maanantai 19. elokuuta 2019
Tiistain tukeva:Grateful Dead-pariskunnan toinen puolisko
22. elokuuta 1947 syntynyt Donna Jean Thatcher Godchaux-MacKay on yhdysvaltalainen solisti, joka muistetaan ensisijaisesti jäsenyydestään Grateful Deadissa vuosien 1972 ja 1979 välillä. Florencessa, Alabamassa syntynyt Godchaux vaikutti aluksi taustavokalistina Muscle Shoalsissa, Alabamassa. Lopulta hänestä tuli Southern Comfort-nimisen yhtyeen solisti ja Godchauxin vokalisointia kuullaan ainakin kahdella ykköshitillä:Percy Sledgen vuonna 1966 ilmestyneellä When A Man Loves a Womanilla ja Elvis Presleyn kolme vuotta myöhemmin julkaistulla kappaleella Suspicious Minds. Godchaux on ollut solistina lisäksi esimerkiksi Boz Scaggsin, Duane Allmanin, Cherin, Joe Texin ja Neil Diamondin levytyksillä. Muutettuaan Kaliforniaan Donna tapasi toisen tulevan Grateful Deadin jäsenen Keith Godchauxin ja kaksikko avioitui vuonna 1970. Donna esitteli Keithin Jerry Garcialle tämän esiinnyttyä San Franciscon Keystone Kornerissa syyskuussa 1971. Tuolloin Donna Jean ei työskennellyt muusikkona, mutta hieman myöhemmin hän liittyi Grateful Deadin jäseneksi ja pysytteli yhtyeessä helmikuuhun 1979 saakka. Grateful Deadissä Donna Jean oli sekä leadvokalisti että taustalaulaja. Vuonna 1975 Godchauxin pariskunta julkaisi suurimmaksi osaksi omista sävellyksistään koostuvan albumin Keith & Donna, jonka työstämiseen myös Jerry Garcia osallistui. Vastaavasti Godchauxit esiintyivät osana Jerry Garcia Bandia. Vuonna 1974 syntyi Donnan ja Keithin poika Zion, joka vaikutti 2000-luvulla perustetussa duossa ZionBox. Grateful Deadin jälkeen pariskunta perusti Heart of Gold Bandin. Grateful Deadin jäsenten kanssa Donna esiintyi seuraavan kerran vasta Jerry Garcian kuoleman jälkeen. Donnan aviomiehen kuoltua vuonna 1980 hän avioitui The Fiddlewormsissa ja The Donna Jean Godchaux Bandissa soittaneen basistin David MacKayn kanssa. Donna palasi lapsuuden kotiinsa Florenceen ja alkoi tehdä äänityksiä Muscle Shoals Sound -studioilla. Vuonna 2009 Donna perusti uuden yhtyeen The Donna Jean Godchaux Band Jeff Mattsonin kanssa. Paluu musiikkiskeneen oli tapahtunut paria vuotta aikaisemmin Kettle Joe's Psychedelic Swamp Revue-yhtyeessä. Sen nimeksi vaihtui ensin Donna Jean & The Tricksters. Ajoittain Donna vierailee esimerkiksi Bob Weir&Rat Dogin, New Riders of the Purple Sagen ja Dead & Companyn keikoilla. Vuonna 1994 Donna Jean pääsi Rock and Roll Hall of Fameen Grateful Deadin jäsenenä. Killenissä, Alabamassa asuva Godchaux on aktiivinen Muscle Shoalsin musiikkiskenessä myös silloin, kun hän ei konsertoi Donna Jean Godchaux Bandissa Jeff Mattsonin kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti