keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

Torstain terävä:Keskeinen varhaisen jump-bluesin edustaja ja yhtyeenjohtaja

 Kahdeksas heinäkuuta 1908 syntynyt ja neljäs helmikuuta 1975 edesmennyt Louis Thomas Jordan oli yhdysvaltalainen saksofonisti, multi-instrumentalisti, lauluntekijä ja yhtyeenjohtaja, jonka suosio kesti 30-luvun lopusta 50-luvun alkuun. Jukeboxin kuninkaana tunnetun Jordanin profiili oli korkeimmillaan swing-ajan lopussa. Hän pääsi postuumisti Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1987 varhaisena vaikuttajana. Alttosaksofoniin erikoistunut Jordan soitti kaikkia saksofonin muotoja sekä pianoa ja klarinettia. Hän oli myös pätevä solisti, joka johti omaa yhtyettään yli 20 vuoden ajan. Jordan levytti duettoja useiden aikakautensa keskeisimpien solistien, kuten Bing Crosbyn, Ella Fitzgeraldin ja Louis Armstrongin kanssa. Jordan vaikutti myös näyttelijänä ja elokuvapersoonana. 40-luvun aikana hän esiintyi 14:ssä kolmen minuutin mittaisessa elokuvajukeboxeja varten kuvatussa Soundies-elokuvassa. Muihin elokuviin, joissa Jordan näytteli, lukeutuivat Follow the Boys ja Swing Parade of 1946. Vuonna 1945 valmistunut lyhyt musiikkielokuva Caldonia oli varsin menestyksekäs ja sen jälkeen Jordan esiintyi yhtyeensä kanssa vielä kolmessa elokuvassa; Beware, Reet Petite and Gone se Look Out Sister. Jordan aloitti musiikillisen uransa big band swing-jazzin edustajana 30-luvulla. Hänestä  kehkeytyi kuitenkin eräs niin kutsutun jump bluesin innovaattoreista. Kyseessä oli svengaava, nopeatempoinen ja tanssiorientoitunut hybridi jazzista, bluesista ja boogie-woogiesta. Tyypillisesti sitä esittivät pienemmät, viidestä kuuteen muusikkoa sisältäneet yhtyeet. Laulu oli huutavaa ja lyriikat käsittelivät maanläheisiä, urbaaneja aiheita. Pianosta, bassosta ja rummuista muodostuneen rytmiryhmän osuus oli keskeinen ja 1940-luvun puolivälin jälkeen instrumentaatiota täydensi sähkökitara. Jordanin yhtye omasi lisäksi pioneeriaseman, sillä sen instrumentaatiossa olivat mukana sähköurut. Decca Records julkaisi Jordanilta ja hänen Tympany Five-yhtyeeltään sarjan vaikutusvaltaisia 78 kierroksen singlejä, jotka edustivat tyylillisesti klassista R&B:tä, urbaania bluesia ja varhaista rock and rollia. Mainituilla levytyksillä oli keskeinen vaikutuksensa 40-luvun lopun sekä 50- ja 60-lukujen mustan populaarimusiikin eri genreihin ja niiden keskeisiin edustajiin. Useiden Jordanin levytysten tuotannosta vastannut Milt Gabler tuli myöhemmin tuottamaan esimerkiksi Bill Haley and His Cometsin Rock Around the Clockin. Joel Whitburnin laatimalla Billboard-lehden R&B-listalla Jordan sijoittui viidenneksi suosituimmaksi afrikkalais-amerikkalaiseksi artistiksi. Rock n' rollia edeltäneeltä ajalta hän sijoittui rhythm and blues-artisteista suosituimmaksi. Vaikka tarkkoja myyntilukuja ei ole saatavilla, Jordan myi uransa aikana vähintään neljä miljoonaa levyä. R&B-listalla hän nousi kärkeen 18 kertaa ja listaviikkoja kertyi 113. Jordanista muodostui myös eräs varhaisimmista crossover-artisteista, joka saavutti top ten-hittejä poplistoilla valkoisen yhdysvaltalaisen valtavirran yleisön keskuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti