maanantai 6. marraskuuta 2023

Tiistain tukeva:The Pretendersin alkukauden soolokitaristi

Neljäs marraskuuta 1956 syntynyt ja 16. kesäkuuta 1982 edesmennyt James Honeyman-Scott oli brittiläinen rockkitaristi, biisintekijä ja The Pretenders-yhtyeen perustajajäsen. Mainitun yhtyeen jäsenenä hän ehti luoda maineensa eräänä 80-luvun alun omaleimaisimmista ja monipuolisimmista kitaristeista uuden aallon saralla. Kitaristin roolinsa lisäksi Honeyman-Scott kirjoitti biisejä The Pretendersin ohjelmistoon vaikuttaen myös taustavokalistina ja kosketinsoittajana muutamissa kappaleissa. The Pretendersin johtohahmo Chrissie Hynde kirjoitti Honeyman-Scottille kappaleen 2000 Miles, joka julkaistiin vuosi hänen edesmenonsa jälkeen. The Pretendersin basisti/solisti Pete Farndonin ja rumpali/solisti/perkussionisti Martin Chambersin tavoin Honeyman-Scott oli kotoisin Herefordista. Ennen liittymistään The Pretendersiin Honeyman-Scott oli ehtinyt olla useiden yhtyeiden jäsen. Niihin lukeutuivat The Enidin esiaste Robert John Godfreyn kanssa, The Hawks, johon kuuluivat lisäksi basisti/solisti Kelv Wilson, kitaristi Dave Plowman ja rumpali Stan Speak, The Hot Band ja The Cheeks. Viimeksi mainitun kokoonpanoon kuuluivat Chambers, aikaisemmin Mott the Hooplen kosketinsoittajana vaikuttanut Verden Allen sekä basisti/solisti Kelv Wilson. The Pretendersiin liittyessään Honeyman-Scott kasvatti vihanneksia ja toimi kitarakauppiaana Herefordissa sijainneessa musiikkiliikkeessä Buzz Musicissa. Guitar Playerille vuonna 1981 antamassaan haastattelussa Honeyman-Scott nimesi varhaisiksi musiikillisiksi vaikuttajikseen Creamin ja The Allman Brothers Bandin. Nick Lowen ja Elvis Costellon Rickenbacker-vaikutteinen soundi oli niin ikään keskeinen, kuten myös The Pretendersissä vaikutusaikaan Nils Lofgren ja Chris Spedding sekä Rockpile-yhtyeen Dave Edmunds ja Billy Bremner ja myöhemmin Mott the Hoople-yhtyeen Mick Ralphs. Honeyman-Scott tapasi Peter Fardonin 70-luvun puolivälissä basistin soittaessa yhtyeessä Cold River Lady Herefordissa. Vuonna 1978 Farndon kutsui Honeyman-Scottin The Pretendersin harjoituksiin ja nauhoituksiin ja virallisesti hänestä tuli yhtyeen jäsen mainitun vuoden kesänä. Honeyman-Scottin roolina oli ensiksi keksiä melodisia linjoja olemassa oleviin kappaleisiin. Alkuvaiheessa yhtye treenasi todella ahkerasti seitsemänä päivänä viikossa. Honeyman-Scottin alkukauden kitaralickit edustivat varsin raskasta tyyliä. Myöhemmin Chrissie Hynde alkoi pitää popmusiikista ja hän ryhtyi kirjoittamaan The Kidin kaltaisia kappaleita. Honeyman-Scott ylisti Hynden rytmikitarointia. Pete Farddon joutui jättämään Pretendersin 14. kesäkuuta 1982 lisääntyneen huumeiden käyttönsä vuoksi Honeyman-Scott menehtyi itse kahta päivää myöhemmin kokaiinin yliannostukseen ainoastaan 25 vuoden ikäisenä. Häntä voi pitää yhtyeen Violent Femmes löytäjänä. Mainittu yhtye soitti The Pretendersin lämmittelijänä Oriental Theatressa, Milwaukeessa. Honeyman-Scottin paikan The Pretendersin soolokitaristina otti usean vuoden ajan Robbie McIntosh, jota Honeyman-Scott oli ehtinyt suositella yhtyeeseen viimeisinä hetkinään. Vuonna 2005 Honeyman-Scott pääsi postuumisti Rock and Roll Hall of Fameen The Pretendersin jäsenenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti