torstai 13. heinäkuuta 2023

Perjantain pohjat:The Byrdsin johtohahmon esikoissooloalbumi

 Roger McGuinn:Roger McGuinn


Kesäkuussa 1973 Columbia Recordsin julkaisemana ilmestynyt Roger McGuinn on samannimisen artistin esikoissooloalbumi. Mainittu pitkäsoitto julkaistiin samaisena vuonna ilmestyneen The Byrdsin reunion-albumin julkaisun jälkeen. Kaikki The Byrdsin viisi originaalijäsentä olivat osallistuneet mainitun pitkäsoiton työstämiseen. McGuinn on itse maininnut esikoissooloalbumillaan hyödynnetyistä The Byrdsin paluualbumin mahdollisista outtakeseista. Hänen sanomansa on kuitenkin myöhemmin osoitettu vääräksi useiden vaihtoehtoisten ottojen löytymisen jälkeen. Niistä ainakin yksi löydetiin loppuvuodesta 2009. Suurimman osan esikoissooloalbuminsa kappaleista McGuinn kirjoitti Jacques Levyn kanssa. Tämä oli työskennellyt McGuinnin kanssa lopulta hyllytetyksi tulleessa countryrock-musikaalissa Gene Kryp vuosina 1968-69. Suurin osa sitä varten syntyneistä kappaleista julkaistiin tosin The Byrdsin albumeilla Untitled ja Byrdmaniax. Levy säilyi McGuinnin pääasiallisena tekstittäjänä vuoteen 1977 saakka. McGuinnin esikoissooloalbumin kappaleista David Wiffenin käsialaa oleva Lost My Drivin' Wheel sekä Bag Full of Money olivat alun perin Clarence Whiten aikaisen Byrdsin vuonna 1972 nauhoittamia. Ne saivat julkaisunsa silti vasta vuonna 2000 ilmestyneen Father Along- albumin cd-version bonuskappaleina. Muista Roger McGuinnin esikoisalbumilla julkaistuista kappaleista I'm So Restless, Hanoi Hannah ja Water is Wide olivat jokainen vähintään kerran The Byrdsin keikkaohjelmistossa. Niistä kaksi ensiksi mainittua esitettiin Brooklynissa, New Yorkissa alkuvuodesta 1971 ja viimeksi mainittu elokuussa 1972. Roger McGuinnin esikoissooloalbumin vuonna 2004 ilmestyneen cd-version bonuskappaleisiin lukeutuvaa Jackson Brownen käsialaa ollutta Jamaica, Say You Williä The Byrds oli esittänyt säännöllisesti konserteissaan vuoden 1971 aikana. Tuolloin Clarence White oli tosin leadvokalistina McGuinnin laulaessa korkeaa harmoniaa. Omassa levytyksessään, joka jäi pois albumin originaalilta versiolta, McGuinn laulaa leadia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti