Lauantain pitkä:Yksi bluesin kolmesta suuresta Kingistä

Kolmas syyskuuta 1934 syntynyt ja 28. joulukuuta 1976 menehtynyt Freddie King oli vaikutusvaltainen amerikkalainen blueskitaristi. Hänet nimetään yleisesti sähköisen blueskitaran kolmen kuninkaan joukkoon Albert ja BB Kingin tavoin. Freddie Kingin kitaransoittotyyli perustui Texas ja Chicago-vaikutteisiin. Hän oli eräs ensimmäisistä bluesartisteista, jonka taustayhtyeessä oli muusikoita eri roduista. King muistetaan erityisesti Have You Ever Loved a Womanin ja Hideawayn kaltaisista singlehiteistä. Niistä jälkimmäinen oli top 40 – menestys. Kingin keskeisistä pitkäsoitoista mainittakoon vuonna 1961 ilmestynyt, instrumentaalikappaleita sisältänyt Let’s Hide Away and Dance Away with Freddy King sekä vuoden 1974 tuotantoa edustava Burglar, jonka kappaleissa King osoitti kypsyytensä niin muusikkona kuin solistina bluesin ja funkin parissa. King loi maineensa vaikutusvaltaisena kitaristina 60-luvun alussa Federal Recordsille tekemiensä levytysten ansiosta. Hänen sielukas ja voimakas äänensä ja erottuva kitaransoittotyylinsä toimivat inspiraation lähteenä lukuisille kitaristeille, joista ensi alkuun mainittakoon Eric Clapton. Rock and Roll Hall of Fameen King pääsi postuumisti vuonna 2012.  Kingin ollessa ainoastaan kuusivuotias hänen äitinsä Ella Mae King ja enonsa alkoivat opettaa hänelle kitaransoittoa. Syksyllä 1949 King muutti perheineen Dallasista Chicagon eteläosaan. Sen yökerhoissa King kuuli bluesia sellaisten tyylisuunnan keskeisten tekijöiden kuin Muddy Watersin, Howlin Wolfin, T-Bone Walkerin, Elmore Jamesin ja Sonny Boy Williamsonin esittämänä. Ensimmäisen yhtyeensä Every Hour Blues Boysin King muodosti kitaristi Jimmie Lee Robinsonin ja rumpali Frank ”Sonny” Scottin kanssa. Vuonna 1952 18-vuotias King alkoi soittaa taustamuusikkona sellaisissa yhtyeissä, kuin Little Sony Cooper Band ja Earl Payton’s Blues Cats. 

Niistä viimeksi mainitun kanssa hän levytti vuonna 1953 Parrot Recordsille, mutta kyseiset äänitykset jäivät vaille julkaisua. 50-luvun kuluessa eteenpäin King soitti useiden Muddy Watersin taustamuusikoiden ja muiden keskeisten Chicaco-bluesin edustajien kanssa. Heistä mainittakoon kitaristit Jimmy Rogers, Robert Lockwood ja Hound Dog Taylor, basisti Willie Dixon, pianisti Memphis Slim ja huuliharpisti Little Walter. Vuonna 1956 oli vuorossa Kingin ensimmäinen levytys yhtyeenjohtajana ja levy-yhtiönä oli El-Bee Records. Singlen a-puoli Country Boy, oli duetto Margaret Whitfieldin kanssa ja b-puolella King oli leadvokalistina. Kitaristina levytyksillä oli Robert Lockwood Jr. King ei onnistunut solmimaan levytyssopimusta Chess Recordsin kanssa. Kyseessä oli Muddy Watersin, Howlin Wolfin ja Little Walterin levy-yhtiö. Kritiikki kohdistui siihen, että Freddien laulusoundi kuulosti liikaa BB Kingiltä. Länsirannikolla oli kuitenkin kehittymässä uusi bluesskene. Willie Dixonin myötävaikutuksella King teki äänityssession Cobra Recordsille, mutta sen tuloksia ei julkaistu. King pääsi silti soittamaan Magic Samin taustalle. Häntä kuullaan tosin ilman krediittejä joillakin Samin Mel Londonin Chief ja Age –levy-yhtiöille tekemillä levytyksillä. Vuonna 1959 King oppi tuntemaan King Recordsin pianistina, tuottajana ja A&R-miehenä toimineen Sonny Thompsonin. Yhtiön omistaja Syd Nathan sainasi Kingin King Recordsin alamerkille Federalille seuraavana vuotena. Debyyttisinglensä kyseiselle yhtiölle King levytti kyseisen vuoden elokuussa ja pikkulevy Have You Ever Loved a Woman/You’ve Got to Love Her with a Feeling julkaistiin nimellä Freddy King. Samoissa äänityssessioissa Cincinnatin King studioilla taltioitiin instrumentaalikappale Hide Away, joka nousi seuraavana vuotena R&B-listalla viidenneksi ja myös popsinglejen listalla tuloksena oli 29. sija.

Kyseessä oli merkittävä saavutus aikana, jolloin blues ei vielä ollut valkoiselle yleisölle tuttu genre. Alun perin Hide Away julkaistiin singlen I Love the Woman b-puolella ja sittemmin kappaleesta on muodostunut bluesstandardi. Hide Awayn menestyksen jälkeen King ja Sonny Thompson levyttivät 30 instrumentaalikappaletta, joista nostettakoon pikaisesti esiin Stumblin’ In. Kyseisenä aikana äänitettiin toki myös laulua sisältäneitä kappaleita, mutta pitkäsoitoilla julkaistiin ensisijaisesti instrumentaalikappaleita. Federal Recordsille levyttämisensä aikaan King konsertoi useiden aikakauden r & b-artistien, kuten Sam Cooken, Jackie Wilsonin ja James Brownin kanssa. Kingin sopimus Federal Recordsin kanssa loppui vuonna 1966 ja seuraavana vuonna hän teki ensimmäisen Euroopan-kiertueensa. King teki vaikutuksen saksofonisti King Curtisiin, joka oli coveroinut Hide Awayn vuonna 1962 Cornell Dupreen kitaroimana. Curtis sainasi Kingin Atlanticille vuonna 1968 ja tuloksena oli kaksi pitkäsoittoa; Freddie King is a Blues Master vuonna 1969 ja My Feeling for the Blues seuraavana vuotena. Curtis toimi niiden tuottajana ja albumit julkaistiin Atlanticin alamerkillä Cotillion Recordsilla. Vuonna 1969 Calmie Chambers ryhtyi toimimaan Kingin managerina ja varmisti artistin esiintymisen kyseisen vuoden Texas Pop Festivaaleilla. Onnistuneen esiintymisensä myötä King kiinnitettiin Leon Russellin uudelle yhtiölle Shelter Recordsille.

 Yhtiö kohteli Kingiä merkittävänä artistina ja lennätti hänet levyttämään vuoden 1971 pitkäsoittoaan Getting Ready Chicagon Chess-studioille. Taustayhtyeessä kuultiin muun muassa pianisti Leon Russellia. Kyseisenä aikana levytettiin kolme pitkäsoittoa, jotka sisälsivät bluesklassikoiden lisäksi myös uutta tuotantoa, kuten Don Nixin käsialaa oleva kappale Goin’ Down. King esiintyi useiden aikakauden keskeisten rocknimien, kuten Eric Claptonin ja Grand Funk Railroadin kanssa.

Jälkimmäisen ykköshitin We’re an American Band tekstissä King myös mainitaan. Viimeisen levytyssopimuksensa King solmi RSO:n kanssa. Sille levytetyn ensimmäisen pitkäsoiton Burglar kappaleista Criteria-studioilla Miamissa äänitetty Sugar Sweet oli Tom Dowdin tuottama ja taustamuusikkoina sillä kuultiin muun muassa Claptonia ja basisti Carl Radlea. Kaikkien muiden albumin kappaleiden tuottamisesta vastasi Mike Vernon. Vernon tuotti Kingin kanssa artistin toisen samaiselle levy-yhtiölle levyttämän pitkäsoiton Larger than Life. Keskeisistä Kingin RSO-albumeilla soittaneista muusikoista mainittakoon vielä Jeff Beck Groupin Bobby Tench. King keikkaili lähes 300 konsertin vuosivauhtia ja kova tahti alkoi ottaa veronsa artistista. Vuonna 1976 hän alkoi kärsiä vatsavaivoista ja 28. joulukuuta kyseisenä vuotena hän menehtyi akuuttiin haimatulehdukseen. Kingin lähipiirin mukaan menehtymiseen vaikuttavia seikkoja olivat stressi, kova elämäntapa ja huono ruokavalio. Texas- ja Chicago-bluesia tyylissään yhdistänyt King toimi inspiraation lähteenä lukuisille nuoremmille bluesmuusikoille.