lauantai 1. heinäkuuta 2023

Sunnuntain extra:Eräs Blondien tuotannon huippuhetkistä

 One Way Or Another on yhdysvaltalaisen, uutta aaltoa edustavan Blondie-yhtyeen vuonna 1978 ilmestyneellä albumilla Parallel Lines julkaistu kappale. Lyriikkansa osalta mainittua biisiä on ispiroinut yhtyeen johtohahmon Deborah Harryn joutuminen 1970-luvun alussa stalkeroinnin kohteeksi. Mainitun seikan takia hän joutui muuttamaan pois New Jerseystä. One Way Or Another on Blondien basistin Nigel Harrisonin käsialaa. Hän esitteli The Ventures-yhtyeeltä vaikutteita saaneen kappaleen Blondien kosketinsoittajalle Jimmy Destrille. One Way Or Anotherin nauhoitukset tapahtuivat kesä-heinäkuussa 1978 New Yorkin Record Plant-studioilla. One Way Or Another julkaistiin Parallel Lines-albumin neljäntenä singlenä. Blondien nelivitosissa se seurasi listakärkeen kohonnutta Heart of Glassia. Billboardin listalla One Way Or Another saavutti sijan 24. ja oli Kanadassa parhaimmillaan seitsemäntenä. Britanniassa kappaletta ei julkaistu tuoreeltaan singlenä, mutta se nousi saarivaltakunnassa listoille selkeästi myöhemmin, eli vuonna 2013 downloadina. Noihin aikoihin One Direction oli työstänyt kappaleesta menestyksekkään coverin. One Way Or Another on vastaanottanut myönteisiä arvioita Deborah Harryn aggressiivisesta laulusuorituksesta ja yhtyeen energisestä soitosta. Monet kriitikot ovat rankanneet mainitun kappaleen Blondien tuotannon parhaimmistoon. One Way Or Another on päässyt mukaan useille Blondien tuotannosta kasatuille kokoelma-albumeille, kuten yhtyeen ensimmäiselle, vuonna 1981 ilmestyneelle Best of-kokoelmalle ja kappaleesta on muodostunut myös eräs yhtyeen tuotannon livesuosikeista. Blondie on työstänyt One Way Or Anotherista myös liveversion, joka on päässyt vuonna 1999 tv-sarjan Snoops tunnuskappaleeksi. Lisäksi mainittu versio on mukana Blondien järjestyksessään toisen ja vuonna 1999 ilmestyneen livealbumin Yhdysvalloissa julkaistun version bonuskappaleena. Vuonna 2014 Blondie nauhoitti One Way Or Anotherista uuden version albumilleen Blondie 4(0) Ever. Digitaalinen musiikkijulkaisu Paste rankkasi One Way Or Anotherin Blondien toiseksi parhaaksi kappaleeksi ja myös Ultimate Classic Rockin listauksessa mainittu biisi saavutti kuudennen sijan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti