Toinen elokuuta 1944 syntynyt ja 28. tammikuuta 2005 edesmennyt Nicola James Capaldi oli brittiläinen laulaja/lauluntekijä ja rumpali. Hänen musiikillinen uransa kesti yli neljän vuosikymmenen ajan. Capaldi perusti vuonna 1967 Stevie Winwoodin kanssa progressiivista rockia edustaneen yhtyeen Traffic. Winwood ja Capaldi vastasivat suurimmasta osasta yhtyeen sävellystuotannosta. Rock and Roll Hall of Fameen Capaldi pääsi osana Trafficin originaalia lineupia. Capaldi esiintyi lisäksi Hendrixin, Claptonin, Harrisonin, Alvin Leen, Cat Stevensin ja Mylon Le Fevren kanssa. Lisäksi hän kirjoitti lyriikoita muille artisteille, kuten The Eaglesin levyttämän kappaleen Love Will Keep Us Alive. Sooloartistina Capaldi saavutti yli puoli tusinaa listahittiä eri maissa. Niistä tunnetuimpia ovat That's Love ja cover Love Hurtsista. Capaldi syntyi Eveshamissa, Worcesterhiressa brittiläisille vanhemmille. Lapsena hän opiskeli pianon soittoa ja laulua isänsä, musiikinopettajan ohjauksessa. Teini-ikäisenä Capaldi soitti rumpuja ystäviensä kanssa. 14-vuotiaana hän perusti yhtyeen The Saphires, jossa vaikutti solistina. Työskennellessään 16-vuotiaana tehtaassa Worchesterhiressa Capaldi tutustui Dave Masoniin ja Keith Milleriin. 16-vuotiaana Capaldi perusti The Hellionsin, jossa Mason vaikutti kitaristina ja Gordon Jackson rytmikitaristina. Capaldi itse siirtyi rumpaliksi. Elokuussa 1964 Tanya Day toi The Hellionsin esiintymään taustayhtyeenään Star-Clubille Hampuriin. The Spencer Davis Group yöpyi samassa hotellissa ja tätä kautta Stevie Winwood tutustui Capaldiin ja Masoniin. Worcesterissa The Hellions soitti Adam Faithin ja Dave Berryn taustalla. Vuoden 1964 loppuun mennessä yhtyeellä oli pysyvä kiinnitys Lontoon Whiskey A Go Go-clubille. Vuosina 1964-1965 yhtye levytti kolme singleä, jotka eivät saavuttaneet listasijoitusta. John "Poli" Palmerin liityttyä yhtyeen rumpaliksi Capaldi siirtyi leadvokalistiksi. Vuonna 1966 The Hellions palasi Vorcesteriin ja muutti nimensä The Revolutioniksi. Yhtye julkaisi neljännen singlen, joka ei sekään noussut listoille. Dave Mason jätti yhtyeen ja Capaldi kiinnitti hänen tilalleen Luther Grosvenorin. Yhtyeen nimeksi vaihtui Deep Feeling ja se levytti Capaldin, Jacksonin ja Palmerin käsialaa olleita originaalikappaleita, jotka olivat raskaampia kuin The Hellionsin tuotanto. Yhtye konsertoi Birminghamissa ja Black Countryn alueella. The Yardbirdsin managerina toiminut Giorgio Gomelky tarjosi yhtyeelle levytyssopimusta. Vuosien 1966 ja 1968 välillä yhtye levytti useita studiossa tallennettuja kappaleita, jotka ilmestyivät tosin vasta vuonna 2009 Sunbeam Recordsin julkaisemalla albumilla Pretty Colours. Yhtyeensä kanssa Capaldi esiintyi säännöllisesti Lontoossa ja Knuckles Clubilla Jimi Hendrix soitti bändin kanssa ollessaan vielä tuntematon muusikko. Birminghamissa Capaldi esiintyi ajoittain ystäviensä Winwoodin, Masonin ja Chris Woodin kanssa The Elbow Room-clubissa. Alkuvuodesta 1967 mainitsta lineupista muodostui Traffic ja Deep Feeling lopetti toimintansa. Vuonna 1968 Capaldi, Winwood ja Mason olivat taustamuusikkoina Gordon Jacksonin sooloalbumilla. Island Records kiinnitti uuden yhtyeen, joka sävelsi ja treenasi uutta tuotantoaan Aston Tirroldissa, Berkshiressa. Paikassa vierailivat esimerkiksi Clapton, Eric Burdon, Pete Townshend ja The Move-yhtyeen Trevor Burton. Capaldi vastasi lyriikoista Trafficin debyyttisinglellä Paper Sun, joka saavutti brittilistalla viidennen sijan kesällä 1967. Mainitusta kappaleesta alkoi Capaldin ja Winwoodin hedelmällinen musiikillinen yhteistyö. Capaldi kirjoitti ensiksi lyriikat Winwoodin vastatessa myöhemmin sävellyksestä. Säännön vahvistavana poikkeuksena oli No Face, No Name, No Number, johon sävellys syntyi ensiksi. Vaikka Capaldilla oli keskeinen rooli Trafficin tuotannon kirjoittajana, hän oli harvoin leadvokalistina ja kirjoitti kappaleet ensisijaisesti Winwoodin sielukasta ääntä varten. Vuoden 1967 aikana Trafficilta ilmestyi vielä kaksi muuta menestyksekästä singleä ja joulukuussa julkaistiin yhtyeen esikoisalbumi Dear Mr Fantasy. Vuonna 1968 Trafficilta ilmestyi yhtyeen nimeä kantava pitkäsoitto, jonka jälkeen yhtye lopetti väliaikaisesti toimintansa. Masonin, Woodin ja Mick Weaverin kanssa Capaldi muodosti toisen yhtyeen, joka kuitenkin jatkoi toimintaansa ainoastaan maaliskuuhun 1969. Tammikuussa 1970 Capaldi ja Wood liittyivät Winwoodin seuraksi nauhoittamaan tämän sooloalbumia. Lopputuloksena oli silti Trafficin nimissä julkaistu pitkäsoitto John Barleycorn Must Die. Trafficin laajennettu kokoonpano konsertoi Yhdysvalloissa ja Britanniassa ja julkaisi menestyksekkäät albumit Welcome to the Canteen ja The Low Spark of High Heeled Boys. Jälkimmäisen nimikappale oli eräs Capaldin tunnetuimmista lyriikoista. Harvinaislaatuisesti Capaldin leadvokalisoima Rock N' Roll Stew (part 1) oli Yhdysvalloissa jonkinasteinen hitti. Trafficin pitäessä taukoa Capaldi julkaisi vuonna 1972 sooloalbuminsa How We Danced. Tyylillisesti monipuolisella albumilla vierailivat esimerkiksi Freen Paul Kossoff ja Muscle Shoalsin rytmiryhmä. Albumi saavutti myönteiset arviot ja menestyi Yhdysvalloissa. Suosion rohkaisemana Capaldi jatkoi soolouraansa Traffic-pestinsä ohessa. Kahden Trafficin kanssa työstetyn albumin jälkeen bändi piti jälleen taukoa ja Capaldi julkaisi sooloalbuminsa Whale Meet Again, joka ei ollut aivan edeltäjänsä veroinen menestys myyntinsä ja arvioidensa osalta. Capaldi työsti kolmatta sooloalbumiaan Short Cut Draw Blood samoihin aikoihin Trafficin When the Eagle Flies-pitkäsoiton kanssa. Short Cutilta poimittu single It's All Up to You nousi Britanniassa top 40:ään ollen Capaldin ensimmäinen soolohitti. Traffic lopetti toimintansa When the Eagle Flies-kiertueen jälkeen ja Capaldi pystyi keskittymään täyspainoisesti soolouraansa. Short Cut ilmestyi seuraavana vuonna ja siltä poimittu The Everly Brothers-cover Love Hurts nousi Britanniassa neljänneksi ja muodostui kansainvälisesti hitiksi. Short Cutin monet ovat kohottaneet Capaldin huipputyöksi. Albumin lyriikat käsittelevät esimerkiksi ympäristöasioita ja hallitukseen liittyvää korruptiota. Capaldi näytteli vuonna 1976 ilmestyneessä Esther Andersonin ohjaamassa lyhytelokuvassa Short Ends, jonka muihin näyttelijöihin lukeutui Judy Geeson. Capaldin sopimus Island Recordsin kanssa päättyi ennen kuin sooloalbumia Play by Ear saatiin julkaistuksi. Capaldi kirjoitti soundtrackin palkinnon voittaneeseen elokuvaan The Contender. Se oli hänen viimeinen albuminsa Muscle Shoals-rytmisektion kanssa. Capaldi kasasi itselleen uuden taustayhtyeen The Contenders, jonka muuodostivat Pete Bonas (kitara), Chris Parren (erlaiset kosketinsoittimet), Ray Allen (saksofoni, taustalaulu, perkussiot) ja Phil Capaldi (taustalaulu, perkussiot). Erityisesti Bonas oli keskeinen yhteistyökumppani, joka kirjoitti Capaldin kanssa useita kappaleita. Yhtye säesti Capaldia kaikissa kappaleissa ainoastaan albumilla Electric Nights. RSO Recordsin kehotuksesta Capaldi siirtyi discomusiikin pariin. Albumi The Contender julkaistiin Yhdysvalloissa nimellä Daughter of the Night ja hienoisesti eriävällä biisilistalla. Vuonna 1979 ilmestynyt Electric Nights oli menestyksekkäämpi ja siltä poimittu single Shoe Shine saavutti Ranskassa sijan 11. Capaldi ei ole myöhemmin pitänyt RSO:lle levyttämistään discovaikutteisista albumeista. Vuosina 1980 ja 1981 Capaldi levytti toiselle yhtiölle albumit Sweet Smell of...Success ja Let the Thunder Cry, jotka yhdistivät popimpia elementtejä ja hardrockia. Niiltä ei kuitenkaan ensiksi poimittu hittejä muualla kuin Brasiliassa, missä menestyivät jälkimmäiseltä albumilta löytyvät Old Photographs ja Favella Music. Capaldi ja Winwood olivat mukana lähes kaikilla toistensa sooloalbumeilla. Vuonna 1983 ilmestynyt Fierce Heart sisälsi Capaldin suurimman hitin Yhdysvalloissa, sijan 28. tavoittaneen kappaleen That's Love. Jo seuraavana vuonna ilmestyi sen seuraaja One Man Mission, mutta vaikka albumilla vierailivat Carlos Santana, Steve Marriott ja Snowy White, albumilta ei poimittu hittiä. Vuonna 1988 ilmestynyt Some Come Running jäi Capaldin viimeiseksi sooloalbumiksi yli vuosikymmeneksi. Sen seuraaja Living on the Outside ilmestyi vasta vuonna 2001 ja albumilla vierailivat George Harrison, Steve Winwood, Paul Weller, Gary Moore ja Ian Paice. Capaldi jatkoi työskentelyään lähes viimeiseen asti. Sairastumisensa vuoksi hän ei voinut osallistua Trafficin vuoden 2005 reunion-kiertueelle. Capaldi menehtyi vatsasyöpään 28. tammikuuta 2005. Capaldia ja hänen musiikkiaan muistettiin useilla Dear Mr. Fantasy-nimisillä tribuuteilla. Niistä ensimmäinen oli tammikuussa 2007 Lontoon Roundhousessa ja siinä vierailivat mm. Bill Wyman (Rolling Stones), Jon Lord (Deep Purple), Gary Moore (Thin Lizzy), Steve Winwood (Traffic), Cat Stevens (aka Yusuf Islam), Joe Walsh (The Eagles), Paul Weller (The Jam), Pete Townshend (The Who) ja Jimin veli Phil.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti