Melrose potkaisi Rock in the City-festivaalin viimeisessä pysähdyspaikassa eli Joensuussa illan musiikillisen tarjonnan upeasti käyntiin tarkalleen tunnin mittaisella setillään. Rock N' Roll Cliche käynnisti keikan iskevästi ja sitä seurasivat upeasti svenganneet John Doe ja The Fabulous Thunderbirdsin repertuaarista poimittu I Believe I'm in Love With You. Nykyisin harvemmin soitettu, vuonna 1986 ilmestyneen Melrosen esikoisalbumin kirkkaimpiin helmiin lukeutuva Lust at First Sight oli mainiota kuulla. Tear Stained Letter ja mainiosti rullaava, killerikertosäkeellä kuorrutettu The Chief jatkoivat keikkaa upeasti. Tramp hidasti tempoa silti intensiteettinsä erinomaisesti säilyttäen. Billy Ocean-cover Loverboy ja Melrosen oman tuotannon ytimeen lukeutuva It's in the Bag-albumin nimikappale lukeutuivat setin huippuhetkiin, samoin kuin Patti Smithin ohjelmistoa alun perin edustava ja versioinnissaan silkkaan revittelyyn yltänyt Rock N' Roll Nigger. Bobby Peterson Quintetin Mama Get Your Hammer lukeutui varsin harvoin soitettuihin lainoihin ja Phillip Goodhand-Taitin Number One tutumpiin. Setin päätti itseoikeutetusti pitkä näkemys Rich Little Bitchistä.Todennetun perusteella Tokela, Roger ja Jami ovat mitä mainioimmassa keikkakuosissa. Ensi kertaan.
Melrose Rock in the City-festivaalilla Joensuussa 16. elokuuta 2019.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti