maanantai 20. marraskuuta 2023

Tiistain tukeva:Neljän ruusun vuonna 2013 ilmestynyt kokoelma-albumi

 Neljä ruusua:Poplaulajan vapaapäivä -20 suurinta hittiä


Lokakuussa 2013 ilmestynyt Poplaulajan vapaapäivä - 20 suurinta hittiä on joensuulaisyhtye Neljän ruusun tuotannosta kasattu järjestyksessään toinen kokoelma-albumi. Mainitun pitkäsoiton iäkkäintä tuotantoa edustaa syksyllä 1990 ilmestyneen yhtyeen neljännen albumin Hyvää yötä Bangkok singlehitti Sukellus. Kevättalvella 1992 ilmestyneen yhtyeen lopullisen läpimurtolevyn Haloo menestyskappaleita Poplaulajan vapaapäivällä edustavat Juppihippipunkkari, Tie ajatuksiin, Edit-versio kappaleesta Sun täytyy mennä ja hieman harvinaisempana poimintana Matka on syvä. Kokoelmalle nimen antanut Poplaulajan vapaapäivä edustaa yksin loppuvuodesta 1993 ilmestyneen albumin Pop-uskonto tuotantoa. Vuonna 1994 ilmestynyt Energiaa on samannimisen tuplakokoelman ainoa, mutta sitäkin laadukkaampi uutuuskappale,  Vuonna 1999 ilmestyneen Neljän ruusun suomenkielisen paluualbumin Uusi aalto kappaleiden osuus on melko runsas; kokoelmalle kyseiseltä levyltä sisältyvät Luotsivene, Hunningolla sekä Olen niin pop. Popmuseo on vuonna 2000 ilmestyneen Neljän ruusun tuplakokoelman suosittu nimikappale. Vuonna 2004 ilmestyneen albumin Karelia Express klassikkokappaleisiin lukeutuvat Elän vain kerran, todella puhutteleva Veri, Öisellä rannalla sekä Nuori ikäisekseen. Valuva taivas-albumin tuotantoa Poplaulajan vapaapäivällä edustavat sen klassikkotasoinen nimikappale, spontaaani Missä vaan sekä Nuoli ja sydän.  Tuoreimpaan tuotantoon kokoelmalla lukeutuvat tuossa vaiheessa uusimman albumin Katkera kuu biisejä edustavat nimikappale sekä kyseisen pitkäsoiton kenties suurin hitti Seitsemän päivää selvinpäin. Kokoelma-albumina Poplaulajan vapaapäivä on biiskattaukseltaan luonnollisesti Popmuseota selkeästi kapeampi, mutta sisältää sitä vastoin useita siltä puuttuvia kappaleita. Neljän ruusun diskografiassa Poplaulajan vapaapäivä onkin tulkittavissa pätevänä välitilinpäätöksenä, vaikka biisilistassaan se feidaakin yhtyeen kolme ensimmäistä ja sinänsä laadukasta pitkäsoittoa, eli albumit Neljä ruusua, Kasvukipuja sekä Hyvää päivää, joista kaksi ensiksi mainittua ilmestyivät vuonna 1987 ja viimeisin vuonna 1989.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti