perjantai 14. heinäkuuta 2023

Lauantain pitkä:The Policen esikoisalbumin toinen singlehitti

 Can't Stand Losing You on The Policen vuonna 1978 ilmestyneeltä esikoisalbumilta Outlandos D' Amour löytyvä kappale, joka julkaistiin pitkäsoiton lisäksi singleformaatissa. Kappaleen lyriikat viittaavat teini-itsemurhaan, tosin kieli poskessa ja Stingin mukaan niiden kirjoittaminen tapahtui viidessä minuutissa.  Can't Stand Losing You muistuttaa tyylillisesti The Policen aikaisempaa hittiä Roxanne, sillä molemmissa kappaleissa on vaikutteita reggaesta ja rockorientoitunut kertosäe. Can't Stand Losing You-singlen b-puolella julkaistu kappale Dead End Job pohjautui rumpali Stewart Copelandin kouluaikanaan kirjoittamaan riffiin. Kappaleen lyriikat ovat Stingin käsialaa ja niissä hänen The Policea edeltänyttä ammattiaan, eli opettajan työtä kuvataan kuolettavaksi.  Dead End Job oli saatavilla ainoastaan vinyyliformaatissa vuoteen 1993 saakka, jolloin The Policelta julkaistiin neljän cd:n boxi Message in a Box. Cash Boxin Can't Stand Losing Youssa laaditussa arviossa ylistettiin kappaleen kertosäkeen voimaa ja lauluosuudet sopivat helposti yhteen kolmen instrumentin tarjoaman energian kanssa. Can't Stand Losing You julkaistiin ensiksi singleformaatissa loppuvuodesta 1978. Tuolloin kappaleen listasijoitus oli 42. Kesäkuuhun 1979 ajoittuneen kappaleen uudelleenjulkaisun nousun kärkisijalle esti ainoastaan The Boomtown Ratsin I Don't Like Mondays. Brittien singlelistalla Can't Stand Losing You saavutti brittien singlelistalla sijan 17. vielä kesäkuussa 1980, mutta tuolloin osana singlekokoelmaa The Six Pack. Vuonna 1995 singleformaatissa ilmestyi Can't Stand Losing Youn liveversio, joka saavutti sijan 17. Can't Stand Losing Youn liveversioiden aikana soitetusta instrumentaalijamista muodostui instrumentaalibiisi Reggatta de Blanc, joka on myös The Policen samannimisen ja vuonna 1979 ilmestyneen kakkosalbumin nimikappale. Vuonna 1981 mainittu biisi voitti parhaan instrumentaaliesityksen Grammyn. Vuonna 1978 The Police esitti Can't Stand Losing Youn BBC 2:n ohjelmassa Old Grey Whistle Test ja kyseessä oli yhtyeen ensimmäinen tv-esiintyminen. Can't Stand Losing Yousta työstettiin kaksi erilaista musiikkivideota. Niistä toisessa yhtye esitti kappaletta keikalla myös hidastetuissa kuvissa ja toisessa bändi oli esittävinään kyseistä kappaletta punaista taustaa vasten. Punataustaiset videot Can't Stand Losing Yousta ja Roxannesta kuvattiin samana päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti