Kitaristivirtuoosi Alvin Leen (19. joulukuuta 1944-6.
maaliskuuta 2013) luotsaama Ten Years After on brittiläisen 1960-luvun
loppupuolen bluesboomin myötä esiin nousseista yhtyeistä merkittävimpiä.
Vuosien 1968 ja 1973 välillä sen kahdeksan pitkäsoittoa sijoittui
brittilistalla top 40:n joukkoon. Ten Years Afterin esiasteista mainittakoon
vuonna 1962 perustettu The Jaybirds. Rumpali Ric Lee liittyi mukaan elokuussa
1965. Seuraavana vuonna The Jaybirds siirtyi Lontooseen säestämään lauluyhtye
The Ivy Leagueta ja täydensi kokoonpanoaan kosketinsoittaja Chick Churchillilla. Käyttäen nimeä Blues Yard yhtye soitti yhden keikan Lontoon
legendaarisella Marquee-clubilla. Yhtyeen nimeksi vaihtui Ten Years After ja se
solmi sopimuksen pian Chrysalis Agencyn nimellä tunnetun ohjelmatoimiston
kanssa. Tämä puolestaan takasi säännölliset esiintymiset Marquee-clubilla.
Vindsor Jazz Festivaaleilla vuonna 1967 heitetyn keikan myötä Ten Years After
solmi sopimuksen Decca-levy-yhtiön alamerkin Deramin kanssa. Yhtyeen nimetön
esikoisalbumi ilmestyi samaisen vuoden lokakuussa. Spoonfulin ja Help Men
kaltaisten bluesklassikoiden lisäksi se sisälsi myös useita omaa tuotantoa edustaneita
kappaleita, joista mainittakoon Love Til I Die sekä Don’t Want You Woman.
Seuraava julkaisu, Skandinavian ja Amerikan-kiertueiden jälkeen seuraavana
vuonna ilmestynyt Undead oli livelevy, joka sisälsi muun muassa yhtyeen
keskeisimpään tuotantoon lukeutuvan kappaleen I’m Going Home. Vuoden 1969
helmikuussa ilmestynyt seuraava studioalbumi Stonedhenge edusti
psykedeelisempää tyyliä. Sen tunnetuinta antia edustaa Hear Me Calling, josta
glamrockilla maineeseen noussut Slade teki coverin. Kappale oli myös Albert
Järvisen aikaisen Hurriganesin keikkaohjelmistossa seuraavan vuosikymmenen
alkupuolella. Samana vuonna julkaistu pitkäsoitto SHHHH lukeutuu Ten Years
Afterin keskeisimpiin töihin ja edustaa yhtyeen bluesrocktyyliä ehkä kaikkein
laadukkaimmillaan. Kyseisen vuoden kesän
keskeisistä festivaaliesiintymisistä mainittakoon Newport Jazz Festival ja
Seatlle Pop Festival ennen 17. elokuuta soitettua konserttia Woodstockin
mammuttifestivaaleilla, joilla Ten Years Afterin setti huipentui pitkään
versioon I’m Going Homesta. Se oli mukana sekä festivaalista tehdyssä
elokuvassa että sen soundtrackilla.
Vuonna 1970 Ten Years
After julkaisi menestyssinglen Love Like A Man, joka nousi kymmenenneksi
brittilistalla. Se oli myös mukana samana vuonna ilmestyneellä, niin ikään
yhtyeen huipputöihin lukeutuvalla pitkäsoitolla Cricklewood Green. Samaisen
vuoden elokuussa Ten Years After esiintyi Isle of Wightin festivaaleilla,
joilla olivat lisäksi mukana muun muassa lopullisen läpimurtonsa kyseisenä
vuonna tehnyt Free sekä The Doors ja Jimi Hendrix, joille kyseessä oli
viimeinen suuri festivaaliesiintyminen. Vuonna 1971 yhtye siirtyi Columbia
Recordsille ja julkaisi ehkäpä viimeisen klassikkotasoisen albuminsa A Space in
Time. Se sisälsi yhtyeen suurimman singlemenestyksen I’d Like to Change the
World. Loppuvuodesta 1972 ilmestyi boogierockiin kallistunut pitkäsoitto Rock
N’ Roll Music to the World ja seuraavana vuonna rockin historian viriileimpiin
konserttitaltiointeihin lukeutuva tupla-albumi Recorded Live, eräs harvoista
sataprosenttisista livelevyistä. Ten Years After hajosi vuonna 1974 Columbialle
työstetyn viimeisen pitkäsoiton Positive Vibrationsin jälkeen. Alvin Leen myöhäisempiä yhtyeitä olivat Ten
Years Later sekä Alvin Lee Band. Vuonna 1983 Ten Years After heitti keikan
Readingin festivaaleilla ja kyseinen esiintyminen julkaistiin myöhemmin myös
levyformaatissa. Pitempi reunion oli vuorossa vuonna 1988. Ten Years After
äänitti uudesta materiaalista koostuneen tasokkaan ja vuonna 1989 ilmestyneen
pitkäsoiton About Time ja myös keikkaili sen tiimoilta. Vuonna 1994 yhtye
esiintyi Eurowoodstock-festivaaleilla Budapestissa. Vuonna 2003 yhtyeen
musiikillinen sielu Alvin Lee jätti Ten Years Afterin. Rutiininomaisen
leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin menehtyneen Leen viimeiseksi
sooloalbumiksi jäi syksyllä 2012 julkaistu Still on the Road to Freedom.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti