Thin Lizzy on irlantilainen, vuonna 1969 Dublinissa perustettu hardrockyhtye. Sen musiikillisessa ilmaisussa on kuultavissa voimakas vaikutteiden kirjo, eli bluesia, soulia, psykedeelistä rockia ja irlantilaista folkmusiikkia. Yleisesti Thin Lizzy on kuitenkin niputettu hardrockyhtyeeksi ja onpa sen musiikista käytetty joskus jopa termiä heavy metal.. Yhtyeen perustajajäsenet, rumpali Brian Downey ja basisti/solisti ja suurimmasta osasta kappalemateriaalista vastannut Phil Lynott tapasivat ollessaan vielä koululaisia. Lynott vaikutti Thin Lizzyn johtohahmona yhtyeen 12 studioalbumin ja yhden livetuplan mittaisen uran ajan. Yhtyeen singlekappaleista traditionaalinen irlantilainen folkkappale Whiskey in the Jar, The Boys Are Back in Town ja Waiting for An Alibi olivat kansainvälisiä hittejä. Lynottin edesmentyä tammikuussa 1986 Thin Lizzy jatkoi toimintaansa eri inkarnaatioilla, joiden keskeisinä jäseninä olivat kitaristit Scott Gorham ja John Sykes. Heistä viimeksi mainittu tosin jätti yhtyeen vuonna 2009. Gorham jatkoi myöhemmin uudella lineupilla, jossa myös Downey oli mukana. Vuonna 2012 Gorham ja Downey päättivät, ettei Thin Lizzyltä ilmestyisi enää uutta tuotantoa. Niinpä uusia albumijulkaisuja ja konsertointia varten perustettiin uusi yhtye Blackstar Riders. Thin Lizzy on sittemmin esiintynyt joissakin erikoistapauksissa. Thin Lizzyn johtohahmo Phil Lynott oli ensimmäinen tummaihoinen irlantilainen, joka saavutti kansainvälistä menestystä rockmusiikin saralla. Uransa aikana Thin Lizzyssä vaikutti useita kitaristeja, joihin Gorhamin lisäksi lukeutuivat Brian Robertson, Eric Bell, Gary Moore, Snowy White ja John Sykes. Downey ja Lynott muodostivat kaiken aikaa yhtyeen rytmiryhmän. Thin Lizzyn varhaisvaiheessa yhtyeessä oli jäseniä katolisista ja protestanttisista yhteisöistä. Lynott oli useita kollegoitaan nyanssikkaampi hardrockin edustaja. Hänen lyriikkansa käsittelivät usein työväenluokan rakkauteen ja vihaan liittyneitä draamoja. Lynottiin vaikuttivat Bob Dylan, Bruce Springsteen sekä irlantilainen kirjallinen traditio. Lynott ja Downey tapasivat koulussa Dublinissa 60-luvun alussa. West Bromwichissa, Britanniassa syntynyt Lynott oli asunut Dublinissa kolmevuotiaasta. Downey oli syntynyt Dublinissa 27. tammikuuta 1951. Lynott liittyi paikallisen yhtyeen The Black Eaglesin solistiksi vuonna 1963 ja Downeysta tuli samaisen yhtyeen rumpali kahta vuotta myöhemmin. Vuonna 1967 basisti Brush Shiels pyysi Lynottia liittymään yhtyeeseen Skid Row, jonka kokoonpanon Shielsin kehotuksesta täydensi alkuvuodesta 1968 nuori belfastilaiskitaristi Gary Moore. Kesäkuussa 1969 yhtye teki vähemmän onnistuneen tv-esiintymisen ja Shiels joutui erottamaan Lynottin yhtyeestä. Kaksikko pysyi silti hyvissä väleissä ja Shiels opetti Lynottille bassonsoittoa. Downeyn edellisen yhtyeen Sugar Shackin lopetettua toimintansa Lynott perusti hänen kanssaan yhtyeen Orphanage. Kolmas syyskuuta 1947 syntynyt kitaristi Eric Bell aloitti uransa paikallisissa yhtyeissä, joihin lukeutuivat esimerkiksi The Deltones, Shades of Blue ja The Bluebeats. Hän ehti myös olla mukana viimeisessä Van Morrisonin aikaisessa Them-yhtyeen kokoonpanossa syys-lokakuussa 1966. Myöhemmin Bell muutti Dubliniin ja liittyi irlantilaiseen show-yhtyeeseen The Dreams. Hänen suunnitelmissaan oli kuitenkin rockyhtyeen perustaminen. Niin ikään Themissä vaikuttanut kosketinsoittaja Eric Wrixon muutti Dubliniin ja soitti showbändeissä, mutta hänellä oli Bellin kanssa samankaltaisia musiikillisia suunnitelmia. Joulukuussa 1969 Bell ja Wrixon tapasivat sattumalta Dublinissa ja havaitsivat suunnitelmissaan olevan yhtyen perustaminen. Countdown Clubilla he todensivat Lynottin ja Downeyn esiintyvän Orphanagen riveissä. Lynott ei soittanut tuolloin bassoa, mutta Bell vakuuttui erityisesti Downeyn soitosta ja meni rupattelemaan kaksikon kanssa uuden yhtyeen perustamisen tiimoilta. Kaksikko oli ensiksi skeptinen, vaikka olikin tietoinen Bellin musiikillisesta maineesta. Päätettiin, että mikäli uusi yhtye perustettaisiin, se tulisi soittamaan Lynottin kappaleita ja tämä vaikuttaisi solistin tehtäviensä lisäksi myös basistina. Wrixon täydensi yhtyeen lineupin kosketinsoittajana. Bellin vierailtua Lynottin luona hän kuuli tämän tekemiä nauhoituksia. Bell vaikuttui Lynottin kappaleista ja tiesi kitaransoittotyylinsä niihin sopiviksi. Yhtye alkoi herättää huomiota irlantilaisessa musiikkilehdistössä lähes välittömästi. Nimi Thin Lizzy julkistettiin 18. helmikuuta ja se oli muunnelma The Dandy-sarjakuvan robottihahmosta nimeltä Tin Lizzie. Ensimmäisen keikkansa yhtye soitti koulussa Cloghranissa lähellä Dublinin lentokenttää. Keikkapäivämääräksi on eri lähteiden mukaan esitetty helmikuun 16:tta, 19:ttä ja 20:ta päivää. Heinäkuussa 1970 EMI julkaisi Thin Lizzyn esikoissinglen The Farmer/I Need You. Sen b-puoli oli John D' Ardisin kirjoittama ja hän omisti Trident-studiot, joilla nauhoitukset tehtiin. Single myi 283 kappaletta ja on nykyisin keräilyharvinaisuus. Wrixon jätti yhtyeen ennen singlen julkaisua ja palasi lopulta Belfastiin, missä hän liittyi vanhaan yhtyeeseensä Themiin. Wrixon edesmeni 13. heinäkuuta 2015. Vuoden loppuun mennessä Thin Lizzy oli solminut levytyssopimuksen Decca Recordsin kanssa ja seuraavan vuoden tammikuussa yhtye matkusti Lontooseen nauhoittamaan nimeään kantavan esikoisalbumin. Se myi suhteellisen hyvin, vaikkei saavuttanut listasijoitusta Britanniassa. Median edustajista dj:t John Peel ja Kid Jensen ottivat yhtyeen soittoonsa. Maaliskuussa 1971 yhtye muutti pysyvästi Lontooseen. Samaisen vuoden elokuussa ilmestyi kaupallisesti epäonnistunut ep New Day. Decca kustansi silti yhtyeen maaliskuussa 1972 ilmestyneen albumin Shades of Blue Orphanage. Thin Lizzyn debyytin tavoin albumin lyriikat sisälsivät Lynottin anekdootteja ja viittauksia hänen elämäänsä Dublinissa ja siellä kohtaamiinsa ihmisiin. Musiikillisesti kyseessä oli yhtyeen tulevasta hardrocksuunnasta poiketen kelttiläisvaikutteinen albumi, joka ei edeltäjänsä tavoin noussut listoille Britanniassa. Kesän 1972 aikana Thin Lizzyä pyydettiin nauhoittamaan albumillinen Deep Purple-covereita, jotka julkaistiin nimellä Funky Junction Play a Tribute to Deep Purple. Lauluosuuksista ja kosketinsoittimista albumilla vastasivat yhtyeen nimeltä Elmer Fudd jäsenet. Mukana oli myös muutama kyseisen yhtyeen käsialaa oleva instrumentaalikappale. Traditonaalin Danny Boy Bell soitti albumilla Jimi Hendrix-tyylisesti. Pitkäsoitto ilmestyi tammikuussa 1973. Loppuvuodesta 1972 Thin Lizzy teki Britanniassa merkittävän rundin glamrockia edustaneiden Sladen ja Suzi Quatron kanssa. Samoihin aikoihin Decca julkaisi Lizzyn version irlantilaisesta folkkkappaleesta Whisky in the Jar. Yhtye ei pitänyt julkaisusta, sillä se ei edustanut tyylillisesti yhtyeen soundia eikä imagoa. Versio kohosi joka tapauksessa Irlannissa listakärkeen ja myös Britanniassa kuudenneksi saavuttaen listasijoituksia myös muualla Euroopassa ja Thin Lizzy pääsi esiintymään Top of the Popsissa. Whiskey in the Jaria seurannut single Randolph's Tango edusti Lynottin harvinaislaatuisempaa tyyliä ja menestyi ainoastaan Irlannissa. Syyskuussa 1973 ilmestynyt seuraava albumi Vagabonds of the Western World saavutti runsaasti radiosoittoa, mutta ei edelleenkään päässyt listoille. Single The Rocker menestyi ainoastaan Irlannissa. Eric Bell soitti viimeisen keikkansa Thin Lizzyssä uuden vuoden aattona 1973 Queen University's Belfastissa. Hän jätti yhtyeen seuraavana päivänä. Loppukiertueen aikana kitaristin tehtävistä vastasi Skid Rown Gary Moore, joka oli mukana yhtyeessä ensiksi huhtikuuhun 1974 saakka. Mainittuna aikana nauhoitettiin kolme kappaletta, joista Still in Love with You päätyi Thin Lizzyn neljännelle albumille Nightlife. Moore perusti Colosseum II:n Jon Hisemanin kanssa. Toukokuuhun 1974 ajoittunut kiertue Saksassa toteutettiin lineupilla, jossa kitaristeina vaikuttivat Atomic Roosterissa ja Hard Stuffissa soittanut John Cann ja Peter Barnesin ja Ellisin kanssa soittanut, Berliinistä kotoisin ollut Andy Gee. Lineup jäi väliaikaiseksi, sillä Lynott ja Cann eivät tulleet henkilökohtaisesti toimeen ja Geellä oli sopimus toisen levy-yhtiön kanssa. Koesoittojen jälkeen uusiksi kitaristeiksi Thin Lizzyyn valikoituivat skotlantilainen Brian Robertson ja yhdysvaltalainen Scott Gorham. Livekeikoilla suuri osa vanhasta tuotannosta pudotettiin pois ja uusi levytyssopimus solmittin Phonogramin kanssa. Ensimmäinen uudelle levy-yhtiölle työstetty albumi Nightlife oli keveydessään pettymys yhtyeelle itselleen. Vaille listasijoitusta jäänyt pitkäsoitto myi 10 000 kappaletta. Alkuvuodesta 1975 Thin Lizzy konsertoi ensi kertaa Yhdysvalloissa Bob Segerin ja Bachman Turner Overdiven lämmitelijänä. Viimeksi mainittu saavutti huomattavaa suosiota singlellään You Ain't Seen Nothing Yet ja konsertoi myöhemmin samaisena vuonna Euroopassa Thin Lizzyn kanssa. Samaisena vuonna ilmestynyt albumi Fighting nousi Lizzyn pitkäsoitoista ensimmäisenä brittilistalle saavuttaen sijan 60. Singlet eivät edelleenkään nousseet listoille. Albumi käynnistyy coverilla Bob Segerin Rosaliesta ja sittemmin varsin tunnusomaista kahden kitaran harmoniasoundia hyödynnetään jo toden teolla kappaleessa The Wild One. Suicide-biisissä soolotilaa saavat sekä Robertson että Gorham. Thin Lizzy teki menestyksekkään kiertueen Status Quon kanssa ja 26. maaliskuuta 1976 ilmestyi yhtyeen lopulliseksi läpimurroksi osoittautunut albumi Jailbreak. Sen kappaleista singlestä The Boys Are Back in Town muodostui kansainvälinen hitti, joka nousi Britanniassa kahdeksanneksi ja Yhdysvalloissa sijalle 12.Tuplakitarointi oli keskeisessä osassa koko albumilla ja hittisinglen lisäksi sitä kuultiin esimerkiksi raidoilla Emerald ja Warriors. Itse pitkäsoitto nousi Britanniassa kymmenenneksi ja Yhdysvalloissa sijalle 18 ja myös albumin nimikappale menestyi myös singlenä. Yhdysvalloissa Thin Lizzy konsertoi esimerkiksi Aerosmithin, Rushin ja REO Speedwagonin kanssa. Kesäkuussa 1976 Thin Lizzyn oli tarkoitus konsertoida siellä Rainbown kanssa. Lynott sai kuitenkin hepatiitin ja yhtyeen oli pidettävä muutama kuukausi taukoa. Toipilasaikanaan Lynott kirjoitti suuren osan Thin Lizzyn seuraavalla albumilla, elokuussa 1976 nauhoitetulla pitkäsoitolla Johnny The Fox julkaistuista kappaleista. Näihin aikoihin Lynottin ja Robertsonin välillä alkoi esiintyä erimielisyyksiä esimerkiksi singlekappale Don't Believe a Worldin kirjoituskrediiteistä. Albumin tiimoilta tehty kiertue osoittautui varsin menestyksekkääksi. Joulukuuhun 1976 kaavailtu tärkeä kiertue jouduttiin perumaan Robertsonin loukattua kätensä Speakeasy-clubilla Lontoossa. Tammi-maaliskuussa 1977 Thin Lizzy teki kiertueen Yhdysvalloissa Queenin lämmittelijänä linepilla, jossa Gary Moore oli kitaristina. Kiertue oli menestyksekäs ja Lynott olisi toivonut Mooren jatkaneen Thin Lizzyssä, mutta tämä palasi Colosseum II:n riveihin. Robertsonia ei ollut erotettu yhtyeestä, mutta hän oli epävarma tulevaisuudestaan ja suunnitteli uutta yhtyettä Rainbown Jimmy Bainin kanssa. Ennen Yhdysvaltain-kiertuetta Lynott treenasi irlantilaiskitaristi Jimi Slevinin kanssa, mutta kyseinen Skid Rowssa soittanut muusikko ei lopulta otttanut Robertsonin paikkaa Lizzyssä. Toukokuussa 1977 Thin Lizzy matkusti Kanadaan ja nauhoitti triokokoonpanolla albumin Bad Reputation Gorhamin vastatessa kaikista kitaraosuuksista. Kuukautta myöhemmin Robertson liittyi mukaan vieraaksi ja soitti soolo-osuudet kolmeen kappaleeseen ja lisäksi rytmikitaroita ja koskettimia. Täysvaltainen yhtyeen jäsen hänestä tuli jälleen mainitun vuoden heinäkuussa. Syyskuussa ilmestynyt Bad Reputation menestyi hyvin nousten brittilistalla neljänneksi. Myös albumilta poimittu single Dancing in the Moonlight oli menestys. Vuoden 1977 aikana Thin Lizzy soitti pääesiintyjänä muun muassa Readingin festivaaleilla, Suomessa Ruisrockissa ja Dalymount Parkissa, Phibsboroughissa Dublinin pohjoispuolella. Vuonna 1978 ilmestyi Thin Lizzyn ensimmäinen livealbumi, tupla Live and Dangerous, joka osoittautui suureksi menestykseksi ja kohosi brittien albumilistalla kakkossijalle. Robertson erosi Thin Lizzystä lopullisesti kuudes heinäkuuta 1978 Ibizalla, sillä hänen ja Lynottin väliset erimielisyydet olivat kasvaneet ylitsepääsemättömiksi. Robertson ryhtyi jo aikaisemmin kaavailemaansa musiikilliseen yhteistyöhön Jimmy Bainin kanssa yhtyeessä Wild Horses. Lizzyn riveissä Lynott korvasi Robertsonin jälleen Gary Moorella. Näihin aikoihin Lynott perusti Sex Pistolsin Steve Jonesin ja Paul Cookin sekä Chris Speddingin ja Jimmy Bainin kanssa yhtyeen The Greedy Bastards, jonka kanssa hän konsertoi valikoidusti valikoidun settilistan kera. Mainittu yhtye oli Lynottin tapa liittyä osaksi punkliikettä ja samalla välttää joutumasta kategorioiduksi rockin tylsiin dinosauruksiin. The Greedy Bastardsin riveissä vierailivat ajoittain myös Bob Geldof ja Pete Briquette The Boomtown Ratsista. Elokuussa yhtye aloitti uuden kiertueen Yhdysvalloissa ja konsertoi sen jälkeen Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Brian Downey oli keuhkokuumeessa ja joutui viettämään aikaa Irlannissa. Kiertueella hänen paikkansa otti yhdysvaltalainen Mark Nauseef. Vuoteen 1979 mennessä Downey oli parantunut täysin ja yhtye aloitti uuden albuminsa Black Rose:A Rock Legend nauhoitukset Pariisissa. Kelttiläisvaikutteet olivat edelleen kuultavissa etenkin albumin päätöskappaleessa Roisin Dubh, joka oli seitsemänminuuttinen, traditionaalisista irlantilaisista kappaleista koostuva medley. Singlet Waitin' for an Alibi, Do Anything You Want to ja Lynottin tuoreelle tyttärelle omistettu Sarah olivat kaikki menestyksekkäitä ja itse pitkäsoitto saavutti brittilistalla toisen sijan. Gary Moore jätti Thin Lizzyn neljäs heinäkuuta 1979 Oaklandissa, Day on the Greenissä soitetun konsertin jälkeen. Hän julkaisi sittemmin useita menestyksekkäitä sooloalbumeita ja ehti työskennellä Lynottin kanssa albumillaan Back on the Streets ja singlellä Parisienne Walkaways ennen lähtöään Thin Lizzystä. 80-luvun puolivälissä kaksikko yhdisti vielä voimansa menestyssinglellä Out in the Fields. Lizzy jatkoi kiertuetta hetken triona, kunnes Midge Ure palkattiin paikkaamaan Moorea loput keikat. Ure oli ollut mukana kirjoittamassa kappaletta Get Out of Here Black Roselle ja soitti kitaraosuuksia kokoelma-albumille The Continuing Saga of the Ageing Orphans, joka koostui remiksatuista ja päälleäänitetyistä Eric Bellin aikaisista Lizzyn kappaleista. Syyskuussa alkaneelle Japanin-kiertueelle Lynott palkkasi myös Manfred Mann's Earth Bandissa soittaneen kitaristin Dave Flettin, jotta Ure voisi soittaa tarvittaessa koskettimia. Kiertue oli menestyksekäs, mutta Lizzyssä vaikutti kaksi väliaiaikaista jäsentä ja Lynottilla oli myös muita velvoitteita, kuten ensimmäinen sooloalbuminsa Solo in Soho. The Greedy Bastards julkaisi nimellä The Greedies joulukuussa 1979 singlen Merry Jingle, joka saavutti sijan 28. brittilistalla. Yhtyeen lineupin muodostivat tällöin Lynott, Gorham ja Downey sekä Pistolsin Jones ja Cook. Lynottin etsiessä Thin Lizzyn kokoonpanoon uutta pysyvää kitaristia hän ja muut Thin Lizzyn jäsenet työskentelivät Lynottin esikoissooloalbumin, huhtikuussa 1980 ilmestyneen pitkäsoiton Solo in Soho parissa. Dave Flett olisi toivonut pääsevänsä yhtyeen pysyväksi jäseneksi, mutta Lynott valitsi aikaisemmin Pink Floydin ja Peter Greenin kanssa työskennelleen Snowy Whiten. Pian Whiten yhtyeeseen liittymisen jälkeen Lizzyn kosketinsoittajaksi vaihtui Darren Wharton huhtikuussa 1980. Yhtyeeseen liittyessään hän oli ainoastaan 18-vuotias. Lyhyiden kiertueiden välillä Thin Lizzy viimeisteli seuraavan albuminsa Chinatown. Singleformaatissa siltä ilmestyivät sijan 21. tavoittanut albumin nimikappale ja top teniin kohonnut Killer on the Loose. Nimellä The Yorkshire Ripper tunnettu sarjamurhaaja Peter Sutchliffe oli noihin aikohin ajankohtainen. Chinatown julkaistiin lokakuussa 1980 ja se saavutti Britanniassa seitsemännen sijan, mutta Yhdysvalloissa Lizzyn albumit eivät nousseet sadan suosituimman joukkoon. Menestyksekkään Japaniin ja Australiaan suuntautuneen kiertueen jälkeen Lizzy teki loppuvuodesta 1980 uransa viimeisen kiertueen Yhdysvalloissa. Alkuvuodesta 1981 Lynott alkoi nauhoittaa seuraavaa sooloalbumiaan useiden muusikoiden kanssa. Heidän joukossaan oli myös Thin Lizzyn jäsenistöä. Samoihin aikoihin alettiin työstää myös uutta Thin Lizzyn pitkäsoittoa, joten muusikot eivät olleet aina tietoisia siitä, mitä albumia oltiin kulloinkin työstämässä. Huhtikuussa 1981 ilmestynyt Thin Lizzyn greatest hits-tyyppinen kokoelma-albumi The Adventures of Thin Lizzy saavutti brittilistalla kuudennen sijan, mutta single Trouble Boys joutui jäämään sijalle 53., mikä oli yhtyeen heikoin listasijoitus sitten 1970-luvun puolivälin. Huonon menestyksensä vuoksi Trouble Boys jätettiin pois Lizzyn seuraavalta albumilta Renegade. 16. elokuuta Thin Lizzy soitti ensimmäisen Slane Castle-konsertin pääesiintyjänä esimerkiksi Hazel O' Connorin ja U2:n lämmittelemänä. Marraskuussa 1981 ilmestynyt Renegade saavutti brittilistalla sijan 38. ja single Hollywood (Down on Your Luck) sijan 24. Mainstream Rock-listalla. Myöhemmin vuoden 1982 aikana Lynott teki soolokiertueen ja julkaisi toisen sooloalbuminsa The Phil Lynott Album, joka ei ollut erityisen menestyksekäs. Snowy White jätti Lizzyn elokuussa 1982. Syyskuuhun mennessä uudeksi kitaristiksi valikoitui Tygers of Pan Tangissa työskennellyt John Sykes. Hän oli mukana kirjoittamassa Lizzyn joutsenlauluksi jääneen albumin Thunder and Lightning ensimmäistä singlebiisiä Cold Sweat, vaikka muilta osin albumin kappaleet oli kirjoitettu jo aikaisemmin. Maaliskuussa 1983 ilmestyneestä ja aikaisempaa selkeämmin heavyvaikutteisesta albumista Thunder and Lightning muodostui selkeästi edeltäjäänsä suositumpi; se nousi neljänneksi brittilistalla. Jäähyväiskiertueeksi muodostuneelta kiertueelta taltioitiin livetupla Life, jolla monet aikaisemmin Lizzyssä soittaneet kitaristit olivat mukana kappaleilla, joiden levytyksessä he olivat alun perin olleet mukana. Säännön vahvistavana poikkeuksena oli White. Downeyn ja Sykesin kanssa Lynott teki soolokiertueen nimellä The Three Musketeers. Vaikean Japanin-osuuden jälkeen Thin Lizzy soitti viimeisen konserttinsa Britanniassa Readingin festivaaleilla 28. elokuuta 1983. Vuonna 1992 se julkaistiin albumiformaatissa nimellä BBC Radio One Live in Concert. Neljäs syyskuuta Thin Lizzy soitti viimeisen konserttinsa Nurembergissä Monsters of Rock-festivaalilla, jonka jälkeen aktiivikauden Thin Lizzyn jäsenten tiet erkanivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti