The Who:Meaty Beaty Big and Bouncy
Lokakuun lopussa 1971 Britanniassa Track Recordsin ja Yhdysvalloissa Deccan julkaisuna ilmestynyt Meaty Beaty Big and Bouncy on The Whon ensimmäinen kokoelma-albumi. Yhtyeen kotimaan albumilistalla se nousi parhaimmillaan yhdeksänneksi ja oli Billboardin vastaavalla kahta sijaa alempana. Britanniassa pitkäsoiton kappaleet oli Bors the Spideria ja I'm a Boyta lukuun ottamatta julkaistu kaikki singleformaatissa. A Legal Matter, Magic Bus ja The Seeker pois lukien kaikki mainitut singlebiisit olivat lisäksi nousseet kymmenen suosituimman joukkoon. Happy Jack, I Can See for Miles, Magic Bus ja Pinball Wizard olivat Yhdysvalloissa top 40-hittejä. John Entwistlen kirjoittama Boris the Spider on albumiraita The Whon vuonna 1966 ilmestyneeltä kakkospitkäsoitolta A Quck One ja I'm a Boysta kokoelmalla kuullaan pitempi ja hidastempoisempi näkemys, joka julkaistiin pari kuukautta kappaleen originaalin singleversion jälkeen. Meaty Beaty Big and Bouncyn kappalevalinnoista vastasi yhtyeen kitaristi ja musiikillinen primus motor Pete Townshend. Kokoelma-albumin nimi viittasi yhtyeen jäseniin; Meaty solisti Roger Daltreyhin, Beaty luontevasti rumpali Keith Mooniin, Big basisti Entwistleen ja Bouncy kitaristi Townshendiin ja hänen lavahyppyihinsä. Albumin originaalipainoksella kappaleesta Magic Bus kuullaan pitempi, vaihtoehtoinen versio. Samainen versio julkaistiin vuonna 1988 ilmestyneellä The Who Collectionilla. Vuonna 2017 Polydor Records julkaisi Meaty Beaty Big and Bouncysta 180 gramman vinyyliversion, jolla kappaleista hyödynnettiin samoja miksauksia kuin vuonna 1971 ilmestyneellä originaalilla julkaisulla. Pitkäsoiton sisäkannen kuva on luoteis-Lontoossa sijaitsevasta Railway Hotelista. The Who esiintyi siellä uransa alkuvaiheessa kerran viikossa kesäkuusta 1964 eteenpäin. Kyseisessä paikassa manageri Kit Lambert todensi omalta osaltaan yhtyeen debyyttikeikan ja Pete Townshend rikkoi vahingossa kitaransa. Suuri osa Meaty Beaty Big and Bouncylla julkaistusta kappaleista oli ilmestynyt aikaisemmin The Whon varsinaisilla pitkäsoitoilla. My Generationin nimiraidan lisäksi samaiselta yhtyeen esikoisalbumilta ovat The Kids Are Alright ja A Legal Matter, Boris the Spider on Quick Onelta ja Happy Jack on löydettävissä sen jenkkiversiolta. I Can See for Miles on The Who Sell Outin ja Pinball Wizard The Whon ensimmäisen rockoopperan, eli Tommyn materiaalia. Magic Bus ja Pictures of Lily oli julkaistu aikaisemmin Yhdysvalloissa kokoelma-albumilla Magic Bus:The Who On Tour. Kriitikoiden keskuudessa Meaty Beaty Big and Bouncy saavutti jossakin määrin ristiriitaisen vastaanoton. Erityisesti Dave Marsh oli pettynyt kokoelma-albumin melko ilmeisiin kappalevalintoihin, sillä The Whon ohjelmistosta olisi ollut poimittavissa singlejen b-puolia, demoja, liveversioita sekä aikaisemmin pelkästään Britanniassa ilmestyneitä tai jopa täysin ennen julkaisemattomia kappaleita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti