lauantai 23. maaliskuuta 2019

Sunnuntain extra:Eräs Britannian menestyneimmistä naisyhtyeistä

All Saints on vuonna 1993 Lontoossa, Britanniassa perustettu lauluyhtye. Melanie Blattin, Shazney Lewisin ja Simone Rainfordin muodostama yhtye käytti aluksi nimeä All Saints 1.9.7.5. Solmittuaan sopimuksen ZTT Recordsin kanssa yhtye kamppaili menestyksestä, mutta koska sitä ei vielä tuossa vaiheessa saavutettu, yhtye sai lähtöpassit. Rainford jätti yhtyeen pian tämän jälkeen. Vuonna 1996 All Saintsin kokoonpanon täydensivät sisarukset Nicole ja Natalie Appleton ja yhtye solmi uuden sopimuksen London Recordsin kanssa ja tällä kertaa lyhyemmällä nimellään All Saints. Vuonna 1997 ilmestyneestä yhtyeen nimeä kantaneesta esikoisalbumista muodostui huomattavan suosittu. Se nousi brittilistalla sijalle kaksi ja All Saintsin debyytistä muodostui Britanniassa kaikkien aikojen kolmanneksi myydyin naisyhtyeen tekemä albumi. Siltä poimittiin kolme Britannian singlelistan kärkeen noussutta singleä; Never Ever, Under the Bridge/Lady Marmalade ja Bootie Call. Niistä ensin mainitusta muodostui Britanniassa kaikkien aikojen toiseksi eniten myynyt tyttöyhtyeen single heti Spice Girlsin Wannaben jälkeen. Never Ever voitti myös parhaan brittiläisen singlen ja parhaan brittiläisen videon palkinnot. Vuonna 2000 ilmestyneestä All Saintsin kakkosalbumista Saints & Sinners muodostui yhtyeen ensimmäinen listakärkeen noussut pitkäsoitto. Brittien singlelistan kärkeen albumilta nousivat kappaleet Pure Shores ja Black Coffee. Jo seuraavana vuonna yhtye lopetti erimielisyyksien takia väliaikaisesti toimintansa. Uusi sopimus solmittiin Parlophone Recordsin kanssa ja vuonna 2006 ilmestyi All Saintsien paluualbumi Studio 1. Se saavutti brittilistalla ainoastaan sijan 40. ja All Saints sai lähteä Parlophonelta. Toinen hajoaminen ajoittui vuoteen 2009 ja reunion vuoteen 2014, jolloin All Saints heitti sarjan livekeikkoja. Uusi levytyssopimus solmittiin uudelleen Londonin kanssa ja vuonna 2016 ilmestyi All Saintsien neljäs albumi Red Flag. Kyseisen vuoden tammikuuhun mennessä All Saints oli myynyt 12 miljoonaa albumia. 19. maaliskuuta 2017 yhtye ilmoitti aloittaneensa viidennen albuminsa nauhoitukset. Tuottajana olisi yhtyeen edellisten levyjen tavoin Karl "K-Gee" Gordon. Albumin nimi Testament ilmoitettiin 29. toukokuuta 2018 ja sen ensimmäinen single Love Lasts Forever sai ensisoittonsa samaisen kuun viimeisenä päivänä BBC Radio 2:lla. Itse pitkäsoitto ilmestyi 27. heinäkuuta 2018.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti