Lauantain pitkä:Progesta ponnistava keskeinen ja pitkän uran tehnyt brittiyhtye

 Renaissance on brittiläistä progressiivista rockia edustava yhtye, joka muistetaan parhaiten vuoden 1978 satoa edustavasta top ten -hitistään Northern Lights ja progreklassikoiksi kohotetuista kappaleistaan Carpet of the Sun, Mother Russia ja Ashes Are Burning. Renaissance loi ainutlaatuisen soundin yhdistämällä naissolistin musiikillisiin vaikutteisiin klassisesta musiikista, folkista, rockista ja jazzista. Renaissancen soundille tunnusomaisia elementtejä ovat Annie Haslamin laaja ääniala, keskeisesti esillä oleva pianosäestys, orkestraatiota hyödyntävät sovitukset, lauluharmoniat, akustinen kitara, basso, syntetisaattori ja vaihteleva rumputyöskentely. 70-luvun aikana yhtye saavutti huomattavaa suosiota Yhdysvaltojen koillisosissa ja Renaissancen keskeisin diggarikunta vaikuttaa edelleen mainitulla alueella. Yhtyeen originaalikokoonpanoon kuului kaksi The Yardbirdsiin aikaisemmin kuulunutta jäsentä, eli solisti Keith Relf ja rumpali Jim McCarty sekä John Hawken, Louis Cennamo ja Jerryn sisko Jane Carty. Yhtyeen tarkoituksena oli luoda klassisesta vaikutteita ammentanutta musiikkia. Renaissance oli syntynyt ja yhtyeen nimeä kantanut  esikoisalbumi ilmestyi vuonna 1969 ja sen seuraaja Illusion kahta vuotta myöhemmin. John Tout korvasi Hawkenin kosketinsoittajana ja Renaissancessa soittaneet muusikot vaihtuivat runsaastikin, kunnes Haslamista, Toutista, Michael Dunfordista, Jon Campista ja Michael Sullivanista muodostunut yhtyeen klassinen kokoonpano muodostui. Kukaan mainituista muusikoista ei tosin kuulunut yhtyeen originaaliin kokoonpanoon. Monia yhtyeen kappaleiden teksteistä oli työstämässä runoilija Betty Thatcher-Newsinger. Vuosien 1972 ja 1979 välillä Renaissance julkaisi seitsemän menestyksekästä studioalbumia (Prologue, Ashes Are Burning, Turn of the Cards, Scheherazade and Other Stories, Novella, A Song for All Seasons ja Azure d'Or) konsertoi ahkerasti ja myi loppuun kolme  Carnagie Hallissa soittamaansa ja New York Philharmonicin kanssa toteutettua, Tony Coxin johtamaa konserttia.1980-luvun aikana Renaissancessa tapahtui useita kokoonpanomuutoksia. Mainitulla vuosikymmenellä yhtye julkaisi kaksi vähemmän menestystä saavuttanutta albumia; Camera Camera sekä Time-Line ja lopetti toimintansa vuonna 1987. 1990-luvun puolivälissä toimi Renaissancen kaksi eri kokoonpanoa. Vuonna 1998 yhtye kokosi rivinsä ja nauhoitti albumin Tuscany, joka julkaistiin tosin vasta vuonna 2001. Seuraavana vuonna Rennessaince lopetti toimintansa uudelleen. Vuonna 2009 Haslam ja Dunford kokosivat Renaissancen uuden kokoonpanon ja tuosta eteenpäin yhtye on jatkanut levytyksiään ja konsertointiaan. Marraskuuhun 2012 ajoittunut Dunfordin äkkikuolema järkytti muuta yhtyettä, mutta myöhemmin Haslam ilmoitti yhtyeen jatkavan keikkailuaan. Renaissancen nykyiseen kokoonpanoon kuuluu viisi yhdysvaltalaista musikkoa ja yksi Yhdysvalloissa asuva britti. Huhtikuussa 2014 Renaissance julkaisi uuden studioalbuminsa Symphony of Light.
The Yardbirdsin lopetettua toimintansa ja muututtua Jimmy Pagen myötä ensiksi The New Yardbirdsiksi ja sitten Led Zeppeliniksi, yhtyeen jäsenistöstä rumpali Jim McCartty ja solisti/huuliharpisti Keith Relf muodostivat ensiksi akustisen duon Together. Marraskuussa 1968 kaksikolta ilmestyi Columbia Recordsin julkaisema ja vaille kaupallista menestystä jäänyt single Henry's Coming Home/Love Mum and Dad. Tammikuussa 1969 Relf ja McCarty muodostivat uuden yhtyeen tarkoituksenaan yhdistää rockia, folkia ja klassista musiikkia. Yhtyeen kokoonpanoon kuuluivat lisäksi basisti Louis Cennamo, pianisti John Hawken ja Relfin sisko Jane ajoittaisena vokalistina. Mainittu Renaissancen kokoonpano julkaisi Elektran ja Islandin kautta kaksi albumia. Vuonna 1969 ilmestynyt yhtyeen nimeä kantanut esikoisalbumi oli niin ikään The Yardbirdsin jäsenistöön lukeutuneen Paul Samwell-Smithin tuottama. Renaissance oli aloittanut keikkailunsa toukokuussa 1969. Britannian lisäksi yhtye konsertoi Belgiassa ja Ranskassa. Helmikuussa 1970 yhtye teki ensimmäisen kiertueensa Yhdysvalloissa. Kuukauden mittainen rundi oli ainoastaan marginaalinen menestys. The Yardbirds-konneksioidensa vuoksi Renaissance esiintyi The Kinksin kaltaisten yhtyeiden kanssa ja bändin kokeellisempi tyyli oli yllätys yleisölle, joka odotti sen soittavan edelleen bluesista ja rockista vaikutteita ammentanutta tuotantoa. Loppukeväästä 1970 keikkailu oli jo väsyttänyt yhtyettä toden teolla ja mainittu kokoonpano lopetti toimintansa. Relf ja McCarty lopettivat esiintymisen kokonaan ja Cennamo liittyi Colosseum-yhtyeeseen. Hawken muodosti Renaissancen uuden kokoonpanon, joka viimeisteli vuonna 1971 yhtyeen toisen ja sopimusteknisistä syistä julkaistun albumin Illusion. Jane Relfiä lukuun ottamatta Hawkenin kasaama Renaissancen uusi kokoonpano koostui suurimmaksi osaksi hänen varhaisemman yhtyeensä The Nashville Teensin jäsenistä. Heihin kuuluivat kitaristi Michael Dunford, basisti Neil Korner ja solisti Terry Crowe. Lisäksi uuteen kokoonpanoon kuului rumpali Terry Slade. Mainittu lineup nauhoitti Dunfordin käsialaa olleen kappaleen Mr Pine ja konsertoi jonkin verran kesän 1970 aikana. Viimeinen Illusion-albumia varten nauhoitettu kappale Past Orbits of Dust toi yhteen Renaissancen originaalin, Hawkenia vajaan kokoonpanon, jossa koskettimista vastasi Don Shinn. Illusion-albumi ilmestyi Saksassa vuonna 1971, mutta Britanniassa vasta vuonna 1976. Pitkäsoitto merkitsi Renaissancen pitkäaikaisen yhteistyön alkua runoiliija Betty Thatcher-Newsingerin kanssa. Illusionille hän kirjoitti kaksi kappaletta Relfin ja McCartyn kanssa. Loppuvuodesta 1970 Jane Relfin piakan yhtyeessä otti yhdysvaltalainen folklaulajatar Anne-Marie "Binky" Cullom. John Hawkenin liityttyä Spooky Toothiin hänen paikkansa otti pianisti John Tout. Vuonna 2010 ilmestyneellä dvd:llä Kings & Queens on viisi mainitun lineupin saksalaisessa tv-ohjelmassa Muzik-Kanal esittämää kappaletta. Vaikka he eivät enää lukeutuneet Renaissancessa esiintyviin jäseniin, Relfin oli tarkoitus jatkaa yhtyeen tuottajana ja McCartyn biisintekijänä. Kaksikko oli paikalla tammikuussa 1971, jolloin Annie Haslam suoritti menestyksekkään koe-esiintymisensä Renaissancelle. Yhtyeen jättänyt Cullom vetäytyi kokonaan musiikkibisneksestä. McCarty jatkoi pitkään Renaissancen biisintekijänä, mutta Relfin vaikutusaika yhtyeessä ei ollut enää pitkäkestoinen. Dunfordista oli muodostunut Renaissancen keskeinen säveltäjä ja vastaavasti Thatcher tuli vastaamaan suurimmasta osasta lyriikoita yhtyeen 1970-luvun aikana julkaistuilla albumeilla. Vuoden 1971 aikana manageri Miles Copeland III päätti muuttaa yhtyeen kokoonpanoa keskittyen yhtyeen vahvuuksiin, eli Hasslamin vokalisointiin ja Toutin pianoon. Crowe ja Korner saivat lähteä. Ensiksi mainittua ei korvannut kukaan; jälkimmäisen paikalla vieraili useita basisteja, kuten King Crimsonin ja myöhemmin Asia-yhtyeen John Wetton, Supertrampissa soittanut Frank Farrell sekä The Animalsissa ja aikaisemmin Crowen ja Dunfordin kanssa yhtyeessä The Plebs vaikuttanut Danny McCulloch. Lopulta yhtyeen basistiksi vakiintui John Camp. Dunford jatkoi yhtyeen säveltäjänä, mutta livekeikoja varten yhtye kiinnitti kitaristikseen Mick Parsonsin. Vuonna 1972 juuri ennen uuden albumin nauhoituksia Renaissancen rumpaliksi vaihtui Terence Sullivan. Sladen paikan ottanut Ginger Dixon sai lähteä Euroopan- kiertueen jälkeen. Parsonsin menehdyttyä auto-onnettomuudessa hänen paikkansa otti Rob Hendry. Mainittu Renaissancen kokoonpano siirtyi studioon soitettuaan tusinan verran keikkoja. Loppuvuodesta 1972 ilmestyneen albumin Prologue kappaleista Spare Some Love saavutti merkittävästi radiosoittoa Yhdysvaltojen koillisosien radioasemilla. Yesin ja Emerson, Lake and Palmerin diggarit kiinnittivät huomionsa Renaissanceen. Curved Air-yhtyeen Francis Monkman soitti VCS3-syntetisaattoria Prologue-albumin päätöskappaleessa Rajah Khan. Prologuen tiimoilta tehdyllä kiertueella Hendryn paikan otti Peter Findberg. Hän oli kuitenkin sitoutunut toiseen yhtyeeseen, eikä voinut olla Hendryn pysyvä korvaaja. Vuonna 1973 ilmestyneellä Renaissancen seuraavalla albumilla Ashes are Burning Camp vastasikin lähes kaikista kitaraosuuksista. Albumin nimikappaleessa kitarasoolosta vastasi Wishbone Ash-yhtyeen Andy Powell. Keikkakontekstissa biisi venyi parinkymmeneen minuuttiin ja siihen sisältyi muun muassa bassosoolo ja monia muita keskeisiä instrumentaalijaksoja. Ashes are Burningista muodostui Renaissancen ensimmäinen Yhdysvalloissa listoille noussut albumi, joka saavutti sijan 171. Hot 200-listalla. Pian albumin ilmestymisen jälkeen Michael Dunford teki paluun Renaissancen riveihin akustisena kitaristina. Legendaarinen viisimiehinen yhtyeen kokoonpano pysyi yhdessä viiden albumin mittaisen ajanjakson.  Tässä vaiheessa yhtye soitti ensimmäiset konserttinsa Yhdysvalloissa saavuttaen menestystä etenkin itärannikolla. Toukokuussa 1974 Renaissance soitti orkestraatio-konsertin New Yorkin Academy of Musicissa. Brittilehdistö oli kääntänyt Renaissancelle selkänsä ja tässä vaiheessa yhtye keskittyikin konsertoimaan Yhdysvalloissa.Vuonna 1974 BTM:n julkaisemana ilmestynyt albumi Turn of the Cards edusti aikaisempaa voimakkaammin orkestraatiota hyödyntänyttä soundia. Albumin kappaleista Things I Don't Understand oli viimeinen, jonka  kirjoitustyöhön Jim McCathy osallistui. Sire Records julkaisi Turn of the Cardsin Yhdysvalloissa elokuussa 1974. Sen paras listasijoitus oli 94. ja Hot 200-listalla albumille kertyi 21 listaviikkoa. Vaikka Renaissancen diggarikunta oli suhteellisen niukka, Yhdysvaltojen koillisosien suurissa kaupungeissa yhtyeellä oli runsaasti kannatusta. Britanniassa Turn of the Cards ilmestyi viimein maaliskuussa 1975. Sitä seurannut pitkäsoitto Scheherazade and Other Stories ilmestyi Atlantin molemmin puolin syyskuussa 1975. Albumin kakkospuolen täyttävä Song of Scheherazade oli poimittu Tuhannen ja yhden yön saduista. Yhdysvalloissa albumi saavutti sijan 48. Vuonna 1976 ilmestynyt tuplakonserttitaltointi Live at Carnegie Hall saavutti sijan 55. Kriitikoiden mielestä albumilla tosin toistettiin neljällä edeltäneellä studioalbumilla julkaistuja kappaleita suunnilleen nuotti nuotilta. Renaissance oli ensimmäinen yhtye, joka myi Carnegie Hallissa kolme peräkkäistä iltaa täyteen. Lavalla yhtyeen kanssa kuultiin New Yorkin filharmonista orkesteria. Vuonna 1977 ilmestynyt studioalbumi Novella saavutti Billboardin listalla sijan 46. Vuonna 1978 ilmestyneeltä ja Yhdysvalloissa sijalle 58. nousseelta albumilta A Song for All Seasons poimittu single Northern Lights nousi jopa kymmenenneksi kesän 1978 aikana. Kappale saavutti myös huomattavaa radiosoittoa ja Renaissance teki menestyksekkään kiertueen Yhdysvalloissa ja Mississippin itäosissa. Yhtye esitti Northern Lightsin Mike Douglas Showssa. Vuonna 1979 ilmestynyt albumi Azure d'Or sisälsi syntetisaattoriorientoitunutta soundia, johon yhtyeen diggareiden oli vaikea samaistua. Pian albumin tiimoilta tehdyn kiertueen jälkeen Tout jätti yhtyeen henkilökohtaisista syistä ja pian hänen jälkeensä myös Sullivan poistui Renaissancen lineupista. Vuosina 1981 ja 1983 ilmestyneet albumit Camera Camera ja Time-Line kallistuivat tyylillisesti syntikkapopin ja uuden aallon suuntaan, mutta eivät olleet edeltäjiensä veroisia menestyksiä. Camp lähti vuonna 1985 Hasslamin ja Dunfordin jatkaessa Renaissancen akustisen version kanssa elokuuhun 1987. Vuonna 1988 Sire julkaisi kahdesta osasta koostuneen kokoelman Tales of 2001 Nights, joka koostui Renaissancen tuotannosta vuosien 1972 ja 1979 väliltä. 90-luvun aikana suuri osa Renaissancen tuotannosta ilmestyi cd-formaatissa ja vuonna 2006 Repertoire Records julkaisi yhtyeen diskografiasta uudelleen  albumit Ashes are Burning, Turn of the Cards ja Scheherezade  and Other Stories. 90-luvun puolivälissä Haslamilla ja Dunfordilla oli omat Renaissance-yhtyeensä, jotka julkaisivat albumeita ja konsertoivat eri lineupeilla. Vuoteen 1998 ajoittui Huslamin, Dunfordin ja Sullivanin ympärillä tapahtunut Renaissancen osittainen reunion. Yhtye nauhoitti albumin Tuscany, jonka levytykseen otti lisäksi osaa muun muassa Roy Wood. Seuraavana vuonna Haslam, Dunford ja Simmonds soittivat yhden konsertin Lontoon Astoriassa Caravanin lämmittelijänä. Maaliskuussa 2001 kokoontui Renaissancen täysi lineup, johon lisäksi kuuluivat kosketinsoittaja Rave Tesar ja basisti/solisti David J. Keyes. Yhtye soitti jälleen Lontoon Astoriassa sekä kolme keikkaa Japanissa, joista Tokion-konsertti julkaistiin albumina In the Land of the Rising Sun:Live in Japan 2001. Vuonna 2004 Terry Sullivan levytti studiokooonpano Renaissantin kanssa albumin South of Winter, jonka tekstit olivat Thatcher-Newsingerin ja kosketinosuuksista vastasi John Tout. 20. syyskuuta John Tout esiintyi Yhdysvalloissa ensi kertaa yli 25 vuoteen Annie Haslamin ja Jann Klose Bandin kanssa Pennsylvaniassa. Elokuussa 2009 Haslam ilmoitti kokoavansa Dunfordin kanssa Renaissancen uuden lineupin yhtyeen 40-vuotisjuhlallisuuksia varten. Lineup sisälsi yhtyeessä vuonna 2001 soittaneita muusikoita. Renaissance 2009-nimeä käyttänyt yhtye teki konserttikietueen. Vuoteen 2010 ajoittuivat kiertueet Yhdysvalloissa ja Japanissa. Lisäksi julkaistiin ep ja 23. kesäkuuta 2012 yhtye esiintyi loppuunmyydyllä North East Art Rock Festivaalilla. David J. Keyes menehtyi heinäkuussa 2019, Thatcher 15. elokuuta 2011, Michael Dunford 20. marraskuuta 2012 ja John Tout ensimmäinen toukokuuta 2015.Huhtikuussa 2015 ilmestyi uusi albumi Syphony of Light, joka sisälsi sekä pitkiä progressiivisia kappaleita, kuten nimiraitansa sekä lyhyempiä biisejä. Jethro Tullin johtohahmo Ian Anderson soitti huilua kappaleessa Cry to the World ja John Wetton esitti kappaleen Blood Silver Like Moonlight. Suurin osa albumin kappaleista oli Dunfordin käsialaa. Renaissancen nykyisestä kokoonpanosta viisi jäsentä on syntynyt Yhdysvalloissa ja brittiläinen jäsen asuu niin ikään Yhdysvalloissa.