Pelle Miljoona Unitedin Rock in the City-festivaalin Joensuun-keikka käynnistyi innostavasti, mutta samalla odotustenmukaisesti Eddie & The Hot Rodsin originaalituotantoa edustavalla Lähdetään kiitämään-coverilla, jota harvinaisempana valintana seurasi Problemsin Aurinko antaa iloa yhtyeen vuoden 1981 albumilta Yleisön pyynnöstä. Klassikkokimaraa Juokse villi lapsi, Lanka palaa ja Pelko ja viha väritettiin tuoreemmalla rockiskulla Viha ja legendaarista Gabrielia seurasi kaksi tuoreempaa varsin laadukasta kappalevalintaa, joita edustivat Pitkä marssi vapauteen ja Ajan halki kesäyön. 70-luvun lopun Tumppi ja Pelle-klassikoista Problemsin Mä haluun mennä ja Pelle Miljoona & 1980:n Nuoret sankarit tarjoiltiin varsin onnistuneina näkemyksinä. Vanhan klovnin kyyneleiden sisältyminen settiin oli varsin myönteinen seikka loppusetin painottuessa Moottoritien ja Viimeisen syksyn biisiaarteistoon. Ensin mainittua edusti Olen kaunis-rallin ja itseoikeutetun ja setin päättäneen nimikappaleen lisäksi viime aikoina hieman harvemmin soitettu Älä äiti itke. Soittoaikaa oli tasan tunti, joten encoreita ei kuultu. Koska kyseessä on todennäköisesti viimeinen todentamani Unitedin keikka, oli sen tunnelma tavanomaista arvokkaampi. Hienot biisivalinnat ja onnistuneet versioinnit jälleen kerran. Kiitos United.
Pelle Miljoona United Joensuussa Rock in the City -festivaalilla 16. 8. 2019.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti