tiistai 21. marraskuuta 2023

Keskiviikon klassikko:Ile Kallion aikaisen Hurriganesin liveloistokkuutta vuodelta 1977

 Hurriganes:Live in Stockholm 1977


Live in Stockholm 1977 on alkuvuodesta 1977 Tukholmassa taltioitu Hurriganesin livealbumi, joka julkaistiin vuonna 1996. Alun perin nauhoitus oli tehty c-kasetille ja kitaristi Ile Kallio löysi sen vuosia myöhemmin muuttonsa yhteydessä. Nauhoitus on Hurriganesin näyttökeikalta Jarla Teaternissa. Yhtye soitti tuolloin kaksi noin tunnin mittaista settiä ja yleisesti ei ole tiedossa, kumpi niistä päätyi levylle. Albumi vangitsee Ile Kallion kitaroiman Hurriganesin kuta kuinkin tiukimmillaan. Biisikattaus on edustava ja Albert Järvisen aikaista tuotantoa sillä edustavat Gene Vincent-cover Say Mama, Fabianin ohjelmistosta poimittu Tiger, jotka edustavat biisistöä esikoisalbumilta Rock N' Roll All Night Long.  Mestariteos Roadrunnerilta Live in Stockholm 1977:lle sisältyvät albumin erinomainen avauskappale It Ain't What You Do, Freddie Cannonin originaalituotantoa edustava Tallahassee Lassie, The Phone Rang , Bo Diddleyn Roadrunnerista ja Get Onista muodostuva, albumin päättävä ja feidaantuva medley sekä The Lollipopsin I Will Stay. Crazy Daysin tuotannosta mukana ovat 11:th Street Boogie, Jim and the Beatmakers-cover My Only One sekä Chuck Berryn Talkin' bout You. Hot Wheelsin tuotantoon lukeutuvat mainitun albumin raivoisa nimikappale, Woo-ooo-ooo-ooo-ooo, myös singleformaatissa ilmestynyt Elephant's Boogie, Ridin' Ridin' sekä Bo Diddley. Koko keikan rivakasti aloittava Good Morning Little Schoolgirl edustaa Hurriganes-versionaan alun perin singletuotantoa vuodelta 1977, Keep on Movin' on samaisen nelivitosen b-puoli ja Beatles-cover Eight Days a Week julkaistiin niin ikään Hurriganesin vuoden 1977 tuotantoon lukeutuvalla kokoelma-albumilla Sixteen Golden Greats. Live in Stockholm 1977:n harvinaisinta tuotantoa edustaa Everybody's Making It Big. Albumia on mennyt kaupaksi yli 22 000 kappaletta, eli varsin lähelle jo entistä kultalevyrajaa. Alun perin Live in Stockholm 1977 julkaistiin cd:nä ja kasettina ja vuonna 2021 Lipposen levy ja kasetti julkaisi kyseisen äänitteen uudelleen kasettina ja lisäksi tuplavinyylinä vuonna 2021 ja tuolloin albumi nousi Suomessa listakärkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti