Tiistain tukeva:Kahden keskeisen kanadalaisen rockyhtyeen johtohahmo

27. syyskuuta 1943 syntynyt Randolph Charles, alias Randy Bachman on kanadalainen kitaristi, solisti ja biisintekijä, joka kantaa yhtyeiden The Guess Who ja Bachman Turner Overdrive perustajajäsenen kunniakasta titteliä. Lisäksi hän on ollut mukana yhtyeissä Brave Belt ja Ironhorse sekä levyttänyt useita sooloalbumeita. CBC Radiolla Bachman juontaa viikoittaista musiikkiohjelmaa nimeltä Vinyl Tap. Winnipegissä syntynyt Bachman on puoliksi saksalaista ja puoliksi ukrainalaista sukujuurta. Viisivuotiaasta hän soitti viulua Toronton kuninkaallisessa konservatoriossa. Viulua Bachman opiskeli 12-vuotiaaksi, jolloin hän kyllästyi rakenteellisiin läksyihin. Bachmanille selvisi, ettei hän osannut lukea nuotteja, mutta pystyi soittamaan mitä tahansa kuultuaan sen kerran.  Bachmanin ollessa viisitoistavuotias hänen serkkunsa opetti hänelle kolme keskeistä sointua. Vuotta myöhemmin Bachman tapasi Lenny Breaun, joka seuraavan kahden vuoden aikana opetti hänelle kitaransoiton sormitekniikkaa ja myös tutustutti hänet Chet Atkinsin musiikkiin. Vuonna 1959 Bachmanille olisi tarjoutunut tilaisuus todentaa Les Paulin konsertti Winnipegissa, mutta hän oli liian nuori päästääkseen seuraamaan keikkaa. Hän toimi silti Paulin roudarina ennen ja jälkeen konsertin ja pyysi tältä kitaraoppia. Paul päätyi opettamaan Bachmanille versionsa kappaleesta How High the Moon. Bachman oli hyvä oppilas, kunnes kitara vei kaiken hänen mielenkiintonsa. Vuonna 1960 Bachman ja Chad Allan perustivat Winnipegissa yhtyeen Al & The Silvertones. Kahta vuotta myöhemmin yhtyeen nimeksi vaihtui Chad Allan & The Expressions ja sitten The Guess Who. Vuonna 1965 yhtye saavutti Kanadassa ykköshitin näkemyksellään Johnny Kidd & The Piratesin Shakin’ All Overista. Myös Billboardilla cover saavutti 22. sijan.

Vuonna 1966 Allan lähti ja Burton Cummingsista tuli yhtyeen leadvokalisti. Parin seuraavan vuoden ajan The Guess Who työskenteli lähinnä kotimaassaan ja julkaisi top 40:ään yltäneitä singlejä. Alkuvuodesta 1969 ilmestynyt Bachmanin ja Cummingsin yhteistyötä edustanut These Eyes merkitsi yhtyeelle viimein valtakunnallista läpimurtoa. Kahden seuraavan vuoden aikana The Guess Who julkaisi kolme menestyksekästä pitkäsoittoa. Vuonna 1969 ilmestyivät Wheatfield Soul ja Canned Wheat ja American Woman seuraavana vuotena. Bachman kirjoitti suurimman osan kyseisten albumien kappaleista, tosin mukana oli myös yhteistyössä Cummingsin kanssa työstettyjä kappaleita. Alkuvuodesta 1970 American Womanin nimikappale nousi Billboardin listan kärkeen. Kyseessä oli uusi saavutus kanadalaiselle yhtyeelle. Yhtyeen yhteistyötä edustanut kappale oli tekstinsä osalta Yhdysvaltoja kritisoiva. Bachman jätti The Guess Whon pian menestyssinglen jälkeen. Jo ennen toukokuuhun 1970 ajoittunutta lähtöään Bachman oli nauhoittanut RCA Recordsille esikoissooloalbuminsa nimeltä Axe. Seuraavana vuotena Bachman perusti Chad Allanin kanssa yhtyeen Brave Belt. Sen esikoispitkäsoitto Brave Belt I ilmestyi vuonna 1971. Tyylillisesti yhtye oli lähempänä countryrockia kuin rock and rollia ja tämä merkitsi selkeää tyylinmuutosta sekä The Guess Whohun että Axella julkaistuun materiaaliin verrattuna. Brave Beltin rumpalina vaikutti  yksi Randyn veljistä, ainoastaan 18-vuotias Robbie Bachman. Fred Turnerin liityttyä Brave Beltin basistiksi yhtyeen soundi muuttui selvästi raskaampaan suuntaan. Tämä taas aiheutti Chad Allanin eroamisen yhtyeestä. Allan oli silti biisintekijänä vielä kahdella Brave Beltin kakkosalbumin kappaleista. Kakkoskitaristiksi Allanin paikalle otettiin Tim Bachman. Kyseinen lineup teki sopimuksen Mercury Recordsin kanssa ja sen nimeksi vaihtui Bachman-Turner-Overdrive, josta käytettiin usein lyhennettä BTO. 

Yhtyeen nimeä kantanut esikoispitkäsoitto ilmestyi toukokuussa 1973. Jo samaisen vuoden joulukuussa julkaistu Bachman Turner Overdrive II muodostui huomattavasti yhtyeen debyyttiä menestyksekkkäämmäksi singlehittien Takin Care of Business ja Let It Ride ansiosta. Niistä ensin mainittu saavutti Billboardin listalla 12. ja jälkimmäinen 23. sijan. Vuonna 1974 vuorossa oli yhtyeen kolmas ja listakärkeen noussut pitkäsoitto Not Fragile. Myös Bachmanin käsialaa ollut singlekappale You Ain’t Seen Nothing Yet meni ykkössijalle ja toinen pikkulevy Roll On Down the Highway saavutti sekin 14. sijan. BTO pysyi listoilla myös seuraavilla pitkäsoitoillaan Four Wheel Drive sekä Head On. Hiteiksi kyseisiltä albumeilta nousivat Hey You, Take It Like A Man sekä hienoisia jazzvaikutteita sisältänyt Looking Out for Number One. Loppuvuodesta 1976 levytettäessä albumia Freeways yhtyeen jäsenten välillä alkoi esiintyä kitkaa. Bachman kirjoitti kaikki albumin kappaleet yhtä lukuun ottamatta ja toimi leadvokalistina kahta lukuun ottamatta. Joidenkin yhtyeen jäsenten mielestä heillä ei ollut riittävästi laadukasta levytysmateriaalia ja he olisivat halunneet pitkittää albumin julkaisua. Freeways saavutti ainoastaan sijan 70., eikä pitkäsoitolta poimittu singlemenestyksiä. Randy Bachman jätti yhtyeen maaliskuun puolivälissä 1977. Muu yhtye jatkoi täst edes nimellä BTO, kun oli sovittu, että ainoastaan Randylla oli oikeus käyttää kokonaista Bachman – nimeä. Erottuaan BTO:sta Bachman levytti sooloalbumin nimeltä Survivor, joka ei kuitenkaan noussut listoille Yhdysvalloissa. Seuraavaksi hän perusti yhtyeen Ironhorse basisti/solisti Tom Sparksin kanssa. Yhtyeen debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1979. Siltä poimittu single Sweet Lui-Louise nousi Yhdysvalloissa sijalle 36. ja Kanadassa kymmentä sijaa korkeammalle. Lisäksi kyseinen kappale saavutti menestystä Euroopassa; erityisesti Italiassa. 

Pitkäsoiton tiimoilta tehdyn kiertueen jälkeen Tom Sparks erosi yhtyeestä ja hänet korvasi Frank Ludvig. Ironhorsen uusi lineup julkaisi vuonna 1980 pitkäsoiton Everything is Grey, joka sisälsi edeltäjäänsä voimakkaammin popvaikutteita. Fred Turnerin johtama BTO oli hajonnut alkuvuodesta 1980 ja Turner ryhtyi seuraavana vuonna jälleen yhteistyöhön Bachmanin kanssa. Uusi yhtye otti nimekseen Union ja julkaisi pitkäsoiton On Strike. Vuonna 1983 Bachman osallistui The Guess Whon reunioniin. Lineupissa oli Burton Cummngsin lisäksi myös muita American Womanin aikaan yhtyeessä vaikuttaneita muusikoita. The Guess Whon reunionia seurasi vastaava BTO:n kanssa. Siihen osallistuivat lisäksi Fred Turner, Tim Bachman ja The Guess Whon rumpali Garry Peterson. Robbie Bachman ja yhtyeen legendaarisimman lineupin kitaristi Blair Thorton eivät ottaneet osaa reunioniin. Randy oli mukana kyseisessä kokoonpanossa vuoteen 1987 saakka ja vuonna 1984 yhtyeeltä julkaistiin uusi pitkäsoitto. Not Fragile – pitkäsoiton aikainen legendaarinen kokoonpano aloitti keikkailun jälleen vuonna 1988 ja jatkoi vuoteen 1991, jolloin Randy jälleen jätti yhtyeen. Kyseessä oli viimeinen kerta, kun hän soitti BTO:ssa. Bachman soitti useita kiertueita The Guess Whon kanssa heinäkuuhun 2003 mennessä. Tuolloin sekä Randy että Burton Cummings jättivät yhtyeen ja perustivat Bachman Cummingsin. 

Kesällä 2005 BBC Radio Onella alkoi Bachmanin radio-ohjelma Vinyl Tap, jossa vierailee myös artisteja ja muusikoita, joihin Bachman on tutustunut 50 vuotisen uransa aikana. Toinen heinäkuuta 2005 Bachman esiintyi Bob Geldofin järjestämän Live 8 – megakonsertin Kanadan osiossa. Bachman konsertoi oman The Bachman Bandinsa sekä Bachman-Cummingsin kanssa. Lisäksi hän on luonut suositun teatterishown Every Song Tells a Story. Siinä Bachman esiintyy sekä sähköisesti että akustisesti yhtyeensä kanssa ja kertoo taustoja vanhoille klassikkokappaleilleen. Kesällä 2006 Burton & Cummings teki kiertueen Kanadassa The Carpet Fogsin kanssa. Bachman on levyttänyt myös melodista jazzia sisältävän albumin Jazz Thing, joka on saatavilla ainoastaan hänen kotisivunsa kautta. Syyskuussa 2010 Bachman ja Turner julkaisivat uuden cd:n. Sitä edeltänyt radiosingle Rollin’ Along tuli myyntiin iTunesiin kesäkuussa. Vuosina 2010–11 Bachman ja Turner tekivät kiertueen, joka käynnistyi Sweden Rockista kesäkuussa 2010. Muista keskeisistä esiintymispaikoista mainittakoon pikaisesti High Voltage Festival Lontoossa samaisen vuoden heinäkuussa. Vuonna 2015 Bachman julkaisi albumin Heavy Blues. Siihen oli vaikuttanut hänen rakkautensa 60-luvun klassiseen bluesrockiin. Kyseisellä pitkäsoitolla vierailleista muusikoista nostettakoon esiin Neil Young, Joe Bonamassa, Peter Frampton sekä Jeff Healey.