maanantai 14. elokuuta 2023

Tiistain tukeva:Ensimmäinen David Crosbyn ja Graham Nashin yhteistyötä edustava albumi

 Graham Nash David Crosby


Viides huhtikuuta 1972 Atlantic Recordsin julkaisemana ilmestynyt Graham Nash David Crosby on ensimmäinen mainitun parivaljakon yhteistyötä edustava albumi. Billboardin albumilistalla se saavutti parhaimmillaan neljännen sijan ja pitkäsoitolta poimitu single Immigaration Man oli kahden viikon ajan sijalla 36. ilmestymisvuotensa kesäkuussa. Joni Mitchellille omistettu albumi myi kultalevyyn oikeuttavan määrän. Crosby, Stills, Nash and Youngin lopetettua toimintansa kesällä 1970 kaikki yhtyeen jäsenistä julkaisivat soolotuotantoaan vuoden kuluessa. Vuosikymmenen alkuvuosina Neil Young ja Stephen Stills työskentelivät lisäksi yhtyeprojektiensa parissa. Crazy Horsen lisäksi Neil Young teki töitä Stray Gatorsin kanssa ja Crosby kokosi kaksi albumia työstäneen superyhtyeen Manassas. Crosbyn ja Nashin työstämät sooloalbumit If I Could Only Remember My Name ja Songs for Beginners osoittautuivat myyntimenestyksiksi ja syksyyn 1971 mennessä kaksikko soitti sarjan  konsertteja ilman Stephen Stillsiä ja Neil Youngia.Syyskuun lopussa Carnegie Hallissa New Yorkissa soitetussa konsertissa Stills oli kuitenkin mukana. Blacknotes taltioitiin livenä juuri ennen kuin Stills osallistui konsertin toisen settiin. Kaksi muuta mainitussa konsertissa taltioitua kappaletta; The Lee Shore ja Traction in the Rain julkaistiin vuonna 2006 Crosbyn boxilla Voyage. Kolmas lokakuuta koko kvartetti palasi soittamaan konsertin Boston Music Hallissa ja seuraavana iltana Carnegie Hallissa. Kiertueen saavuttama menestys rohkaisi Crosbya ja Nashiä nauhoittamaan konserteissa soitettuja kappaleita myös albumilla julkaistaviksi. Nashin ja Crosbyn ensimmäisen yhteisen albumin nauhoituksiin osallistuivat Trafficin kitaristi Dave Mason sekä Grateful Deadin jäsenet Jerry Garcia, Phil Lesh sekä Bill Kreutzmann. Suurimmasta osasta albumin taustoista vastasi länsirannikon 70-luvun keskeisistä sessiomuusikoista koostunut yhtye The Section, jonka muodostivat Craig Doerge, Danny Kortchmar, Leland Sklar ja Russell Kunkell. Heidän soittoaan kuultiin kymmenillä albumeilla; etenkin James Taylorin, Carole Kingin ja Jackson Brownen pitkäsoitoilla. He jatkoivat yhteistyötään Crosbyn ja Nashin kanssa koko 70-luvun ajan levytysten lisäksi myös kiertueilla. Ensimmäisellä yhteisellä albumilla Nash kirjoitti aikaisempaa tiukempia pophittejä Crosbyn tutkiessa musiikillisesti syvempiä tuntoja. Lauluharmoniat olivat albumilla tuttuun tapaan keskeisessä osassa. Crosby, Stills, Nash and Youngin hajottua toistamiseen vuoden 1974 kesäkiertueensa jälkeen Crosby ja Nash solmivat ensimmäisen levytyssopimuksensa yksikkönä ABC Recordsin kanssa. Ensimmäisen yhteisen albuminsa jälkeen Crosby ja Nash konsertoivat vuoden 1973 ajan ja kiertueen  taustamuusikoihin lukeutuivat ajoittain David Lindley ja  The Eaglesin tuleva kitaristi Don Felder. Vuonna 1998 albumi remasteroitiin cd:lle osana Atlantic Original Sound-sarjaa. Atlantic Recordsin 50-vuotista olemassaoloa juhlistettiin julkaisemalla Euroopassa uudelleen 50 albumia levy-yhtiön backkataloogista. Mainittu sarja on loppuunmyyty ja edelleen saatavilla olevat yhdysvaltalaiset uusintajulkaisut hyödyntävät 1980-luvun ensimmäisen sukupolven digitaalista remasterointia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti