maanantai 28. elokuuta 2023

Tiistain tukeva:Eräs rockin todellisista äänistä

Myös rockin äänenä tunnettu Glenn Hughes on brittiläinen solisti ja basisti, joka muistetaan ensisijaisesti jäsenyydestään Trapeze-yhtyeessä, Deep Purplen kolmannessa ja neljännessä kokoonpanossa sekä Black Sabbathissa 80-luvun puolivälissä. Sessiomuusikon töidensä lisäksi Hughes on luonut merkittävän soolouran. Loppuvuoden 2013 ja alkuvuoden 2015 välillä Hughes johti yhtyettä California Breed ja lisäksi vuonna 2009 perustettua superyhtyettä Black Country Communion. Huhtikuussa 2016 Hughes pääsi Rock and Roll Hall of Fameen Deep Purplen jäsenenä. Hughes syntyi Cannockissa, Staffordshiressa 21. elokuuta 1951. Jo 60-luvulla hän vaikutti yhtyeen Finders Keepers basisti/solistina. Mainittua yhtyettä seurasi funkrockyhtye Trapeze. Vuonna 1973 Hughes otti Roger Gloverin paikan Deep Purplen basistina, vaikka hän piti itseään enemmän solistina kuin nelikielisen taitajana. Purplen leadvokalistiksi Ian Gillanin paikalle valikoitui aluksi kaavaillun Freen Paul Rodgersin sijaan David Coverdale ja Hughesista tuli bassottelunsa lisäksi yhtyeen toinen solisti. Hughes oli mukana Purplen studioalbumeilla Burn, Stormbringer ja Come Taste the Band. Purple lopetti siltä erää toimintansa vuonna 1976. Hughesin esikoissooloalbumi Play Me Out ilmestyi seuraavana vuonna. Vuonna 1982 Hughes muodosti kokoonpanon Hughes/Thrall Pat Traversin kitaristin Pat Thrallin kanssa. Yhtyeen nimikkoalbumi oli varsin laadukas, mutta henkilökohtaisten ongelmiensa vuoksi kaksikko teki sen tiimoilta ainoastaan 17 esiintymistä. 80-luvun puolivälissä Hughes levytti kaksi albumia Phenomena-yhtyeen kanssa ja oli mukana Gary Mooren albumilla Run for Cover sekä Black Sabbathin pitkäsoitolla Seventh Star. Viimeksi mainittu albumi oli tosi asiassa Tony Iommin sooloalbumi, mutta levy-yhtiön painostuksesta se julkaistiin nimellä Black Sabbath Featuring Tony Iommi. Albumi saavutti myönteiset arviot, mutta Hughes kykeni tekemään sen tiimoilta ainoastaan kuusi keikkaa, joiden jälkeen hänen paikkansa solistina otti Ray Gilen. 90-luvun alussa puhdistautunut Hughes palasi ja oli mukana KLF:n hittikappaleella America:What Time is Love? Hän oli myös solistina Europen kitaristin John Norumin sooloalbumilla Face the Truth. Tämän jälkeen Hughes on keskittynyt ensisijaisesti soolouraansa. Vuonna 1999 hän teki Teksasissa lyhyen tribuuttikiertueen Tommy Bolinille. Rummuissa oli tuolloin Black Oak Arkansas-yhtyeessä vaikuttava Tommyn veli Johnnie. Vuonna 2005 ilmestyi Hughesin sooloalbumi Soul Mover, jonka tiimoilta hän teki kiertueen Euroopassa. Samana vuonna hän oli mukana Tony Iommin toisella soolalbumilla Fused. Vuonna 2006 ilmestyneen Hughesin albumin Music for the Divine työstämiseen osallistuivat Red Hot Chili Peppersin John Frusciante ja Chad Smith. Mainitun albumin tiimoilta Hughes konsertoi Euroopassa kyseisen vuoden syksyllä. Marraskuussa 2007 Edel Recordsin julkaisemana ilmestynyt Live in Australia ilmestyi sekä albumi- että dvd-formaatissa ja se sisälsi Sydneyssä kuuluisalla Basement-clubilla soitetun akustisen konsertin. Seuraava albumi First Underground Nuclear Kitchen oli vuorossa toukokuussa 2008. Vuonna 2009 Hughes perusti yhtyeen Black Country Communion rumpali Jason Bonhamin, kitaristi Joe Bonamassan ja kosketinsoittaja Derek Sherinianin kanssa. Yhtye julkaisi kolme albumia vuoteen 2012 mennessä ja hajosi maaliskuussa 2013 Bonamassan jätettyä yhtyeen. Black Country Communionin reunion ajoittui vuoteen 2016 ja seuravana vuonna yhtyeeltä ilmestyi neljäs albumi.Heinäkuussa 2010 Lontoon High Voltage-festivaaleilla Hughesia kuultiin Heaven & Hellin solistina ja kyseinen konsertti oli tribuutti loppuaikojen Ronnie James Diolle. Toukokuussa 2011 ilmestyi Hughesin elämäkertateos Deep Purple and Beyond:Scenes from Life a Rock Star. Joel McIverin kanssa kirjoitetun teoksen työstämiseen osallistuivat lisäksi Tony Iommi, David Coverdale, Ozzy Osbourne ja Tom Morello. Esipuheesta kirjassa vastaa Metallican Lars Ulrich.  Vuonna 2014 yhden albumin julkaisseessa California Breedissä vaikuttivat Hughesin lisäksi Jason Bonham ja kitaristi Andrew Watt. Vuonna 2015 Hughes teki soolona maailmankiertueen ja seuraavana vuonna ilmestyi hänen tähän mennessä tuorein sooloalbuminsa Resonate. Vuodesta 2019 Hughes on kuulunut superyhtyeeseen The Dead Daisies.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti