Metallica:Kill 'em All
25. heinäkuuta 1983 Megaforce Recordsin julkaisemana ilmestynyt Kill 'em All on Metallican esikoisalbumi. Kyseistä pitkäsoittoa on yleisesti pidetty käänteentekevänä trash metallin kehitykselle sen yhdistäessä brittiheavyn riffejä hardcorepunkin tempoihin. Metallican esikoisalbumi erosi aikakautensa valtavirran rockista sekä musiikillisen ilmaisunsa että tekstiensä osalta. Ne inspiroivat useita muita yhtyeitä samantyyppiseen musiikilliseen ja tekstilliseen ilmaisuun. Kill 'em All nousi Billboardin listalla sijalle 155. Metallican kolmannen albumin Master of Puppets saavuttaman suosion vanavedessä. Elektran Metallican debyytistä vuonna 1988 julkaisema uusintapainos saavutti sijan 120. Kill 'em All on vastaanottanut myönteisiä arvosteluja sekä ilmestymisaikanaan että myöhemmin. Se on päässyt lisäksi mukaan muutamiin kaikkien aikojen paras levy-tyyppisiin äänestyksiin. Vuonna 1999 albumi saavutti kolminkertaisesti platinaa Yhdysvalloissa kolmen miljoonan kappaleen myynnillään. Singleformaatissa Kill 'em Allilta julkaistiin kappaleet Whiplash ja Jump in the Fire. Keikkailunsa Metallica aloitti Los Angelesin clubiskenessä. Yhtye nauhoitti useita demoja herättääkseen clubien omistajien kiinnostuksen. San Franciscoon siirtymisen jälkeen yhtyeen basistiksi vakiintui Cliff Burton. Megaforcen johtaja Jon Zazula vakuuttui Metallican demosta No Life 'til Leather ja kiinnitti yhtyeen. Esikoisalbuminsa yhtye nauhoitti toukokuussa 1983 tuottaja Paul Curcion kanssa Rochesterissa, New Yorkissa Music America -studioilla. Metallican debyytin originaalinimeksi kaavailtu Metal Up Your Ass oli albumin jakelijoiden mielestä liian provosoiva kaupallista menestystä ajatellen. Yhdysvalloissa Metallica kiersi kahden kuukauden ajan Kill 'em All for One -kiertueella, jonka se teki brittiläisen heavy metal -yhtyeen Ravenin kanssa. Metallican Venomin Euroopan-kiertuetta Seven Dates of Hell lämmitelleen rundin loppuessa vuonna 1984 Kill 'em All oli myynyt 60 000 kappaletta. Musiikkikirjoittaja Joel McIverin mukaan Burtonin ja James Hetfieldin osasuoritukset Kill 'em Allilla ovat lähellä virtuoositeettiä. Kapinallisen luonteensa ja katuolemuksensa vuoksi Metallicaa diggasivat aluksi ne, jotka eivät lukeutuneet hardrockin valtavirran yleisöön. Kill 'em Allin musiikillinen ilmaisu oli kaukana 80-luvun alkupuolella listoja hallinneista glam metal-yhtyeistä. Hit the Lights kehittyi Hetfieldin ja Hugh Tannerin Leather Charmille kirjoittamasta kappaleaihiosta. Hetfield oli tuonut sen rumpali Lars Ulrichille ja kaksikko kokeili erilaisia sovituksia. Kappaleessa kuullaan 160 iskua minuutissa ja sen teksteissä ylistetään heavy metallia itsessään. Kappale loppuu useisiin Kirk Hammettin pitkiin kitarasooloihin. The Four Horsemen perustuu Dave Mustainen varhaiselle Metallicalle kirjoittamaan kappaleeseen The Mechanix. Hetfieldin käsialaa olevat tekstit kertovat Ilmestyskirjan neljästä ratsastajasta ja kappaleen bridge ja keskellä kuultava kitarasoolo ovat myös hänen käsialaansa. Motorbreathin Hetfield kirjoitti Leather Charmin aikaan ja kappale kertoo elämästä tien päällä. Ulrichin rummut ovat keskeisessä osassa jokaisessa kertosäkeessä Hammettin riffin myötäillessä kitarasooloja. Jump in the Fire julkaistiin singlenä Britanniassa helmikuussa 1984 promotoimaan Metallican yhteiskiertuetta Venomin kanssa. Singlen muina kappaleina julkaistiin Phantom Lord ja Seek & Destroy. (Anaesthesia) Pulling Teeth on Burtonin bassosoolo, jossa kuullaan hänen lisäkseen ainoastaan Ulrichia rumpuineen. Mainittu kappale oli kuulunut Burtonin keikkaohjelmistoon jo hänen kouluaikaisessa yhtyeessään The Agents of Misfortune. Kappaleessa Burtonin soolotyyli tulee selkeästi esiin ja siinä hyödynnetään muun muassa wah wah-pedaalia. Burton esitti Pulling Teethia bassosoolonaan ensimmäisellä keikalla, jonka Hetfield ja Ulrich häneltä todensivat. Wah wah-pedaalia hyödyntänyt Burton soitti tuonaikaisen yhtyeensä Trauman kanssa. Whiplash julkaistiin albumin ensimmäisenä singlenä kahdeksas elokuuta 1983. Rytmiikaltaan kappaleessa kuullaan lähes 200 iskua minuutissa. Mick Wall piti kyseistä kappaletta trashmetallin syntymänä. Dave Mustainen kirjoittaman Phantom Lordin riffi on tyylillisesti lähellä New wave of British Heavy Metallia. No Remorse alkaa keskitempoisena, mutta kiihdyttää tahtiaan vasta viidennellä minuutilla. Seek & Destroy oli saanut inspiraationsa Diamond Headin kappaleesta Dead Reckoning ja kyseessä oli ensimmäinen Kill 'em Allia varten nauhoitettu kappale. Tehokkaan kertosäkeensä ansiosta biisistä tuli keikkastandardi. Metal Militia lukeutuu albumin nopeimpiin kappaleisiin ja kuvaa heavy metallia elämäntapana. Mustaine vastasi kappaleen pääriffistä. Kill 'em Allia on pidetty eräänä kaikkien aikojen raskaimmista ja nopeimmista koskaan levytetyistä albumeista. Sen vaikutuksen ovat tunnustaneet esimerkiksi Slayerin kitaristi Kerry King, Anthraxin kitaristi Scott Ian ja Dream Theaterin rumpali Mike Portnoy. Rolling Stonen sadan 80-luvun parhaan albumin listalla Kill 'em All saavutti sijan 35. Keikkailun osalta kaksi kuukautta kestänyttä Kill 'em All for One-kiertuetta seurasi joulukuussa 1983 minikiertue keski-lännessä ja Yhdysvaltojen itäosissa. Helmikuussa 1984 Metallican Euroopan keikkojen alkajaisiksi yhtye lämmitteli Twisted Sisterin kanssa Venomin Seven Dates of Hell -kiertuetta. Sen sponsorina oli Metallican jakelijana Britanniassa ollut Music for Nations, joka julkaisi Jump in the Fire -ep:n kyseisessä tarkoituksessa. Yhdestoista helmikuuta 1984 Zwollessa Aardshok-festivaalilla Metallica soitti siltä erää suurimmalle 7000 hengen yleisölleen. Lisäksi kiertue vieraili esimerkiksi Italiassa, Saksassa, Ranskassa ja Belgiassa huipentuen kahteen loppuunmyytyyn Lontoon Marqueella soitettuun keikkaan. Kahdeksas kesäkuuta 2013 Metallica esiintyi Orion-festivaalilla fiktiivistä nimeä Dehaan käyttäen. Tuolloin yhtye soitti Kill 'em Allin ensi kertaa kokonaisuudessaan albumin 30-vuotista olemassaoloa kunnioittaakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti