lauantai 18. marraskuuta 2023

Sunnuntain extra:Suomirockin instituution vuoden 1982 kokoelma-albumi

 Eppu Normaali:Pop Pop Pop


Loppuvuodesta 1982 Poko Recordsin julkaisemana ilmestynyt Pop Pop Pop on 13 kappaleesta koostuva Eppu Normaalin kokoelma-albumi. Mainittu pitkäsoitto sisältää yhtyeen tuotantoa vuosien 1978 ja 1982 väliseltä ajanjaksolta. Poliisi pamputtaa taas-kappaleesta mukana on vuoden 1978 singleversio. Vuonna 1979 ilmestyneen kakkosalbumin Maximum Jee & Jee osuus on kokoelmalla melko runsas; singlehittien Njet Njet ja Jee jee lisäksi mukana on nimittäin albumiraita Radio. Vuoden 1979 tuotantoon lukeutuu lisäksi harvinaisehko singlekappale Mekin tehtiin rakkautta. Kolmannen studioalbumin Akun tehdas tuotantoa edustavat nimikappale sekä hittisinglet Suomi-ilmiö ja Puhtoinen lähiöni. Vuonna 1980 julkaistuun tuotantoon lukeutuu lisäksi yllättäen Aku Syrjän soolosinglen Ringo ja Aku b-puoli Sikaillaan. Vuonna 1981 ilmestyneeltä Cocktail Barilta mukana ovat  kyseisen albumin ehkäpä kaksi laadukkainta kappaletta, eli Warsova ja Musiikkia Rantalasta. Harvinaisempiin singlebiiseihin lukeutuu myös vuoden 1981 tuotantoa edustava Pannaan pannaan ja vuonna  1982 ilmestyneen mestariteosalbumin Tie vie biisistöä edustaa yksin klassikkohitti Murheellisten laulujen maa.  Pop pop popin cd-versiolla Poliisi pamputtaa taas-biisistä mukana on esikoisalbumilla Aknepop ilmestynyt versio sinkkuversion sijaan. Albumin kansikuva on tulkittavissa päivitetyksi versioksi juuri Aknepopin kannesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti