perjantai 16. elokuuta 2019
Lauantain pitkä:80-luvun alun merkittävä yhdysvaltalainen uuden aallon edustaja
The Go Go's on Los Angelesissa vuonna 1978 perustettu, uutta aaltoa edustava yhtye. Se nousi kuuluisuuteen seuraavan vuosikymmenen alussa ja säilyy toistaiseksi ainoana Billboardin listakärkeen nousseena naisyhtyeenä, joka sekä itse kirjoitti kappaleensa että soitti itsenäisesti. Go Go'sin vuonna 1981 ilmestynyt esikoisalbumi Beauty and the Beat tunnustetaan uuden aallon kulmakiviin lukeutuvaksi. Se raivasi osaltaan tietä muille mainitun tyylisuunnan edustajille. Beauty and the Beat pysytteli Billboardin listakärjessä kuuden viikon ajan. Tuplaplatinaan yltäneellä kahden miljoonan kappaleen myynnillään Beauty and the Beat on eräs kaikkien aikojen menestyneimmistä esikoisalbumeista. Maailmanlaajuisesti The Go Go'sin albumeita on myyty yli seitsemän miljoonaa kappaletta. Yhtye lopetti toimintansa 80-luvun puolivälissä, mutta se on jatkanut konsertointiaan ja tehnyt myös uusia levytyksiä. The Go Go'sin vuoden 2016 konsertteja mainostettiin yhtyeen jäähyväiskiertueena, mutta toistaiseksi viimeiset keikkansa yhtye teki Hollywood Bowlilla heinäkuussa 2018. 26. heinäkuuta 2018 ja kuudes tammikuuta 2019 välisenä aikana Hudson Theatressa pyöri musikaali Head Over Heels, jossa kuultiin myös The Go Go's:in musiikkia. Go Go's:in originaalikokoonpanon muodostivat solisti Belinda Carlisle, kitaristi Jane Wiedlin, basisti Margot Olavarria ja rumpali Elissa Bello. Los Angelesissa yhtye keikkaili The Masquessa ja Whiskey a Go Gossa ja San Franciscossa Mabuhay Gardensissa. Soolokitaristi/kosketinsoittaja Charlotte Caffey täydensi Go Go's:in kokoonpanon myöhemmin vuoden 1978 aikana ja seuraavan vuoden kesällä Gina Schock korvasi Bellon yhtyeen rumpalina. Mainittujen naisistonvaihdosten myötä yhtye alkoi tyylillisesti siirtyä kohti voimapopsoundia. Loppuvuodesta 1979 yhtye nauhoitti viidestä kappaleesta koostuneen demon Los Angelesin Gold Star -studioilla ja seuraavana vuonna The Go Go's soitti brittiläisen skayhtyeen Madnessin lämmittelijänä sekä Los Angelesissa että Britanniassa.Puolet Go Go'sin vuodesta 1980 kului brittikiertueella. Yhtye saavutti menestystä ja julkaisi Stiff Recordsin kautta demoversion kappaleestaan We Got the Beat. Joulukuussa 1980 Go Go's:in basistiksi vaihtui aikaisemmin muun muassa Girlschoolissa soittanut Kathy Valentine. Huhtikuussa 1981 The Go Go's solmi levytyssopimuksen I. R. S. Recordsin kanssa. Billboardin listamenestyksen lisäksi esikoisalbumi Beauty and The Beat oli menestys Kanadassa, missä se nousi listakakkoseksi ja oli Australiassa parhaimmillaan sijalla 27. Vuonna 2003 Beauty and the Beat saavutti sijan 413. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Our Lips Are Sealed ja We Got the Beatin uusi versio olivat albumin singlemenestyksiä. Beauty and The Beatia seurannut The Go Go's:in kakkosalbumi Vacation saavutti esikoista ristiriitaisemmat arvostelut, mutta myi Yhdysvalloissa kultalevyksi ja pitkäsoiton nimikappaleesta tuli top ten -menestys. Vuonna 1984 The Go Go's teki paluun Martin Rushentin tuottamalla albumilla Talk Show. Siltä poimitut singlet Head Over Heels ja Turn to You nousivat Yhdysvalloissa top 40:ään. Itse albumi saavutti myönteiset arvostelut, mutta myi edeltäjiään niukemmin. Loppuvuodesta 1984 yhtyeen basistiksi vaihtui aikaisemmin yhtyeessä Giant Sand soittanut Paula Jean Brown Caffeyn siirtyessä rytmikitaristiksi. Mainittu Go Go's:in kokoonpano teki debyyttikeikkansa vuoden 1985 Rock in Rio- festivaaleilla, mutta lopetti toimintansa samaisen vuoden toukokuussa. Vuonna 1990 Go Go's:in Caffeysta, Carlislesta, Schockista, Valentinesta ja Wiedlinistä koostunut kokoonpano teki paluun hyväntekeväisyyskonsertin myötä. Myöhemmin samana vuonna seurasi lisää esiintymisiä. Tuottaja David Z:n kanssa yhtye nauhoitti uuden version The Capitols-yhtyeen vuoden 1966 hitistä Cool Jerk Greatest Hits-kokoelmalleen. Vuonna 1994 yhtyeeltä ilmestyi kahden cd:n kokoelma Return to the Valley of the Go Go's, joka sisälsi myös kolme uutta kappaletta. Single The Whole World Lost Its Head saavutti sijan 21. Modern Rock Tracks -listalla ja Go Go's:in singleistä ainoana se nousi brittilistalla top 40:ään, missä kappale saavutti sijan 29. Go Go's konsertoi tuplakokoelmansa timoilta ja The Banglesin Vicki Peterson tuurasi raskaana ollut Caffeyta. Vuonna 2001 Go Go's:ilta julkaistiin uutta tuotantoa sisältävä albumi God Bless the Go Go's. Green Day-yhtyeen johtohahmo Billy Joe Armstrong oli mukana kirjoittamassa albumin ainoaa singlenä julkaistua kappaletta The Unforgiven. Se saavutti listasijoituksen 22. Itse pitkäsoitto saavutti kriitikoiden taholta hyvän vastaanoton ja nousi Billboardin albumilistalla sijalle 57. Vuoteen 2001 Go Go's:illa ajoittui myös esiintyminen Brian Wilson -tribuutissa Radio City Hallissa Billy Joelin, David Crosbyn ja Paul Simonin kaltaisten artistien kanssa. Vuoteen 2011 sijoittui The Go Go's:in Ladies Go Wild -kiertue, joka juhlisti Beauty and the Beat -albumin 30-vuotista olemassaoloa. Vuoden 2012 Yhdysvaltain-kiertueen loppuosassa Abby Travis tuurasi loukkaantunutta Valentinea. Kahdeksas maaliskuuta 2013 Valentinen ilmoitettiin jättäneen yhtyeen. Go Go's jatkoi keikkailuaan vuosina 2013 ja 2014 Travis basistinaan. Go Go's:in jäähyväiskiertue ajoittui vuoden 2016 elokuuhun. Vielä tammikuussa 2018 yhtye ilmoitti soittavansa heinäkuun alussa Hollywood Bowlilla kolme konserttia Los Angelesin filharmonisen orkesterin kanssa. Tammikuun viimeisenä 2018 Go Go's:in Valentinen sisältänyt kvintettikokoonpano soitti New Yorkin Bowery Ballroomissa. Samaisen vuoden helmikuussa ilmoitettiin Valentinen liittyneen yhtyeeseen uudelleen. Kesällä 2018 New Yorkin Hudson Theatressa sai ensi-iltansa Go Go's:iin liittyvä musikaali Head Over Heels. Vuonna 2020 Sundancen elokuvafestivaaleilla sai ensi-iltansa Allison Elwoodin ohjaama yhtyeestä kertova dokumenttielokuva. Heinäkuun viimeisenä 2020 Go Go's julkaisi ensimmäisen uutta tuotantoa edustavan kappaleensa 19 vuoteen ja se on myös elokuvassa kuultu Club Zero. Vuonna 2021 Go' Go's pääsi Rock and Roll Hall of Fameen lähes neljä vuosikymmentä Beauty and the Beatin ilmestymisen jälkeen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti