lauantai 19. elokuuta 2023

Sunnuntain extra:Kotimaisen hardrockin klassikko iskussa

 Kotimaisen hardrockin klassikkoyhtyeisiin kiistatta lukeutuva Peer Günt saapui pitkästä aikaa konsertoimaan Joensuun Kerubiin. Vuorenpeikkojen tanssin jälkeen setin käynnistivät Fat Girls Fire Wirelta ja Fuck the Jazz legendaariselta esikoisalbumilta. When Hell Breaks Loose oli ainoa valinta vuoden 1990 merkkialbumilta Don't Mess with the Countryboys ja Crazy Wild One lukeutui setin harvoihin yhtyeen nykyisen kokoonpanon (Timo Nikki, Sakke Koivula ja Pete Pohjanniemi) levytystuotantoa edustaviin kappaleisiin. Fire Wirelta settiin oli sisällytetty myös harvemmin soitettu mainio singlebiisi Wake Me Up. Leather Aunt Jean edusti yksin tähän mennessä tuoreimman Güntin studioalbumin, vuonna 2009 ilmestyneen Buck the Oddsin tuotantoa. Klassikkokimaran käynnisti balladikaunokki Losin' My Mind vuoden 1985 minialbumilta Through the Wall. Sitä seurasivat debyytin bluesahtava helmi Street 69, I Take Your Money (and Honey) Backseatilta, Good Girls Don't...-albumin nimikappaleesta käyvä ja melko harvoin kuultu Good Girls Don't Drink Whiskey ja esikoisalbumin kirkkaimpin helmiin lukeutuva Train Train. Pekka Nikin akustinen väritti slovariklassikkoa Years on the Road ja niin ikään Good Girlsin tuotantoa edustava singlehitti Bartender kuultiin seuraavaksi. Fire Wiren Young Man's Dream edusti setissä harvinaista herkkua; itselleni kyseessä oli kyseisen biisin livedebyytti. Myös Lock's on the Wrong Side Backseatilta lukeutuu harvinaisempiin huippuhetkiin. Ikiklassikot I Don't Wanna Be a Rock N' Roll Star ja Backseat päättivät varsinaisen keikan. Encoreihin säästettiin Red Chevy, yllättäen Backseatin klassikkotuotantoon lukeutuva Bad Boys Are Here sekä Liqueur and Drugs. Günt oli totutun hyvässä soitto- ja esiintymisvireessä ja myös yleisö tuntui viihtyvän.


Peer Günt Kerubissa 19. elokuuta 2023.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti