lauantai 8. heinäkuuta 2023

Sunnuntain extra:Eräs Ac/Dc:n vuoden 1979 tuotannon huippuhetkistä

 Touch Too Much on australialaisen hardrockyhtyeen Ac/Dc:n kappale, joka julkaistiin bändin vuonna 1979 ilmestyneellä albumilla ja samalla lopullisella läpimurtolevyllä Highway to Hell. Mainittu pitkäsoitto jäi solisti Bon Scottin joutsenlauluksi Ac/Dc:n riveissä. Hän menehtyi seuraavan vuoden helmikuussa. Seitsemäs helmkuuta 1980, eli 12 päivää ennen Scottin kuolemaa Ac/Dc esitti Touch Too Muchin BBC:n musiikkiohjelmassa Top of the Pops. BBC Four näytti samaisen biisin uudestaan 19. helmikuuta 2015, jolloin oli Scottin kuoleman 35-vuotispäivä. Ac/Dc oli aikaisemmin nauhoittanut toisen niin ikään Touch Too Much-nimisen kappaleen, joka erosi Highway to Hellillä ilmestyneestä sekä musiikillisesti että lyriikaltaan. Mainittua kappaletta ei kuitenkaan julkaistu ennen kuin vuonna 1997, jolloin se näki päivänvalon boxin Bonfire Volts-nimisellä albumilla. Se sisälsi ensisijaisesti vaihtoehtoisia versioita albumeilla Let There Be Rock ja Highway to Hell julkaistuista kappaleista, mutta myös entuudestaan ilmestynyttä tuotantoa. Ac/Dc:n Family Jewels-dvd sisältää livetreeniversiot sekä Touch Too Muchista että toisesta Highway to Hell-albumilla julkaistusta kappaleesta Walk All Over You. Ennen liittymistään Ac/Dc:n jäseneksi Rock Or Bust-maailmankiertueelle Axl Rose nimesi Touch Too Muchin suosikkikappaleekseen Ac/Dc:n tuotannosta. Axlin vokalisoimana mainittu biisi kuultiin ensiksi 22. toukokuuta 2016 Praguessa. Touch Too Muchista Cash Boxiin laaditussa arviossa ylistettiin Scottin vokalisointia, Angus Youngin kitarointia sekä kappaleeseen sisältynyttä koukkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti