sunnuntai 21. lokakuuta 2018
Maanantain mainio:Tom Petty & The Heartbreakersin lopullinen läpimurtolevy
Tom Petty & The Heartbreakers:Damn the Torpedoes
20. lokakuuta 1979 ilmestynyt
Damn the Torpedoes on Tom Petty & The Heartbreakersin kolmas
studioalbumi ja samalla ensimmäinen top teniin noussut yhtyeen
pitkäsoitto. Kyseessä oli ensimmäinen kolmesta Backsteeet Recordsin
julkaisemasta ja MCA Recordsin jakelemasta yhtyeen albumista.
Billboardin albumilistalla Damn the Torpedoes saavutti parhaimmillaan
toisen sijan ja ajan myötä albumi on myynyt kolminkertaisesti
platinaa. Vuonna 2003 Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan
albumin listalla Damn the Torpedoes saavutti sijan 313. Vuonna 1979
Pettyn jakelijana toiminut ABC Records myytiin MCA:lle. Hän solmi uuden
sopimuksen Backsteet Recordsin, joka oli MCA:n alamerkki, kanssa.
Pettyn Jimmy Iovinen kanssa tuottama albumi nauhoitettiin Sound City
-studioilla Van Nuysissa ja Cherokee - studioilla Hollywoodissa. Albumin
nimi viittaa David Farragutin lausuntooon Damn the Torpedoes, full
speeed ahead! Pitkäsoitosta muodostui Tom Petty & The
Heartbreakersin lopullinen läpimurtoalbumi. Billboardin listalla kyseinen pitkäsoitto nousi
kakkossijalle seitsemän viikon ajaksi. Sen pääsyn kärkeen esti
ainoastaan Pink Floydin The Wall. Albumilta poimittiin kaksi viidentoista suosituimman joukkoon noussutta singleä; Don't Do Me Like That (10.) ja
Refugee (15.). Damn the Torpedoesista laaditut arvostelut ovat myönteisyydessään
noudattaneet albumin saavuttamaa kaupallista menestystä. Digitaalisesti
remasteroitu versio Damn the Torpedoesista ilmestyi vuonna 2001.
Marraskuussa 2010 olivat vuorossa albumista julkaistu
tupladeluxe-cd-versio, tuplavinyyli sekä Blue Ray -versio. Chris Bellman
remasteroi kaikki kappaleet originaaleilta analogisilta masternauhoilta
Bernie Grundman Mastering -studioilla Hollywoodissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti