The Searchers:Take Me for What I'm Worth
Marraskuussa 1965 Pyen julkaisemana ilmestynyt Take Me for What I'm Worth on brittiläisen The Searchers-yhtyeen viides studioalbumi, joka yhtyeen tuotannosta ensimmäisenä pitkäsoittona ei kotimaassaan saavuttanut top 20 -listaa. Kyseessä oli viimeinen yhtyeen albumeista, jonka työstämiseen rumpali ja The Searchersin perustajajäsen Chris Curtis osallistui. Pitkäsoitto sisältää sekä yhtyeen originaalituotantoa, että melko tunnettuja covereita, joihin lukeutuvat The Ronettesin Be My Baby, Fats Dominon I'm Ready sekä Smokey Robinsonin I'll Be Doggone. Albumin nimikappale Take Me for What I'm Worth on P. F. Sloanin sävellystuotantoa ja mainitulla biisillä The Searchers sai viimeisen top 20-singlemenestyksensä Britanniassa. Nauhoitukset Take Me for What I'm Worth-albumia varten alkoivat Pyen studioilla toukokuussa 1965. Vuoden 1965 aikana lähes kaikkien Brian Epsteinin manageeraamien mersey beat-yhtyeiden suosio kääntyi laskusuuntaan. Chris Curtis otti tässä vaiheessa The Searchersissä eräänlaisen johtohahmon aseman. Myös kitaristi John Mc Nally oli säveltämässä keskeistä osaa albumin omaa tuotantoa edustaneista kappaleista, joihin lukeutuivat It's Time ja Don't You Know Why. Huilusoolon sisältävä Too Many Miles oli ensisijaisesti Chris Curtisin säveltämä. Nauhoituksissa I'll Be Doggonesta työstettiin myös hänen leadvokalisoimansa versio, joka julkaistiin tosin ainoastaan Yhdysvalloissa albumilla The Searchers No 4. Vaikka Take Me for What I'm Worthin nauhoitukset saatiin valmiiksi suhteellisen nopeasti, albumin julkaisua pantattiin viisi kuukautta. Mainittu ratkaisu oli kenties virhe, sillä juuri vuoden 1965 aikana brittiläinen musiikki kehittyi varsin nopeasti. Yhdysvalloissa Kapp Records julkaisi albumin The Searchers No 4 jo vuoden 1965 syyskuussa. Se erosi biisilistaltaan, sillä kappaleet I'm Ready, It's Time, Too Many Miles ja Take Me for What I'm Worth oli feidattu ja niiden tilalla olivat singlehitit Goodbye My Love ja He's Got No Love sekä The Searchersin omaa tuotantoa edustavat mainittujen singlejen b-puolina ilmestyneet Til I Met You ja So Far Away. Billboardin top 200-listalle albumi nousi lokakuussa 1965. Sen parhaaksi listasijoitukseksi jäi 149 kahden viikon ajaksi. Singleformaatissa julkaistiin albumin avauskappale You Can't Lie to Liar b-puolellaan Don't You Know Why, mutta se jäi vaille listasijoitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti