Briteissä 14. joulukuuta 1979 CBS:n julkaisemana ja Yhdysvalloissa Epic Recordsin kautta seuraavan vuoden tammikuussa ilmestynyt The Clashin tupla-albumi London Calling on eräs rockin historian kirkkaimmista klassikoista ja se menestynyt erinomaisesti lukuisissa kaikkien aikojen paras levy- tyyppisissä äänestyksissä. Esimerkkinä olkoon Rolling Stonen vuoden 2003 äänestys, jossa London Calling valikoitui kaikkien aikojen kahdeksanneksi parhaaksi albumiksi. Musiikillisesti pitkäsoitto merkitsi yhtyeelle selkeää irtiottoa punkrockista ja albumin vaikutteiden kirjo ulottuu esimerkiksi rockabillyyn, skahan, reggaeseen, New Orleans R&B:ihin sekä poppiin. Tekstit käsittelevät runsaasti sosiaalisia seikkoja ja epäkohtia, kuten työttömyyttä, rodullisia konflikteja, huumeiden käyttöä sekä vanhemmuuteen liittyvää vastuuta. Britanniassa pitkäsoitto nousi top teniin ja myös sen nimikappale oli singleformaatissa top 20 – hitti. Ollessaan Jenkkirundilla vuonna 1979 Clash otti lämmittelyesiintyjikseen esimerkiksi Screamin’ Jay Hawkinsin, The Crampsin, Lee Dorseyn sekä soulduo Sam & Daven, joilla kaikilla voinee mainita olleen vaikutuksensa yhtyeen uudistuneeseen musiikilliseen ilmeeseen.London Callingin äänitykset alkoivat Wessex- studioilla elokuussa 1979 Guy Stevensin tuottamana. Bändi työskenteli noin kuuden viikon ajan tehden 18- tuntisia työpäiviä. Silti useat tupla-albumin kappaleista nauhoitettiin ainoastaan muutamalla otolla. Valtaosasta kappaleista vastasi parivaljakko Joe Strummer ja Mick Jones. Mukana on kuitenkin ensimmäinen Paul Simonin yksin työstämä sävellys Guns of Brixton. Covereita edustavat Vince Taylorin Brand New Cadillac, The Rulersin Wrong ’em Boyo, joka sisältää myös ripauksen Lloyd Pricen Stagger Leetä sekä Danny Ray &The Revolutionariesin Revolution Rock. Kirkkaimmista huippuhetkistä mainittakoon itseoikeutetun nimikappaleen lisäksi pikaisesti Rudie Can’t Fail, joka sisältää puhallinsektion ja yhdistää elementtejä popista, soulista ja reggaesta, teemansa tunnelman upeasti tavoittava Lost in the Supermarket, melodisen iskevät Spanish Bombs ja Death or Glory, joista ensin mainitussa Strummer ja Jones jakavat vokaaliosuudet, Spectormaista äänivallia hyödyntävä Card Cheat, introonsa hieman The Kinksin Waterloo Sunsetia lainaava rohkaiseva I’m Not Down sekä singlehitiksi muodostunut Train in Vain, jota ei tosin kansiteksteissä mainittu. Aivan oma lukunsa on albumin kansikuva, jossa Paul Simonon hajottaa bassonsa New Yorkin Palladiumissa 21. syyskuuta 1979. Niin logoltaan kuin liikkeeltään kansikuva tekee kunniaa Elvis Presleyn esikoisalbumille.
maanantai 15. joulukuuta 2014
Maanantain mainio:Eräs kaikkien aikojen tupla-albumeista
The Clash:London Calling
Briteissä 14. joulukuuta 1979 CBS:n julkaisemana ja Yhdysvalloissa Epic Recordsin kautta seuraavan vuoden tammikuussa ilmestynyt The Clashin tupla-albumi London Calling on eräs rockin historian kirkkaimmista klassikoista ja se menestynyt erinomaisesti lukuisissa kaikkien aikojen paras levy- tyyppisissä äänestyksissä. Esimerkkinä olkoon Rolling Stonen vuoden 2003 äänestys, jossa London Calling valikoitui kaikkien aikojen kahdeksanneksi parhaaksi albumiksi. Musiikillisesti pitkäsoitto merkitsi yhtyeelle selkeää irtiottoa punkrockista ja albumin vaikutteiden kirjo ulottuu esimerkiksi rockabillyyn, skahan, reggaeseen, New Orleans R&B:ihin sekä poppiin. Tekstit käsittelevät runsaasti sosiaalisia seikkoja ja epäkohtia, kuten työttömyyttä, rodullisia konflikteja, huumeiden käyttöä sekä vanhemmuuteen liittyvää vastuuta. Britanniassa pitkäsoitto nousi top teniin ja myös sen nimikappale oli singleformaatissa top 20 – hitti. Ollessaan Jenkkirundilla vuonna 1979 Clash otti lämmittelyesiintyjikseen esimerkiksi Screamin’ Jay Hawkinsin, The Crampsin, Lee Dorseyn sekä soulduo Sam & Daven, joilla kaikilla voinee mainita olleen vaikutuksensa yhtyeen uudistuneeseen musiikilliseen ilmeeseen.London Callingin äänitykset alkoivat Wessex- studioilla elokuussa 1979 Guy Stevensin tuottamana. Bändi työskenteli noin kuuden viikon ajan tehden 18- tuntisia työpäiviä. Silti useat tupla-albumin kappaleista nauhoitettiin ainoastaan muutamalla otolla. Valtaosasta kappaleista vastasi parivaljakko Joe Strummer ja Mick Jones. Mukana on kuitenkin ensimmäinen Paul Simonin yksin työstämä sävellys Guns of Brixton. Covereita edustavat Vince Taylorin Brand New Cadillac, The Rulersin Wrong ’em Boyo, joka sisältää myös ripauksen Lloyd Pricen Stagger Leetä sekä Danny Ray &The Revolutionariesin Revolution Rock. Kirkkaimmista huippuhetkistä mainittakoon itseoikeutetun nimikappaleen lisäksi pikaisesti Rudie Can’t Fail, joka sisältää puhallinsektion ja yhdistää elementtejä popista, soulista ja reggaesta, teemansa tunnelman upeasti tavoittava Lost in the Supermarket, melodisen iskevät Spanish Bombs ja Death or Glory, joista ensin mainitussa Strummer ja Jones jakavat vokaaliosuudet, Spectormaista äänivallia hyödyntävä Card Cheat, introonsa hieman The Kinksin Waterloo Sunsetia lainaava rohkaiseva I’m Not Down sekä singlehitiksi muodostunut Train in Vain, jota ei tosin kansiteksteissä mainittu. Aivan oma lukunsa on albumin kansikuva, jossa Paul Simonon hajottaa bassonsa New Yorkin Palladiumissa 21. syyskuuta 1979. Niin logoltaan kuin liikkeeltään kansikuva tekee kunniaa Elvis Presleyn esikoisalbumille.
Briteissä 14. joulukuuta 1979 CBS:n julkaisemana ja Yhdysvalloissa Epic Recordsin kautta seuraavan vuoden tammikuussa ilmestynyt The Clashin tupla-albumi London Calling on eräs rockin historian kirkkaimmista klassikoista ja se menestynyt erinomaisesti lukuisissa kaikkien aikojen paras levy- tyyppisissä äänestyksissä. Esimerkkinä olkoon Rolling Stonen vuoden 2003 äänestys, jossa London Calling valikoitui kaikkien aikojen kahdeksanneksi parhaaksi albumiksi. Musiikillisesti pitkäsoitto merkitsi yhtyeelle selkeää irtiottoa punkrockista ja albumin vaikutteiden kirjo ulottuu esimerkiksi rockabillyyn, skahan, reggaeseen, New Orleans R&B:ihin sekä poppiin. Tekstit käsittelevät runsaasti sosiaalisia seikkoja ja epäkohtia, kuten työttömyyttä, rodullisia konflikteja, huumeiden käyttöä sekä vanhemmuuteen liittyvää vastuuta. Britanniassa pitkäsoitto nousi top teniin ja myös sen nimikappale oli singleformaatissa top 20 – hitti. Ollessaan Jenkkirundilla vuonna 1979 Clash otti lämmittelyesiintyjikseen esimerkiksi Screamin’ Jay Hawkinsin, The Crampsin, Lee Dorseyn sekä soulduo Sam & Daven, joilla kaikilla voinee mainita olleen vaikutuksensa yhtyeen uudistuneeseen musiikilliseen ilmeeseen.London Callingin äänitykset alkoivat Wessex- studioilla elokuussa 1979 Guy Stevensin tuottamana. Bändi työskenteli noin kuuden viikon ajan tehden 18- tuntisia työpäiviä. Silti useat tupla-albumin kappaleista nauhoitettiin ainoastaan muutamalla otolla. Valtaosasta kappaleista vastasi parivaljakko Joe Strummer ja Mick Jones. Mukana on kuitenkin ensimmäinen Paul Simonin yksin työstämä sävellys Guns of Brixton. Covereita edustavat Vince Taylorin Brand New Cadillac, The Rulersin Wrong ’em Boyo, joka sisältää myös ripauksen Lloyd Pricen Stagger Leetä sekä Danny Ray &The Revolutionariesin Revolution Rock. Kirkkaimmista huippuhetkistä mainittakoon itseoikeutetun nimikappaleen lisäksi pikaisesti Rudie Can’t Fail, joka sisältää puhallinsektion ja yhdistää elementtejä popista, soulista ja reggaesta, teemansa tunnelman upeasti tavoittava Lost in the Supermarket, melodisen iskevät Spanish Bombs ja Death or Glory, joista ensin mainitussa Strummer ja Jones jakavat vokaaliosuudet, Spectormaista äänivallia hyödyntävä Card Cheat, introonsa hieman The Kinksin Waterloo Sunsetia lainaava rohkaiseva I’m Not Down sekä singlehitiksi muodostunut Train in Vain, jota ei tosin kansiteksteissä mainittu. Aivan oma lukunsa on albumin kansikuva, jossa Paul Simonon hajottaa bassonsa New Yorkin Palladiumissa 21. syyskuuta 1979. Niin logoltaan kuin liikkeeltään kansikuva tekee kunniaa Elvis Presleyn esikoisalbumille.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti