The Clash:Clash on Broadway
Marraskuussa 1991 Legacy Recordingsin julkaisemana ilmestynyt Clash on Broadway on kolmesta cd:stä ja 64 kappaleesta koostuva boxi mainitulta brittiläisen punkin ja myös yleisesti rockin keskeiseltä yhtyeeltä. Ajallisesti boxi kattaa vuodet 1977-1982 esikoissinglestä White Riot näytteisiin pitkäsoitolta Combat Rock. Kappaleet vuoden 1985 albumilta Cut the Crap, jolla The Clashin legendaarisesta kokoonpanosta olivat mukana enää solisti/rytmikitaristi Joe Strummer ja basisti Paul Simonon, on jätetty pois. Mukana on sitä vastoin myös viisi ennenjulkaisematonta kappaletta, joista kaksi edustaa varhaisia demoja ja kolme liveversioita. Jälkimmäisistä yksi oli tosin ilmestynyt aikaisemmin eräällä soundtrackillä. The Clashin 18 julkaistusta singlekappaleesta Clash on Broadwayllä on mukana 13. Pois jääneisiin sinkkuihin lukeutuvat vastoin yhtyeen tahtoa pikkulevynä julkaistu Remote Control, Hitville UK ja Know Your Rights. English Civil Warista ja I Fought the Lawsta mukana ovat liveversiot. Clash on Broadwayn ensimmäinen levy sisältää kokonaisuudessaan yhtyeen esikoisalbumin sekä varhaisia singlebiisejä mukaan lukien pitkä versio kappaleesta Capital Radio. Mukana ovat kaikki biisit The Clashin debyytin brittipainokselta mukaan lukien albumin jenkkiversiosta singlekappaleilla korvatut Deny, Protex Blue, Cheat ja 48 Hours. Toinen cd sisältää näytteitä pitkäsoitoilta Give 'em Enough Rope ja London Calling sekä Cost of Living -ep:ltä. Kolmas cd sisältää luontevasti näytteitä tripla-albumilta Sandinista! sekä legendaarisen kokoonpanon vimeiseltä pitkäsoitolta Combat Rock. Jälkimmäisiin sisältyy sekä editoituja että editoimattomia versioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti