tiistai 18. heinäkuuta 2023

Keskiviikon klassikko:Merkittävän musiikillisen innovaattorin esikoisabumi

Santana:Santana

30. elokuuta 1969 Columbia Recordsin julkaisemana ilmestyi Santana-yhtyeen nimeä kantanut esikoispitkäsoitto. Yli puolet sillä julkaistusta musiikista oli instrumentaalia; olihan Santana aloittanut uransa melko vapaamuotoisena jamiyhtyeenä. Manageri Bill Grahamin kehotuksesta yhtye kirjoitti kuitenkin muodollisempia kappaleita onnistuen silti säilyttämään musiikilliselle ilmaisulleen keskeisen improvisaation. Juuri ennen debyyttialbuminsa ilmestymistä Santana oli esiintynyt Woodstockin mammuttifestivaaleilla. Santanan esikoispitkäsoiton ensimmäinen singlejulkaisu Jingo-Lo-Ba saavutti ainoastaan sijan 56. Toinen pikkulevy Evil Ways muodostui sitä vastoin top ten-hitiksi, sillä se kohosi singlelistalla yhdeksänneksi. Itse pitkäsoitto oli Billboardin albumilistalla listalla parhaimmillaan neljäntenä ja saavutti myös brittilistalla sijan 26. Santanan debyytti vastaanotti jo ilmestymisaikanaan suhteellisen myönteiset arviot, mutta tuoreemmat arviot ovat olleet vielä positiivissävyisempiä. Myös Woodstock-elokuvassa kuullun albumin päätöskappale Soul Sacrificen lisäksi sen huippuhetkiin lukeutuvat erityisesti kitaristi Carlos Santanan ja solisti/kosketinsoittaja Gregg Rolien yhteistyötä edustava, upean melodinen Shades of Time sekä sielukkuutta huokuva You Just Don't Care. Albumin vuonna 1998 ilmestynyt cd-uusintapainos sisältää extroinaan kolme livebiisiä Woodstockista. Vuonna 2004 julkaistu albumin Deluxe-Edition on tupla ja sillä live-extroja Woodstockista on jopa seitsemän kappaleen edestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti