lisäksi mukana kitaristi Timo "Törrö" Tapaninen ja kosketinsoittaja Jukkis Järvinen. Huilut suorina-liven biisikattaus sisältää kaksi Paten soolotuotantoon lukeutuvaa poimintaa, jotka ovat Juice Leskisen kääntämä Bruce Springsteen-klassikko Born to Run (Synnyimme lähtemään) ja Juice Leskinen & Coitus Intin ohjelmistoon alun perin kuulunut Elämässä pitää olla runkkua. Tuossa vaiheessa tuoreet Popeda-biisit ovat odotuksenmukaisesti vahvasti edustettuina; Pohjantähden alla-albumilta mukana ovat nimikappale, John Holmes ja Christina ja sen edeltäjältä Harasoolta Olen valmis, Beibi on Y.L.P.E.E. sekä Palle and the Boys. Coverosastosta Cadillacista kuullaan vajaan minuutin pätkä ja roudari Raaka Arska tulkitsee Jyrki Melartinin ex-yhtyeen Kontran ohjelmistoon lukeutuneen Tommy James and the Shondells-hitin Mony Mony nimellä Muumi Muumi. Iäkkäämpiä Popeda-klassikoita Huilut suorina-livellä edustavat Kuulat sekaisin ja ainoana alun perin Costellon aikakautta vanhempana biisivalintana Da Da vuonna 1980 ilmestyneeltä Popedan kakkosalbumilta Raswaa koneeseen . Husulan paahto toimi komeasti ja Huilut suorina onkin mitä vakuuttavin keikkadokumentti Popedasta vuosimallia 1986.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti